Opetussuunnitelma on tärkein opetustamme ohjaava kirjallinen dokumentti. Olen ollut kirjoittamassa oman aineeni opsia, olen tutoropettajana ollut itse oppimassa ja ohjaamassa opetussuunnitelman käyttöönottoa koulussa sekä keskustellut siitä jatkuvasti kollegojen kanssa. Jatkuvasti törmään siihen, että joku koiranleuka väittää, ettei kukaan opettaja oikeasti ole lukenut opetussuunnitelmaa, paitsi ehkä juuri sen oman aineensa kohdan. Päätin nyt lukea oikein suurennuslasilla ja sisäistäen, mitä kaikkea siellä sanotaan digitaalisesta teknologiasta ja miten se liittyy opetussuunnitelman sisältöihin eli oppimiseen.
Seuraavassa kursiivein suoria lainauksia opetussuunnitelmasta. Ops-tekstiin pääsee vaikkapa täältä.
Oppilas tuottaa mielekästä ja merkityksellistä tietoa ja taitoja itselleen sekä yksin että yhdessä toisten kanssa.
Oppiminen tulevaisuuden koulussa perustuu käsitykseen siitä, että tietoa on kaikkialla, se muuttuu kaiken aikaa ja on verkostojen välityksillä vapaasti kaikkien saatavilla sekä muokattavissa. Tiedon luotettavuuden kriittinen arviointi korostuu.
Koulussa tapahtuvan ja vapaa-ajalla tapahtuvan oppimisen raja hälvenee.
Leikit, pelillisyys, fyysinen aktiivisuus, kokeellisuus ja muut toiminnalliset työtavat sekä taiteen eri muodot edistävät oppimisen iloa ja vahvistavat edellytyksiä luovaan ajatteluun.
Tietotekniset välineet ja alustat mahdollistavat uudella tavalla yhteisöllisen oppimisen.
Tämänhän me kaikki jo tiedämme, sinänsä painavaa tekstiä ja asettaa ammattitaidolle uudenlaisia vaatimuksia.
Mutta siellä lukee myös näin:
Tietojen ja taitojen oppiminen on kumuloituvaa, ja se vaatii usein pitkäjänteistä ja tavoitteellista harjoittelua.
Digikriitikothan monesti syyttävät nykyopetusta pinnalliseksi ja pitävät teknologian käyttöä oppilaiden pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä haittaavana tekijänä. Myös digiä täytyy harjoitella ja opetella. Täytyy asettaa tavoitteita ja määrätietoisesti tehdä työtä niiden saavuttamiseksi. Mikään oppi ei tule ilmaiseksi.
Opettajan vastuu oppimisprosessista on edelleen suuri. Opettaja ei edelleenkään ole pelkkä ohjaaja, jos vaaditaan kaikkea tätä:
Pedagogista osaamistaan ja asiantuntemustaan käyttäen opettaja vastaa oppimiskokonaisuuden ohjauksesta sekä luo puitteet ja viitekehyksen ajattelun kehittämiselle.
Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen tiedonrakentelun välineenä. Se on myös itseilmaisun ja reflektiivisen ajattelun sekä metakognitiivisten taitojen kehittämisen väline, joka tarjoaa mahdollisuuden myös oppilaskohtaisten oppimisympäristöjen luomiseen.
Tietoa on kaikkialla ja se on demokraattisesti kaikkien saavutettavissa näppärästi omassa älylaitteessa, mutta tiedon hyödyntämiseen tarvitaan taas opettajaa:
Verkostoissa tieto hajautuu. Tarvitaan taitoa hahmottaa kokonaisuuksia sekä erottaa olennainen tieto epäolennaisesta.
Oppilaat tarvitsevat perustietoa lähiympäristön teknologiasta ja sen kehityksestä sekä vaikutuksista eri elämänalueilla ja ympäristössä.
Oppilaiden monilukutaitoa kehitetään kaikissa oppiaineissa arkikielestä kohti eri tiedonalojen kielen ja esitystapojen hallintaa. Taidon kehittyminen edellyttää rikasta tekstiympäristöä, sitä hyödyntävää pedagogiikkaa sekä oppiaineiden yhteistyötä.
Kehittyäkseen opettajan täytyy reflektoida, niin kuin me teemmekin kaikenlaisilla kursseilla ja koulutuksissa. Samaa vaaditaan oppilaalta:
Opettaja reflektoi myös omaa ohjaustapaansa ja sopeuttaa ohjauksensa oppilaiden erilaisten tarpeiden ja oppimistilanteiden mukaisesti käyttäen monipuolisia ja vaihtelevia työtapoja.
Opettaja luo yhdessä oppilaiden kanssa oppimisympäristön, jossa oppilas aktiivisesti ohjaa ja reflektoi itse omaa oppimistaan sekä ottaa vastuuta omasta oppimisestaan.
Tieto-ja viestintäteknologiasta kirjoitetaan pitkästi, tutustikin kansalais – ja työelämätaitona, poimin sitä käsittelevän kohdan lopusta tämän ajatuksen:
Oppilaat oppivat arvioimaan tietoteknologian vaikutusta kestävään kehitykseen ja toimimaan vastuullisina kuluttajina. He oppivat hahmottamaan digitalisaation merkitystä, mahdollisuuksia ja riskejä globaalissa maailmassa.
Isoja sanoja, ja ennen kaikkea ajankohtaisia.
Otto Scharmerin vision mukaan olemme opettamisen evoluutiossa kohdassa 3.0, oppilaskeskeisellä tasolla, jossa jossa opettaja on fasilitoija ja koulu on verkostoitunut ja avautuva. Pitkälle on tultu aukstoriteettikeskeisestä vaiheesta 1.0, jossa oppilas oli passiivinen vastaanottaja ja opettaja tiedon annostelija. Emme kuitenkaan saa jämähtää nykytasolle. Scharmerin visiossa korkein taso 4.0 on yhteiskehittämistä ja innovointia. Opettajan rooli nähdään jopa entistä tärkeämpänä: hän on uutta synnyttävä valmentaja ja kätilö ekosysteemimäisessä koulussa, joka on sekä sisään- että uloshengittävä. Joka on lukenut opetussuunnitelmansa huolella ja toteuttaa sitä myös käytännössä, on jo ottanut isoja harppauksia tuonne tulevaisuuden visioon.
(Matrix of evolutional Evolution, Otto Scharmer, Presencing Institute 2017)
DigiKehittäjäopettaja 