Myydään ja ostetaan

Olin työnantajan tukemana ja velvoittamana messuilla, joilla kuultiin sekä pedagogiikan ilosanomaa että teknologian uuden onnen airuita. Messuilla oli lennokkaita guruja ja oman arkityönsä valintoja esitteleviä ihmisiä puhumassa. Aulatiloissa oli runsain mitoin tarjolla myytäviä tuotteita, karkkeja, kyniä ja silmälasinpuhdistusliinoja.

Kävi mielessä, että hienoin sanoin yritetään markkinoida vähemmän kokeneille kunnallisille hallintoihmiselle uutta evankeliumia isoon hintaan. Ja ellei ole itse rahakassin vartijana, tuote-esittelijältä katosi into puhua. Olipa niinkin, että jossain kohdassa mieleen tuli Keisarin uudet vaatteet; ellei itsellä ole kompetenssia arvioida, miten paljon mikäkin teknologia palvelee pedagogiikkaa, voi olla vaikea erottaa, miten paljon mainospuheissa on todellista painoarvoa koulumaailmassa.

Robottien koodaaminen ja rakentelu kiehtoo osaa opettajista ja oppilaista. Miten saada tulevaisuuden taidoista kaikille kiinnostavia?

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Strategiat ja skenaariot

Strategiat ja skenaariot

OPS-työtä tehdessä usein kuuli toisten ihmettelevän, eivätkö strategiat ja linjaukset ole pelkästään ylemmän tahon sanahelinöitä ja pitäisikö meidän vain käyttää tämäkin aika tuntien suunnitteluun. Oma asenteeni strategioita kohtaan on aina ollut toiveikkaan utelias. Jos kerran näin laajamittaista tutkimus- ja selvitystyötä on jossakin päin maailmaa tehty, sille pitäisi myös löytyä jokin tarkoitus. Mitä olen siis saanut irti strategisista raporteista omaa työtäni ajatellen?

Raportteja ja strategioita tutkiessani olen huomannut olevani menossa omassa työssäni oikeaan suuntaan. Esimerkiksi Opetushallituksen ja Sitran raporteista tulee selkeästi ilmi, että opettajan työtä tullaan tarvitsemaan myös tulevaisuudessa. Digitalisaatio väistämättömänä yhteiskunnallisena tekijänä muuttaa opetuksen kenttää ja vaatii myös työelämässä erilaista kokonaisvaltaista alojen osaamista. Opettajien osaamisen vaikutus ulottuu siis nykyään ehkäpä pidemmälle kuin koskaan. Digitalisaatio yhteiskunnallisena muutoksena on minun mielestäni tarpeeksi painava selitys digitaalisten työkalujen käytölle (pedagogia edellä), monialaisten kokonaisuuksien sisäänajolle oppilaitoksissa sekä monikulttuurisuuden ja moniosaamisen korostamiselle koulutyössä ja arvioinnissa.

Jos osaamme kohdentaa resurssit oikein, oppilaitoksistamme lähiaikoina valmistuvat nuoret arvostavat laadukasta työntekoa sekä tuovat siihen luovuutta ja omanlaisuutta. He ovat valmiita muuntautumaan työelämän tarpeiden mukaisesti ja osaavat monipuolisesti opitun itsearvioinnin kautta seilata myös työelämän merta ilman suurempia vahinkoja. Kaikki tämä edellyttää kestävää kehitystä myös opetuksessa.

-Itse asiassa kestävästä kehityksestä puhuttaessa muutamakin taho mainitsee vinkkejä, jotka ovat käytännöllisiä myös digikehareille. Näitä vinkkejä ovat esim. pienten selkeiden kokeilujen toteuttaminen sekä oman oppimisen jakaminen muille avoimesti.-

Kun vertailee kotimaisia ja kansainvälisiä koulutusstrategioita keskenään, huomaa niin EU:n kuin Pohjoismaidenkin tasolla kiinnitettävän erityistä huomiota heikkojen ja vähävaraisten oppilaiden koulutustasa-arvoon. Myös tiedon avoimeksi saaminen on yhteinen digitaalisuuden mukana tuleva positiivinen tavoite. Strategiat kuvastavat yhteisiä trendejä ja haasteita, mutta näiden lisäksi niistä voi ammentaa myös käytännöllistä hyötyä, kuten konkreettista tietoa rahoitusohjelmista, joiden kautta oma koulu voi hakea tukea digitaalisille löytöretkilleen.

Tatjana Kajala

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Miksi digi saa meidät niin tyytyväisiksi…ja samalla riippuvaisiksi?

 Digivälineistä ja sovelluksista on meille paljon iloa, mutta samalla digi koukuttaa ja tekee monet riippuvaisiksi.  Kuulun näistä kumpaankin kategoriaan.  Useimmiten hyödynnän teknologiaa arjessani. Se tuo tehoa työntekooni ja hommat hoituvat. Toisinaan taas nettipelit ja surffailu vievät mennessään ja mikään ei etene.  Ja välillä iskee suorastaan digiähky niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Koko ajan pitäisi ’olla on-line’  ja tietoinen alan uusista asioista.   

Älypuhelimet uudistuvat jatkuvalla syötöllä ja monet haluavat omistaa niistä viimeisimmän. Voisi sanoa sen olevan todellinen kumppani suorastaan, joka on korvannut puhelimen, kameran ja jopa tabletin uskomattoman nopeassa ajassa.  

Teknologia muuttuu niin tiuhaan tahtiin, että se on nykyään sitä mitä ei ollut vielä keksittykään, kun synnyimme.  Uusia teknologisia mullistuksia syntyy jatkuvasti ja teknologia on kaikkialla. Ei ole oikein enää aluetta, jossa sen tarjoamia välineitä ei olisi hyödynnetty.  Digilaitteita, joita voidaan kontrolloida käsillä tai äänen avulla ja jotka saavat maantieteelliset etäisyydet katoamaan väliltämme on joka puolella arjessamme.  

Tästä seuraa toisaalta välitön tyytyväisyyden tunne siitä, että ’maailma’ on koko ajan käden ulottuvilla ikään kuin ’hallittavissa’, mutta samalla se on illuusiota meitä ympäröivästä ’todellisesta maailmasta’. Monen ihmisen digikäyttö onkin jatkuvaa kamppailua välttämättömyyden ja riippuvaisuuden välillä. 

Viime vuosien teknologiset keksinnöt kiehtovat samalla kun ne huolestuttavat. Ne saavat meidät innostumaan lapsen tavoin, kun seuraamme älykellosta kehomme toimintoja tai laitamme virtuaalilasit päähän ja ’uusia maailmoja’ avautuu edessämme. Teknologian välineet mahdollistavat uudenlaisen unelmoinnin ja scifistä tulee jollain tasolla totta. Endorfiinit hyrräävät kehossa ja tietyt alueet aivoissa aktivoituvat, kun koemme välitöntä mielihyvän tunnetta niitä käyttäessä.   

On kiehtovaa seurata miten pitkälle laitteet, robotiikka, nanoteknologia ja tekoäly voivat korvata ihmisen fyysistä toimintaa ja aivotyötä.  Minkälaisiin vaativiin kysymyksiin teknologian avulla voidaan vastata ja missä asioissa se päihittää ihmisen?  Tulevaisuudessa ajavatko älyautot puolestamme älykaupungeissa ja meidän ei oikeastaan tarvitse enää liikkua vaan kohtaamme toisiamme vain virtuaalisesti? 

Teknologia tuo meille paljon hyvää, mutta samalla haasteita. Laitekeskeisessä maailmassa olen huolestunut siitä, miten digi vaikuttavaa pidemmällä aikavälillä aivojemme toimintaan ja suoristuskykyyn. Miten kärsii unen laatu nettiselailun takaamasta jatkuvasta vireystilasta ja viimeiseksi illalla näpytellyistä whats’ap viesteistä? 

Syyskuussa olin viikon merillä digimaailman tavoittamattomissa.  Pakotettu netittömyys teki hyvää mielelle ja joku solulle. Niinpä joululomalla omat laitteeni menevät taas kiinni, kunhan sitä ennen olen ensin palauttanut kaikki koulutuksemme digitehtävät, kommentoinut oppilaiden sähköiset portfoliot, lukenut tenttiini sähköiset kirjat ja lähettänyt sähköisesti kommentit oppikirjan kustantajalle ja… 

Lomalla en aio kommentoida millään foorumilla mitään, en ostaa netistä mitään, en seurata kenenkään blogia tai twiitata ajankohtaisaiheista. Enkä varsinkaan kertoa sovelluksella missä olen ja kenen kanssa.  Aion myös rohkeasti syödä annokseni ennen kuin kukaan on ehditty kuvata sitä Instagramiin.  Tammikuussa esikoiseni syntyy ja hyppään tuntemattomaan. Ollaan olennaisen äärellä ja ei auta virtuaalimaailman sovellukset. Silloin onkin hyvä pohtia millaiseen teknologian käyttöön haluan lastani alkaa ohjata ja millaiselta mahtaa hänen digitulevaisuutensa näyttävän?  Entä omani?  

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Tutustumismatkalla Norjassa ja Ruotsissa

Hei

Kävin tutustumassa lähihoitajien ammatilliseen aikuiskoulutukseen Norjassa (Fredrikstad ja Oslo SInsen) ja Ruotsissa (Hermod Avesta, Fagersta NVO). Tavoitteenani oli hankkia yhteistyökumppaneita tulevaa Nordolus hanketta varten ja kartoittaa työssäoppimispaikkoja lähihoitajaopiskelijoille. Tässä pääpointit.

  • Norjasta mieleen jäi erityisesti se, että työssäoppimisessa käy opettaja myös paikan päällä ns. hoitovuorossa työskentelemässä opiskelijan kanssa, jotta voi nähdä tämän osaamisen (Fredriktadt). Haasteena heillä on osaavan ohjaavan henkilökunnan löytyminen työpaikoilla (yli puolet on ulkomaalaisia, joilla ei ole hallussa termistöt ja kirjaaminen norjalaisella tasolla.)
  • Ruotsissa jäi mieleen erityisesti että työpaikkaohjaajat ovat koulutettuja. Muut työntekijät eivät ole ohjaajina. Haasteena heillä on vähäinen harjoittelu ja monikulttuurinen opiskelijajoukko.
  • Yhteistä meille kaikille on opetettavat aineet (aika samankuuloisia) hieman vaan eri paketissa, muilla ei ole pääsykokeita.
  • digitaalisuutta oli jonkin verran opetuksessa Norjassa (qr-koodit, kyselyt jne), robotiikasta oli puhuttu, mutta se ei tullut esille opetuksessa. Ruotisssa Hermodsilla oli taas käytössä matriisi, jossa oli opiskelijoiden arvioinnit, tehtävät ja opintojen eteneminen samassa. Ko.matriisissa opiskelija näki myös selkeästi, miten häntä on kriteerien mukaan väreillä arviotu, ja hän pystyi vielä parantamaan suoritustaan, jos ei ollut päässyt tavoitteeseen (värikoodit). Heillä oli myös erikseen ns. luokkaopettaja ja sitten tehtäviä arvioivat opettajat, jotka antavat aina myös suullisen palautteen kurssin lopussa.

Ja sitten siihen mikä minua kummastutti jo ensimmäisen päivän jälkeen, missä ovat meidän opiskelijoita vastaavat aikuisopiskelijat…..uskalsin kysyä sen sitten kolmannessa paikassa…

  • opiskelijoissa niin paljon ulkomaalaisia (jopa 85% luokasta). Syy on siinä, että valtio ei maksa toista koulutusta eli aikuiskoulutuksessa käy vain ne jotka ovat keskeyttäneet lukio/ammattikoulun tai ulkomaalaiset tai ulkomaalaisen tutkinnon omaavat. He jotka päättävät vaihtaa ammattia pitää maksaa koulutus itse ja se maksaa… Ihan kuin olisin joskus kuullut tämmöstä puhuttavan suomessakin…ja jos niin on niin tulevaisuudessa, silloin meidän aikuiskoulutus menee kyllä ihan uusille urille, koska nämä kollegat painivat ihan erilaisten haasteiden kanssa kuin me. Heillä luokassa voi olla jopa 100% muista kulttuureista, silloin ohjaus ja opetus on hieman erilaista kuin meillä. En viitsinyt edes puhua blogeista yms.. Myös heillä on ns. opiskelijoiden polutusta, esim ruotsissa se kuulosti huomattavamman näppäremmältä kuin meillä, mutta luulen että heillä ei ole tämmöistä tutkintojärjestelmää kuin meillä.

Matka oli aika rankka ajomatkoineen ja lentoineen 5 päivän sisään. Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, omasta koulustani voin olla ylpeä mm.oppimisympäristöt ovat hyvällä mallilla. Työssäoppiminen ja sen ohjaus tulee olemaan Nordplus – hankeaihio, mitä alamme nyt pohtimaan. Ilman omaa Iphonea ja sen navigaattoria olisin ollut aika yksin 🙂 se johdatti minut perille pimeillä Norjan pienillä teillä, sekä Ruotsin ei niin tiheään asutulla seudulla. Auton navigaattori oli aivan eri mieltä asiasta 🙂 Onneksi on tätä digiteknologiaa nykyisin, ettei tarvitse paperikartoista kouluja etsiä.

Johanna Karjalainen, Pkky, Aikuisopisto

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Täydennyskoulutus”politiikkaa”

Yliopiston lehtori Jari Laru Oulun Yliopistosta vastasi mielestäni osuvasti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan 4.10.2017 kuluneena syksynä mediassa ja varmasti monessa opettajanhuoneessakin vahvasti velloneeseen ”Digi ei, digi juu” -keskusteluun nostamalla esille opettajien tarpeen täydennyskoulutukseen onnistuneen digiloikan (lue:pedaloikan) toteuttamiseksi kouluissamme.

Olen myös itse seurannut mielenkiinnolla tänä syksynä miltei käsiin räjähtänyttä digikeskustelua ihmetellen sitä fanaattisuutta, millä opettajat ovat joko digin puolesta tai sitä vastaan. Itse tiivistän ajatukseni digin rantautumisesta keskuuteemme erään lastenlaulun sanoja lainaten ”Sitä ei voi ylittää. Sitä ei alittaa. Sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä läpi!”. Digi on tullut yhteiskuntaamme jäädäkseen, emmekä voi kouluissakaan millään verukkeella pitäytyä sen ulkopuolella. Meidän opetuksen ammattilaisten on oltava digimuutoksessa mukana, halusimme tai emme, työmme oikeutuksesta käsin katsottuna ensisijaisesti oppilaidemme vuoksi.  Paikoilleen jämähtäneen eipäs-juupas -väittelyn sijaan tilanteen suoraviivaisempi hyväksyminen mahdollistaa sitä paitsi energian kanavoimisen paremmin välineiden etsimiseen tilanteen haltuun ottamiseksi.

Larun tarjoama lääke digimuutoksen selättämiseksi on täydennyskoulutus, ja se onkin vaivatonta niellä. Miten helppoa onkaan vastustaa asiaa, jota ei oikein ymmärrä, ja miten turhalta vastustaminen alkaa tuntua, kun pääsee osalliseksi osaamisesta? Opetus- ja kasvatushenkilöstön digikouluttautumisen tarve on tässä kohtaa todellinen, oman koulun ja etenkin oman henkilökohtaisen digiosaamisen tasoa mikrotason esimerkkinä tarkastellen jopa melkoinen. Mahdollisuudet kouluttautua ja itse koulutustarjonta vaihtelevat käsittääkseni kuitenkin Suomessa alueellisesti vielä paljon. Helsinkiläisenä opettajana koen olevani etuoikeutetussa asemassa, koska mahdollisuuteni maksuttomaan, osin jopa työajalla tapahtuvaan, koulutukseen ovat runsaat, kun koulutusta tarjoavat oman työnantajan lisäksi myös muut toimijat. Yhteiskuntamme päättävien tahojen tehtävänä onkin laittaa oma rikkansa digirokkaan ja saattaa koko valtakunnan opetusväki samalla viivalle koulutuksen suhteen ASAP.

Kun puitteet täydennyskoulutukseen ovat kunnossa, ei kouluttautuminen sitten olekaan enää kuin omasta aktiivisuudesta kiinni.  Mutta mistä lähteä liikkeelle, kun ei oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? ”Teknologian opetuskäyttö vaatii erittäin huolellista suunnittelua ja oppimisprosessien ymmärrystä” toteaa Laru. Miten saada ensikosketus siihen, millaisella digillä lähestyä omaa pedagogista osaamistaan, täydentää sitä, saada digi ja peda edes  keskustelemaan keskenään, saati sitten aitoon vuorovaikutukseen? Digimaailma opetuspuolellakin kun alkaa olla pullollaan niin moninaisia alustoja ja sovelluksia, että ensimmäisiä digiaskeleitaan ottava opettaja tukehtuu helposti runsauden ”pullaan” jäädessään asian kanssa yksin. Itse ainakin olen omassa digioppimisessani ollut monesti kirjaimellisesti piuhat ristissä, kun on ollut vaikea saada otetta siitä, mistä ja miten aloittaa.

TUTOR-konseptin on varsin viisaasti ajateltu auttavan opettajaa digimäessä. Yhteisopettajuuden ideana lienee myös ylipäätänsä luoda mahdollisuuksia oppia ja kehittyä ammatissaan yhdessä kollegoiden kanssa omaa varsinaista työtään tehden. Tällä hetkellä molemmat hienot konseptit tuntuvat kuitenkin kaatuvan opetusalan työaikarakenteisiin, ainakin edustamani perusopetuksen puolella. Oman pienen helsinkiläisen kouluni TUTOR-opettaja saa ansiokkaaseen digiyhteistyöhönsä työaikaa kokonaisen yhden vuosiviikkotunnin. Sinällään ansiokasta panostusta aiempaan nollatasoon verrattuna, mutta kuitenkin varsin riittämätöntä nostamaan koulumme opettajat digisuosta. Yhteissuunnitteluaikahan on tunnetusti venynyt, paukkunut, nitissyt ja natissut liitoksistaan jo pidemmän aikaa, tarkastelee asiaa kummalta puolelta pöytää tahansa. Ruohonjuuritasolle kaivataankin kipeästi uusia ratkaisuja ja rakenteita digioppimisen mahdollistamiseksi aitona työssä oppimisena, jolloin opettajan digikehittyminen ei ole mikään irrallinen prosessi eikä missään määrin pois oppilaiden pedagogisesta kohtaamisesta. Ratkaisut eivät myöskään voi jäädä yksittäisten opettajatyöparien, koulujen tai edes kuntien tasolle löydettäviksi, vaan niihin tarvitaan yhtä lailla valtakunnan tason sanoja ja etenkin tekoja.  Niitä odotellessa ”Digi ei, digi juu” -keskustelu jatkunee entisenlaisenaan, ellei entistäkin ehompana.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kokemuksia tutoropettajana toimimisesta

Kaupunkimme tutoropettajat kokoontuivat tapaamiseen, jota vetivät verme-osaajat samasta kaupungista. Tapaamisen aikana pohdittiin tutoropettajana toimimista eri näkökulmista. Olen poiminut iltapäivän aikana käydyistä keskusteluista kommentteja, jotka kuvastavat tutoropettajien käsitystä toiminnan hyvistä puolista ja kehittämisen kohteista.

Tutortoiminta koettiin yleisesti positiivisesti. ”Tarpeeseen vastaava hanke”

Vajaan vuoden verran käynnissä olleella hankkeella koettiin olleet positiivisia vaikutuksia digimyönteisyyden kehittymiseen ja uuden opsin jalkauttamiseen. ”Asennemuutos ehkä varovasti muuttumassa positiivisemmaksi digiä ja siihen liittyen uutta opsia kohtaan”

Vahvasti nousi esiin useammassa kommentissa näkökulma, että muut opettajat uskaltautuvat käyttämään tutoropettajan apua ja asiantuntemusta hyväkseen, koska tietävät hänen saavan työstään korvauksen. ”Tutoria kehtaa vaivata, kun hän saa korvauksen” ”Helpompi kysyä, kun siitä saa toinen korvauksen” Myös tutoropettajalle korvaus tehdystä työstä on tärkeä. ”Saa palkan siitä, mitä tekee joka tapauksessa”

Muutenkin tutortoiminta koettiin hyväksi ja toimivaksi tavaksi kehittää opettajien digitaitoja, myönteistä suhtautumista digiin ja koulun digikäytäntöjä. ”Henkilökohtainen ohjaaminen toimii, saa keskittyä just siihen, mikä on tarve” ”Onnistumisen kokemus: ei ollutkaan vaikeaa” ”Opettajien täsmäkoulutussysteemi, kaikilla mahdollisuus osallistua” ”Tuntee itsensä tarpeelliseksi”

Myös tutoropettajien omat taidot ja näkemys koulun kokonaisuudesta kasvavat toisia opettajia auttaessa, toki tämä vaatii myös työtä ja vaivannäköä. ”Samanaikaisopettajuus avaa silmiä toisen aiheisiin + yhteistyölle” ”Pitää itse ottaa paljon selville asioita”

Tutoropettajat kohtaavat työssään kouluilla myös haasteita. Ne voivat liittyä laitteisiin tai osaamiseen. ”Laitteita ei riittävästi / laitteet ei riittävän toimivia, että koko koulu voisi tehdä vaadittavat digit” ”Laite- ja verkko-ongelmat” ”Odotetaan vastausta kysymyksiin, joista itsellä ei tietoa”

Haasteelliseksi koettiin myös aikapula, odotusten ja todellisuuden vastaamattomuus ja omat resurssit. ”Liian suuret odotukset, tutorkaan ei pysty kaikkeen” ”Aikapula” ”Runsaudenpula/ähky –mikä on helmi yhdelle, ei ole sitä toiselle” ”Oma jaksaminen” ”Yhteisen ajan löytyminen”

Tutortoiminnan aikatauluttaminen herätti paljon keskustelua. ”Aikataulutus (löytää hetki sille, kun ohjaat toista)” ”Toivoo valmistautumisaikaa tutorhetkeen” Toisilla kouluilla oli todettu toimivaksi tavaksi koulutukset koulupäivän jälkeen ja toisilla toivottiin tutortoiminnan sijoittumista koulupäivän sisään. Erilaisia aikataulutuksen tapoja oli kehitetty. ”Tutorille aika lukujärjestykseen” ”Digivälkkä” ”Kokouksen yhteydessä huono” ”Koulutuksia työpäivän jälkeen” ”On yleisesti käytettävissä”

Kokonaisuudessaan tutortoiminta on koettu kouluillamme erittäin hyvänä. Opettajat saavat apua läheltä ja tarpeeseen. Tutortoiminnalle toivotaan yleisesti jatkoa. Palaute on ollut hyvää sekä tutoropettajilta että kouluilta.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Hiljainen tieto koulumaailmassa

Käsittelen tässä kirjoituksessa hiljaisen tiedon merkitystä koulu kontekstissa kahdesta hyvin erilaisesta näkökulmasta. Nämä näkökulmat ovat pohdituttaneet minua viimeaikoina hyvinkin paljon. Hiljaisella tiedolla tarkoitan tässä kirjoituksessa tietoa, jota ei ole sanallistettu eikä yhteisön ulkopuolinen henkilö tule helposti tämän tiedon piiriin. Toisaalta hiljainen tieto on tässä kirjoituksessa ennenkaikkea taitoja, jopa pedagogista viisautta, siis kokemuksellista tietoa, joka ei tule jaetuksi kouluyhteisössä.

I

”Tätäkään ei opetettu yliopistossa” – toteaa uusi opettaja kun saapuessaan ensimmäisenä aamulla opettajanhuoneeseen ei muistanutkaan laittaa muille kahvia valumaan. Ja siitäkös hän valituksen sai.

Koulujen toimintakulttuuri on täynnä erilaisia käytänteitä joihin uudet opettajat joko ”törmäävät” tai oppivat matkan varrella. Ne voivat olla pitkän ajan kuluessa syntyneitä tapoja, jopa normeja, jotka ohjaavat päivittäistä arkea. Ne ovat niin automatisoituneita, että kysyttäessä perusteluja tietylle toiminnalle, opettajien voi olla vaikea sanallistaa niitä. Monet asiat koulujen toimintakulttuurissa ovat implisiittisen oppimisen kautta siirtyneitä, siis kyseenalaistamatta opittuja ”kirjoittamattomia sääntöjä”, että ne eivät koskaan ole olleet tarkastelun tai keskustelun kohteena. Kun uusi opettaja ihmettelee jotakin tapaa, tulee hän törmänneeksi tähän normiin ja usein reaktio on jotakin muuta kuin hedelmällinen arvokeskustelu.

Monessakin mielessä hiljainen tieto on kouluyhteisössä negatiivinen voima. Se voi toisaalta jähmettää ja jäykistää toimintakulttuurin kehittymistä sekä opettajien suuren vaihtuvuuden vuoksi haitata jopa uuden opettajan integroitumista yhteisöön. Negatiivisella hiljaisella tiedolla on myös pedagogista toimintakulttuuria jähmettävä vaikutus. Kouluilla on yleensä ”oma tapa” millä arviointia tehdään tai millä tavalla opetus on käytännön tasolla järjestetty. Onhan nyt aivan selvää, että asiat tulee tehdä niinkuin ne on aina ennenkin tehty, eikö?

Hiljaisen tiedon ehdoton ongelma on, että sitä on hyvin vaikea tehdä näkyväksi. Ulkopuolisen on täysin mahdotonta ensi näkemältä arvioida sitä mikä asia jää sanomatta. Yhteisön jäsenet kasvavat hiljaisen tiedon piiriin ja se tulee yhteisön jäsenten tietoisuuteen monesti ”vahingossa”.

Suurissa linjoissa olisikin erittäin tärkeää, että kouluissa sanallistetaan toimintakulttuuria muutenkin kuin järjestyssääntöjen osalta. Myös mentori/kummi- tai tutoropettaja järjestelmä koulun sisällä voi helpottaa tätä.

II

Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut tekemisissä muutaman eläkkeelle juuri jääneen opettajan kanssa ja olen olen jäänyt pohtimaan hiljaisen tiedon merkitystä ja sitä miten valtavasti taitoa, tietoa ja osaamista katoaa joka kevät eläkekahvien myötä.

Katsoin viime keväänä kun kuvataideopettaja pakkasi yli 30 vuoden aikana kertynyttä opetusmateriaalia, niin fyysistä kuin digitaalistakin, pahvilaatikoihin. Ennen kesälomia luokka oli puhdas ja siisti – tyhjä – jotta seuraava uusi opettaja voi alkaa rakentamaan omaa pedagogista maailmaansa. Mietin miten paljon kokemusta oppilaan ohjaamisesta, erilaisten prosessien hallinnasta, pedagogiikasta ja niin edelleen(!) lähtee hänen matkassaan pois. Lähes samanlainen esimerkki yhteinäiskoulun erityisopettaja, jolla noin 35 vuotta takana opettajana. Jäi eläkkeelle. Kahvit keväällä, sitten lomille. Millainen uskomattoman huikea näkemys oppimisesta, oppimisen vaikeuksista ja vaikkapa erilaisista opetus metodeista – pedagogiikasta. Molemmat opettajat nähneet useat opetussuunnitelma uudistukset. Osaavat suoraan muodostaa synteesin koko hommasta.

Miksei me osata hyödyntää tätä uskomatonta hiljaista tietovarantoa? Eikö meidän kulttuurin perusperiaatteita ole tiedon siirtäminen seuraavalla sukupolvelle? Miksei se toteudu koulukontekstissa tai toteutuu ainakin huonosti? Usein se edellinen sukupolvi nähdään kouluissa aivan turhaan kehityksen jarruina ja änkyröinä. Olen usein keskusteltuani näiden konkareiden kanssa mykistynyt siitä ammattitaidosta jonka he omaavat.

Pitäisikö jokaisen viimeisiä vuosia koulussa olevien vähentää tunteja opetuksesta ja käyttää vaikkapa se muutama tunti viikossa mentorointiin. Rakenteellisesti se ei olisi hankalaa ja maksaisi itsensä varmasti takaisin. Pitäisikö meidän luoda jonkinlainen mentorointi järjestelmä joka toimisi tutoropettajuuden tavoin rinnalla kulkemisena? Yhteisopettajuutta kisälli – mestari hengessä. Minä ainakin kannatan tällaista!

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti