Lopuksi

Hain keväällä 2017 Digiopettaja-koulutukseen ja intoni päästä mukaan oli kova. Palasin syksyllä 2016 takaisin töihin oltuani puolitoista vuotta kotona äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Huomasin, että tuona aika oli tapahtunut paljon. Tuntui, että kehitys on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja uusia välineitä ja mahdollisuuksia oli tullut paljon, joten omia tietoja ja taitoja täytyisi saattaa ajan tasalle. Opetettavana aineeni on tietotekniikka ja kokemusta on ohjelmoinnista siltä aikakaudelta, kun kaikki piti koodata itse käyttöliittymään myöten. Siksi voisi ajatella, että uusien välineiden käytön opettelu ei tuota ongelmia, mutta se että pysyy ajan tasalla uusissa mahdollisuuksissa ja virtauksissa on todella iso haaste. Lisäksi, koska opetan tietokoneiden ja sovellusten käyttöä monien eri koulutusalan ryhmille niin, pohdimme usein heidän oman alan opettajiensa kanssa yhdessä sitä, että mitä sovelluksia tietyn ryhmän kanssa otetaan käyttöön ja miten niitä hyödynnetään. Pitää pystyä tarjoamaan konkreettisia ja käytännönläheisiä esimerkkejä.

Eräs tärkeä asia, joka oppilaitoksessamme tapahtui koulutuksen aikana on se, että kesällä oppilaitokseemme muodostettiin digitiimi. Pääsin mukaan sen toimintaan. Digitiimissä on jäseniä eri koulutusaloilta ja jäseniä eri välineiden näkökulmasta esim. Moodle, O365 jne. Itse edustan Moodlen näkökulmaa, olen toiminut Moodlen kanssa vuodesta 2005 lähtien. Digitiimin koen hyödylliseksi, koska voin olla mukana vaikuttamassa asioihin sekä kuulen, mitä on suunnitteilla aikaisemmin kuin, jos en olisi toiminnassa mukana. Meillä on paljon koulutusaloja, toimipisteitä on paljon ja myös eri paikkakunnilla. Osa koulutusaloista on edellä digitaalisuuden käyttämisessä esim. kyseisellä koulutusalalla olleiden hankkeiden kautta. Näiden koulutusalojen on mahdollisuus ottaa käyttöön ja hankkia uusia välineitä ja sovelluksia. Heidän jäsenyytensä on tärkeä digitiimissä käyttökokemusten ja tietojen ja taitojen välittäjinä.

Katson, että Digiopettaja-koulutuksesta on ollut minulle hyötyä. Koska esimerkiksi koulutuksen tehtäväpalautukset ja oppimispäiväkirjat ovat olleet kaikkien osallistujien luettavasti, niin on ollut mahdollisuus oppia ja saada vinkkiä toisten kokemuksista ja ajatuksista. Valitettavasti ajanpuutteen takia ei ole ollut mahdollisuutta tutustua läheskään kaikkiin. Uusia välineitä tuli tutuksi koulutuksen ja niitä tuli itsekin kokeiltua omassa opetuksessa. Tulen niitä jatkossakin hyödyntämään ja miettimään uusia käyttökohteita.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Mitä OPS:issa oikeasti lukee?

 

Opetussuunnitelma on tärkein opetustamme ohjaava kirjallinen dokumentti. Olen ollut kirjoittamassa oman aineeni opsia, olen tutoropettajana ollut itse oppimassa ja ohjaamassa opetussuunnitelman käyttöönottoa koulussa sekä keskustellut siitä jatkuvasti kollegojen kanssa. Jatkuvasti törmään siihen, että joku koiranleuka väittää, ettei kukaan opettaja oikeasti ole lukenut opetussuunnitelmaa, paitsi ehkä juuri sen oman aineensa kohdan. Päätin nyt lukea oikein suurennuslasilla ja sisäistäen, mitä kaikkea siellä sanotaan digitaalisesta teknologiasta ja miten se liittyy opetussuunnitelman sisältöihin eli oppimiseen. 

 

Seuraavassa kursiivein suoria lainauksia opetussuunnitelmasta. Ops-tekstiin pääsee vaikkapa täältä. 

 

Oppilas tuottaa mielekästä ja merkityksellistä tietoa ja taitoja itselleen sekä yksin että yhdessä toisten kanssa.  

Oppiminen tulevaisuuden koulussa perustuu käsitykseen siitä, että tietoa on kaikkialla, se muuttuu kaiken aikaa ja on verkostojen välityksillä vapaasti kaikkien saatavilla sekä muokattavissa. Tiedon luotettavuuden kriittinen arviointi korostuu. 

Koulussa tapahtuvan ja vapaa-ajalla tapahtuvan oppimisen raja hälvenee. 

Leikit, pelillisyys, fyysinen aktiivisuus, kokeellisuus ja muut toiminnalliset työtavat sekä taiteen eri muodot edistävät oppimisen iloa ja vahvistavat edellytyksiä luovaan ajatteluun. 

Tietotekniset välineet ja alustat mahdollistavat uudella tavalla yhteisöllisen oppimisen. 

Tämänhän me kaikki jo tiedämme, sinänsä painavaa tekstiä ja asettaa ammattitaidolle uudenlaisia vaatimuksia. 

 

Mutta siellä lukee myös näin:  

Tietojen ja taitojen oppiminen on kumuloituvaa, ja se vaatii usein pitkäjänteistä ja tavoitteellista harjoittelua. 

Digikriitikothan monesti syyttävät nykyopetusta pinnalliseksi ja pitävät teknologian käyttöä oppilaiden pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä haittaavana tekijänä. Myös digiä täytyy harjoitella ja opetella. Täytyy asettaa tavoitteita ja määrätietoisesti tehdä työtä niiden saavuttamiseksi. Mikään oppi ei tule ilmaiseksi. 

Opettajan vastuu oppimisprosessista on edelleen suuri. Opettaja ei edelleenkään ole pelkkä ohjaaja, jos vaaditaan kaikkea tätä: 

Pedagogista osaamistaan ja asiantuntemustaan käyttäen opettaja vastaa oppimiskokonaisuuden ohjauksesta sekä luo puitteet ja viitekehyksen ajattelun  kehittämiselle.  

Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen tiedonrakentelun välineenä. Se on myös itseilmaisun ja reflektiivisen ajattelun sekä metakognitiivisten taitojen kehittämisen väline, joka tarjoaa mahdollisuuden myös oppilaskohtaisten oppimisympäristöjen luomiseen. 

 

Tietoa on kaikkialla ja se on demokraattisesti kaikkien saavutettavissa näppärästi omassa älylaitteessa, mutta tiedon hyödyntämiseen tarvitaan taas opettajaa: 

Verkostoissa tieto hajautuu. Tarvitaan taitoa hahmottaa kokonaisuuksia sekä erottaa olennainen tieto epäolennaisesta.  

Oppilaat tarvitsevat perustietoa lähiympäristön teknologiasta ja sen kehityksestä sekä vaikutuksista eri elämänalueilla ja ympäristössä.  

Oppilaiden monilukutaitoa kehitetään kaikissa oppiaineissa arkikielestä kohti eri tiedonalojen kielen ja esitystapojen hallintaa. Taidon kehittyminen edellyttää rikasta tekstiympäristöä, sitä hyödyntävää pedagogiikkaa sekä oppiaineiden yhteistyötä. 

 

Kehittyäkseen opettajan täytyy reflektoida, niin kuin me teemmekin kaikenlaisilla kursseilla ja koulutuksissa. Samaa vaaditaan oppilaalta: 

Opettaja reflektoi myös omaa ohjaustapaansa ja sopeuttaa ohjauksensa oppilaiden erilaisten tarpeiden ja oppimistilanteiden mukaisesti käyttäen monipuolisia ja vaihtelevia työtapoja. 

Opettaja luo yhdessä oppilaiden kanssa oppimisympäristön, jossa oppilas aktiivisesti ohjaa ja reflektoi itse omaa oppimistaan sekä ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. 

 

Tieto-ja viestintäteknologiasta kirjoitetaan pitkästi,  tutustikin kansalais – ja työelämätaitona, poimin sitä käsittelevän kohdan lopusta tämän ajatuksen: 

Oppilaat oppivat arvioimaan tietoteknologian vaikutusta kestävään kehitykseen ja toimimaan vastuullisina kuluttajina. He oppivat hahmottamaan digitalisaation merkitystä, mahdollisuuksia ja riskejä globaalissa maailmassa. 

Isoja sanoja, ja ennen kaikkea ajankohtaisia. 

 

Otto Scharmerin vision mukaan olemme opettamisen evoluutiossa kohdassa 3.0,  oppilaskeskeisellä tasolla, jossa  jossa opettaja on fasilitoija ja koulu on verkostoitunut ja avautuva. Pitkälle on tultu aukstoriteettikeskeisestä vaiheesta 1.0, jossa oppilas oli passiivinen vastaanottaja ja opettaja tiedon annostelija. Emme kuitenkaan saa jämähtää nykytasolle. Scharmerin visiossa korkein taso 4.0 on yhteiskehittämistä ja innovointia. Opettajan rooli nähdään jopa entistä tärkeämpänä: hän on uutta synnyttävä valmentaja ja kätilö ekosysteemimäisessä koulussa, joka on sekä sisään- että uloshengittävä. Joka on lukenut opetussuunnitelmansa huolella ja toteuttaa sitä myös käytännössä, on jo ottanut isoja harppauksia tuonne tulevaisuuden visioon. 

(Matrix of evolutional Evolution, Otto Scharmer, Presencing Institute 2017) 

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Hapuilua verkostossa

Takauma viime kesältä.

Kesälomalla avasin LinkedInin, kun digikehittäjäkoulutuksessa yhtenä osa-alueena oli verkostoituminen. Se tuntui aika jännältä, mutta huomasin, että samassa koulussa 17 vuotta olleen luokanopettajan työuran kuvaus oli aika niukka. Työkokemus: yksi ala-aste, luokanopettaja 17y. Se siitä. Onko suosittelijoita? Ehkä. Olen tottunut saamaan peruspalautteet ainakin kerran vuodessa esimiehiltäni. Päivittäinen palaute opettamiltani esiteineiltä on lähinnä kelloon, läksyihin tai kavereihin liittyvää. Joo, ja tietenkin vanhemmat. Takuuvarmasti kaksi kertaa vuodessa saan heiltä kiitosta. Entä muut kontaktit? Niitähän on yli 900 oppilaan alakoulussa ihan riittävästi. Mutta mitä LinkedIniin?

Ihan kuin olisin vakoilemasssa maailmaa, johon en kuulu. Yritän ujuttautua tutkimaan, mitä täällä tapahtuu. Luon kontaktejakin: mieheni, naapurini IT-alalta, eräs ystäväni opetusalalta ja kollegani. Öö. Nyt alkoi epäilyttää. Tarvitsenko tällaista verkostoitumisforumia lainkaan?

Alkuinnostuksen jälkeen oma profiilini alkoi elää omaa hiljaista elämäänsä. Olen saanut muutamia kontaktipyyntöjä ja itsekin huomannut jonkun mielenkiintoisen opetusalan tutun, jonka kontaktia olen pyytänyt. Muutaman artikkelinkin olen lukenut. Profiilini on niukka ja keskeneräinen. Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin tutkimaan tätä alustaa, sillä olenhan taas hieman enemmän tietoinen ympäröivästä maailmasta.

Tämäntyyppisiä kokemuksia Digikehittäjäkoulutus on antanut paljon: hyppyä uuteen ja uusien asioiden nopeaa haltuunottoa, paljon pohdintaa liittyen omaan opetukseen, ja vertaistutorointiin sekä uusia kontakteja verkossa ja kasvokkain. Oma työpaikka kun ei ole irrallinen saareke muusta maailmasta. Kuitenkin mielestäni parhaimmat, aidoimmat ja merkityksellisimmät kontaktit ovat  siinä lähellä koko ajan. Nimittäin oppilaat ja kollegat. Ei kun vain hihat ylös ja hommiin.

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Tekoäly

Suomi tähtää tekoälyn kärkimaaksi (Yle Areena). Maailman tunnetuimman teinikoodarin mukaan tekoälyä ei kannata pelätä, sillä se auttaa tekemään arkiset asiat nopeammin ja paremmin (Yle). Tekoäly oppi itsekseen go-pelin mestariksi (Yle.fi).Tekoäly alkaa takoa rahaa sijoittajille (Yle.fi)

Tänä syksynä tekoälystä puhutaan ja kirjoitetaan paljon: joskus se auttaa ihmistä arjessa, joskus se on uhka työntekijöille. Kaikkien mielestä tekoäly kuitenkin on jo kaikkialla automaation myötä ja tulee olemaan yhä tärkeämmässä roolissa tulevaisuudessa. Miten me olemme koulussa valmistautuneet tähän?

Opetus- ja kulttuuriministöriö älystratergia (OKM-KIDE) tuntuu tekoälyuutisiin verrattuna  puuhastelulta. Älystrategia yrittää ohjata digitaalisen kehityksen ja kestävän ekologisen kehityksen avulla nykyistä tietoyhteiskuntaa kohti tulevaisuutta, josta on vain aavistus. Emme tiedä, miten ja miten nopeasti tekoäly tulee todella mullistamaan yhteiskuntaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön sivulla tekoälyaika.fi ( Tekoälyaika) mainostetaan, että tekoäly on uusi sähkö. Tekoäly tai toisin sanottuna oppivat tietojärjestelmät tuovat muutoksen työmarkkinoille ja huippuosaajien puutteen, mutta Lintilän mukaan myös jatkuvan koulutuksen tarpeen kansalaisille, jotta tekoälytyökaluja osataan käyttää.(YleAreena  

Uuden opetussuunnitelman mukaan ”Perusopetuksessa opitaan kohtaamaan muutostarpeita avoimesti, arvioimaan niitä kriittisesti ja ottamaan vastuuta tulevaisuutta rakentavista valinnoista” (OPS14).  Kouluissa opettajat ja oppilaat joutuvat kuitenkin miettimään käytännön digitaalisia ratkaisuja tai sähköisen oppimisen tasa-arvoisuutta. Ylen uutiset pohti jo 22.4.2015 koulun digitalisoitumista ja sen tuomaa epätasa-arvoa, koska kaikilla ei ole varaa kalliisiin latteisiin tai hyviin nettiyhteyksiin.

Koulutussuunnitelmat tehdään tulevaisuuttta varten, mutta pysymmekö me ihmiset perässä? Tekoäly oppii kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Opimmeko me?

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Digi kuvaa aikaansa – asenteet ja tavat muutospaineessa

Digikehittäjäkoulutukseen hakiessani tiesin asettavani itselleni suuren haasteen – olenhan lähinnä itseoppinut myöhäisherännäinen tietokoneen ja mobiililaitteiden käyttäjä. Kun joskus 80-luvulla kodissamme välkkyi uudenkarhean Vic 20:n kirkas valo, se ei tullut minun huoneestani. Minua eivät olisi voineet tietokonepelit ja kryptiset kirjainyhdistelmät välkkyvällä tietokoneruudulla vähempää kiinnostaa. Tietokone ostettiin perheessämme tietenkin minua vuotta nuoremmalle veljelleni. Tuolloin tietotekniikka oli vahvasti – ainakin perheessämme – poikien juttu. Myöskään Commodore 64 tai Amiga eivät herättäneet sympatiaani. Koskaan minulta ei tietokoneiden käyttöä kielletty, mutta kiinnostuksenkohteeni olivat muualla. Mahdollisuuksia esimerkiksi koodaamisen harjoitteluun olisi kyllä ollut tarjolla muistaakseni jopa yläkoulussa valinnaisella ATK-kurssilla.

Opiskeluaikojen kokemukseni tietokoneista ovat olleet yhtä aikaa hupaisia ja karmeita. Muistan, kun 90-luvun puolivälissä kiltahuoneessamme lähetin ensimmäinen sähköpostini vieressä istuvalle kaverilleni ja yhdessä ihmettelimme, miten viestini näkyi pian hänen ruudullaan. Ilo oli ylimmillään. Jotain kirjallisuusopintoihin liittyvää työtä kirjoittaessani kaverini Acer 385:lla työni katosi yhtäkkiä taivaantuuliin. Vaikka seminaarityötä kuinka etsittiin asiantuntijoidenkin voimin, lopullista versiota ei ikinä löydetty. Onneksi olin tallentanut työni myös korpuille, ettei koko työtä tarvinnut kirjoittaa ihan kokonaan uusiksi. Tekstinkäsittelyohjelmien käyttö oli tuolloin 90-luvun puolivälissä pitkälti opiskelijan omalla vastuulla. Yliopistolta oli turha odottaa kovinkaan paljon ohjausta tietokoneen käyttöön. Näin ainakin muistelen, tosin voi olla, että kursseja oli tarjolla, mutteivät ne minua kiinnostaneet. Pro gradua varten opiskelin itsenäisesti ystäväni ohjauksessa Exceliä: kuvia, ristiintaulukointia ja kaavioita. Sen koomin en tuohon ohjelmaan ole ehtinyt tarttua, vaikka olenkin huomannut, miten hurjanhienoja graafisia toteutuksia sillä saakaan aikaiseksi.

Työelämässä olen kouluttautunut jonkin verran näissä digiasioissa, jotten joutuisi lauletuksi suohon ja jotta uskottavuuteni oppilaiden silmissäkin säilyisi. Hyvin omavaraisesti ja -ehtoisesti on kouluttautumisen voinut hoitaa ainakin Espoossa. Ketään ei ole väkisin viety digiasioita oppimaan. Olen tarttunut härkää sarvista ja yrittänyt pakottaa itseni toisinaan epämukavuusalueellenikin esimerkiksi hakeutumalla koulumme TVT-tiimiin ja tähän koulutukseenkin. Pakon edessä olen löytänyt motivaation oppia. Nyt koulutuksen loppuvaiheessa täytyy kyllä myöntää, että motivaatio on ollut kovasti hukassa ja pari viikkoa sitten ajattelin jo hetken heittää koko leikin kesken. Ohjelmointi- ja pelillisyysjaksot ovat vieneet yöuneni ja palauttaneet minut pahasti maanpinnalle. Illuusio siitä, että osaisin jo jotain, on kerrassaan häipynyt.

Noin kuukausi sitten epätoivoisesti yritin väsätä jonkinlaista opetuspeliä, jota oppilaiden kanssa pelaisimme. Monta tuntia katsoin opetusmateriaalia Moodlesta ja pyörittelin erilaisia mahdollisuuksia. Kaikki ideani kaatuivat siihen, että pelini kehittelyyn ja toteuttamiseen pitäisi varata aivan älyttömän paljon aikaa. Taitoni näissä asioissa ovat niin alkeelliset, että päätin toteuttaa yksinkertaisen muistipelin ja yhdistä viivalla -harjoituksen Make it -sovelluksella. Hohhoijaa – kylläpä tuli surkea lopputulos ja sovelluskin on kovin kankea.

Toisaalta kun oman lapsensa kanssa virittelee eteisen seinään green screeniä ja auttaa teknisissä ongelmissa ja kuvauksissa, jotta hän saisi matskua YouTube-kanavalleen, tietää, ettei enää oikein ole edes valinnanvaraa jättää TVT-taitojaan kehittämättä. Digiloikata täytyy edes jonkin verran, jotta voi kantaa vastuunsa myös vanhempana. Oman taitotasonsa voi testata esimerkiksi EU:n perustaitotestillä: https://perustaitotesti.fi/ . Digitaitojaan voi myös testata ja treenata: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/29/digitreenit-testaa-digitaitosi-ja-hanki-uusia .

Haasteena muutos itsenäisestä puurtajasta tiimityöskentelijäksi ja digikielen taitajaksi

Tätä digikehittäjäopettajakurssia suorittaessani olen alkanut ymmärtää yhä enemmän niitä, jotka eivät jaksa ottaa suurtakaan digiloikkaa tai etenevät näissä asioissa etanan vauhtia. Kyse ei ole monelle ainoastaan digitekniikan haltuunotosta vaan paljon suuremmasta muutoksesta – nimittäin ajattelutavan ja toimintakulttuurin muutoksesta. Digiasioiden lisäksi pitää omaksua ja hyväksyä samaan aikaan suuria muutoksia oman oppiaineen opetuksen tavoitteissa ja pedagogiikassa. Mielessä pyörivät sekalaiset kysymykset: Miten minä itsenäinen, kaiken itse oppinut ja kaiken itsenäisesti selvittänyt aikuinen yhtäkkiä kykenenkin turvautumaan toiseen ammattilaiseen ja suunnittelemaan oppitunteja yhdessä? Miten pystyn sietämään tätä kaikkea keskeneräisyyttä, kun minut on ohjelmoitu ratkaisemaan itsenäisesti ongelmat ja selviytymään yksin vaikeistakin haasteista? Miten jaamme vastuun oppituntitilanteissa, kun olen tottunut olemaan luokassa se, joka määrää? Miksi minun pitäisi keskeneräisin tiedoin ja taidoin ottaa oppitunneille jokin ohjelma oppilaiden kanssa käyttöön, jotta he saisivat nähdä epävarmuuteni ja pitää minua pilkkanaan? Miksi minulla, joka olen tehnyt työtäni vuosikausia, meneekin yhtäkkiä tolkuttomasti aikaa tuntien suunnitteluun ja erilaisten arviointikäytänteiden miettimiseen? Luottamusta digiloikkaan eivät lisää myöskään mielipidepalstojen jatkuvat ristiriitaiset kirjoitukset digiloikan hyödyistä ja haitoista. Juupas-eipäs-keskusteluun on sorruttu myös tällä elämänalueella, kuten nykyisin niin monessa muussakin asiassa.

Oma lukunsa on vielä digimaailmassa käytetyn kielen – digijargonin –  oppiminen. Vieraalta kieleltä voivat monesta kuulostaa esimerkiksi nämä TVT:n FaceBook-ryhmissä esitetyt kysymykset: Saako docs.comissa liitettyä Sway-esitystä julkiseen dokumentinjakopalveluun tai mikä olisi hyvä appi iPadille, jolla voisi gopro-videonauhoituksen kaapata näkyviin livenä? Moni ahdistuu uuden kielen opettelemisesta niin paljon, että heittää hanskat tiskiin. Jos esimerkiksi opettelee uutta sovellusta ja sen käyttö alkaa tökkiä, digiasioihin perehtynyt osaa heti esittää oikeat kysymykset, mutta noviisilta menee koko energia jo siihen, että hän miettii, miten asettelisi kysymyksen niin, että tulisi ymmärretyksi. Illat pitkät pitäisi katsella netistä erilaisia tutoriaaleja tai esittää asiantuntijaryhmissä kysymyksiä, jotta oppisi käyttämään sovelluksia ja ohjelmia monipuolisesti. Avuksi on kirjoitettu onneksi jo pieniä sanakirjoja digikielen oppimiseen Tässä yksi esimerkki: https://www.jamk.fi/fi/Tietoa-JAMKista/Materiaalit/asiakaslehti-12016/digi-suomi-minisanasto/ .

Monesti olen miettinyt esimerkiksi Facebookin digiryhmissä esitetyistä kysymyksistä, miten voi olla mahdollista, että näiden sovellusten ja ohjelmien haltuunotto edellyttää välillä melkoista salapoliisityötä. Luvattoman huonosti vaikuttavat nämä ohjelmat ohjaavan käyttäjiään, kun näyttävät asiantuntijatkin olevan välillä suurissa vaikeuksissa. Monen sovelluksen käytettävyydessä olisi varmasti paljon parannettavaa.
Digikehittäjäopettaja motivoijana uuden oppimisessa

Olen ajatellut, että tehtäväni digikehittäjäopettajana on olla keskeneräisenä digitaitajaesimerkkinä ja luoda uskoa heihin ja kannustaa heitä, jotka vielä kompastelevat tällä kuoppaisella digitiellä. Tehtävänä on olla apuna miettimässä, mitkä tietotekniset sovellukset ja härpäkkeet mihinkin pedagogiseen haasteeseen soveltuisivat parhaiten ja avaamassa aloittelijoille digikielen saloja. Haluan myös muistuttaa noviiseja siitä, että motivaatiota uuden oppimiseen on turha odotella. Hyvä on välillä haastaa itsensä ja vaikka pakottaakin oppimaan digiasioita. Nyt kun olen itse perehtynyt monipuolisesti – kiitos tämän kurssin – digitalisaation tarjoamiin opetus- ja oppimismahdollisuuksiin, minulla on jo tarpeeksi uskottavuutta ottaa kantaa ja esittää mielipiteeni niin sanotusta digiloikasta. Lisäksi minulla on mahdollista ottaa opetukseeni mukaan ne asiat, jotka koen pedagogisesti tärkeiksi ja hyödyllisiksi. Minun ei tarvitse turvautua vain kuulopuheisiin, sanomalehtien mielipidekirjoituksiin ja uskomuksiin.

Vaikka ahdistusta näissä digiasioissa välillä kovastikin pukkaa, en silti aio luovuttaa. Olen mielestäni löytänyt itselleni käyttökelpoisen ja hyvän tavan oppia ja omaksua. Stressiä uuden oppimisesta en suostu enää näissä digiasioissa tuntemaan. Tämän kurssin ilmapiiri on luonut mielestäni lempeästi vaativa mutta kannustava. Vaatimukset on asetettu yksilöllisesti ja tällainen blondi- ja humanistikiintiössäkin kurssille hyväksytty on pystynyt omalla tavallaan suoriutumaan kurssista.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Ajatuksia digistä

Ajatuksia digistä ja vähän muustakin

Nykyisin lehdet ovat täynnä kirjoituksia digitasaation puolesta ja vastaan. Kirjoitukset koskevat usein työelämää, mutta varsinkin viimeaikoina on yhä enemmän kirjoitettu asiasta koululaisia ja opiskelijoita ajatellen. Kantaa ovat ottaneet niin opettajat kuin koululaiset ja opiskelijatkin. Tämä on tietenkin ymmärrettävää kun uuden OPSin käyttöönottoa on kiireellä valmisteltu. Digisalisaatiohan on tärkeä osa uuden OPSin linjauksia.

Usein puhutaan diginatiiveista ja kuinka kaikki sähköisyyteen liittyvä olisi heille itsestään selvää ja helppoa. On totta, että opiskelijamme ovat diginatiiveja siinä mielessä, että jo heidän syntyessään netin käyttö ja yleensäkin erilaisten sähköisten työkalujen käyttö on ollut mahdollista. Kaikki nuoret eivät kuitenkaan ole diginatiiveja siinä mielessä, että he olisivat koko ajan itse käyttäneet digitalisaatiota hyväkseen. Päinvastoin osa nuorista kokee digitaalisten työvälineiden käytön vieraaksi itselleen. Eli kuten on tuotu esiin, termin diginatiivi käyttö vaatii usein tarkennusta.

On kaikille selvää, että digitalisaatio on muuttanut ja muuttaa koko yhteiskuntaa. Ja koska koko yhteiskunta muuttuu, täytyy koulumaailmankin muuttua. Koulumaailma ei voi jäädä yksin omaksi saarekkeekseen, vaan koulun nimenomaisena tarkoituksena on valmistaa koululaisia ja opiskelijoita yhteiskuntaa ja tulevaa työelämäänsä varten.

Opettajan työ siis muuttuu muun yhteiskunnan muutoksen mukana. Ja näin sen mielestäni täytyykin olla. Ja näin se on aina ollut. On kuitenkin tärkeää, että kuljetaan niin, että kouluissa otetaan huomioon pedagogiikka eikä ajatella vain ja ainoastaan että sähköisyys on kaiken a ja o. On paljon opiskelijoita, joiden digitaalisten työkalujen käyttö vaatii täydennystä. Nämä opiskelijat usein osaavat käyttää älykännykkäänsä mutta tekstinkäsittelytaidot ovat auttamattoman puutteelliset. Opettajille on myös selvää, että sähköiset työkalut eivät välttämättä sovi jokaiseen tilanteeseen vaan paperilla ja kynälläkin on paikkansa.

On ollut myös mielenkiintoista havaita kuinka kahtiajakautunut opiskelijoiden mielipiteet ovat esimerkiksi koskien sähköisiä oppikirjoja. Osa opiskelijoista on ottanut heti käyttöönsä sähköisen materiaalin ja osa pitää kynsin ja hampain kiinni paperikirjoistaan. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä me ihmisethän olemme erilaisia.

Mutta maailma muuttuu koko ajan. Muutos on nopeaa ja se tuo tullessaan yhä uusia ja erilaisia asioita kouluelämäänkin. Mielestäni on mielenkiintoista tehdä työtä koulumaailmassa juuri tällä hetkellä kun muutokset ovat isoja ja niillä on merkittäviä vaikutuksia tulevaisuuteen. Muutoksia on varmasti tulossa vielä paljon. Juuri viime viikollahan saimme taas lukea lehdistä ja netistä kuinka oppiaineita mahdollisesti tullaan pisteyttämään yliopistoon pyrittäessä. Kaikella tällä on suuri vaikutus paitsi opiskelijoiden jatko-opintoihin ja tulevaisuuteen myös tietysti opettajien työhön.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kiltakoulut opiskelijan osaamisen asialla

Ammatillinen oppilaitoksemme on mukana valtakunnalisessa kiltakouluverkostossa, jonka toimintamallia on kehitetty opetushallituksen rahoittamilla hankkeilla. Kiltakoulu  tunnuksen saavat koulutusalat toteuttavat opetusta ja edistävät oppimista mm. digivälineitä ja mediaa hyödyntäen. Tavoitteena on antaa opiskelijoille vahva ammattitaito ja työelämävalmiudet tuleviin työtehtäviin sekä kannustaa opiskelijoita uuden oppimiseen.  Näihin tavoitteisiin pyritään lisäämällä opetuksessa työelämäyhteistyötä ja yrittäjyyttä, tiimityötaitoja, sekä hyödyntämällä oman osaamisen dokumentoinnissa digityökaluja. Kiltakoulujen toimintamallissa pedagogiset ratkaisut tukevat näiden taitojen kehittymistä ja kiltatunnuksen saaneet koulutusalat ovat miettineet pitkälle opetuksen toteutuksessa hyödynnettäviä ratkaisuja juuri opiskelijan tiedon, taidon ja asenteen kehittymiseksi.

Tällaisia konkreettisia ratkaisuja opetuksessa ovat esimerkiksi ryhmien integrointi yhteen oppimisympäristöön niin, että eri lukuvuosina aloittaneet opiskelijat toimivat toistensa tutoreina vertaisoppien. Näin opiskelijoiden tiimityötaidot kehittyvät ja opiskelijoita valmennetaan alusta asti työelämän todellisiin vaatimuksiin. Kiltakouluista valmistuvan opiskelijan valttikortteja ovat hyvät tiimityötaidot, aktiivisuus ja hyvä suhtautuminen työhön. Kiltakouluissa käytetään digivälineitä oppimisen tukena, jonka avulla kehitetään kunkin ammattialan digitaitovaatimuksia ja näin huolehditaan, että opiskelijoillakin on viimeisin osaaminen. Opiskelija dokumentoi oppimistaan, jolloin opiskelijalle koituvan hyödyn lisäksi opettaja pysyy kartalla jo opitusta sekä lisäoppia vaativista asioista. Opiskelijoille suositellaan koottavan opiskeluistaan henkilökohtainen portfolio, josta on hyötyä työnhaussa. Portfolio toimii myös itsearvioinnin ja työpaikalla tapahtuvan arvioinnin tukena. Portfolio voi olla esimerkiksi ammatillinen some-profiili.

Ammatillisen koulutuksen reformin mukaiset toimintamallit ja rakenteet sopivat hyvin yhteen Kiltakoulujen kanssa. Rakenteiden ja työjärjestysten jäykkyydet vähenevät, jolloin opiskelijoiden yksilölliset ominaisuudet ja tarpeet voidaan entistä paremmin huomioida opintoja poluttaessa. Digikehittäjäopettaja koulutus on tukenut erityisesti digiohjaustaitojen kehittymistä ja aionkin hyödyntää näitä taitoja rakentaessani kiltakoulutoimintamallille koulutusalamme oppimisympäristöjö verkkoon.

Mikäli kiinnostuit Kiltakoulut-toimintamallista, lisää voit käydä penkomassa linkistä.

Henna Ström-Kallio

Kategoria(t): Uncategorized