Takauma viime kesältä.
Kesälomalla avasin LinkedInin, kun digikehittäjäkoulutuksessa yhtenä osa-alueena oli verkostoituminen. Se tuntui aika jännältä, mutta huomasin, että samassa koulussa 17 vuotta olleen luokanopettajan työuran kuvaus oli aika niukka. Työkokemus: yksi ala-aste, luokanopettaja 17y. Se siitä. Onko suosittelijoita? Ehkä. Olen tottunut saamaan peruspalautteet ainakin kerran vuodessa esimiehiltäni. Päivittäinen palaute opettamiltani esiteineiltä on lähinnä kelloon, läksyihin tai kavereihin liittyvää. Joo, ja tietenkin vanhemmat. Takuuvarmasti kaksi kertaa vuodessa saan heiltä kiitosta. Entä muut kontaktit? Niitähän on yli 900 oppilaan alakoulussa ihan riittävästi. Mutta mitä LinkedIniin?
Ihan kuin olisin vakoilemasssa maailmaa, johon en kuulu. Yritän ujuttautua tutkimaan, mitä täällä tapahtuu. Luon kontaktejakin: mieheni, naapurini IT-alalta, eräs ystäväni opetusalalta ja kollegani. Öö. Nyt alkoi epäilyttää. Tarvitsenko tällaista verkostoitumisforumia lainkaan?
Alkuinnostuksen jälkeen oma profiilini alkoi elää omaa hiljaista elämäänsä. Olen saanut muutamia kontaktipyyntöjä ja itsekin huomannut jonkun mielenkiintoisen opetusalan tutun, jonka kontaktia olen pyytänyt. Muutaman artikkelinkin olen lukenut. Profiilini on niukka ja keskeneräinen. Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin tutkimaan tätä alustaa, sillä olenhan taas hieman enemmän tietoinen ympäröivästä maailmasta.
Tämäntyyppisiä kokemuksia Digikehittäjäkoulutus on antanut paljon: hyppyä uuteen ja uusien asioiden nopeaa haltuunottoa, paljon pohdintaa liittyen omaan opetukseen, ja vertaistutorointiin sekä uusia kontakteja verkossa ja kasvokkain. Oma työpaikka kun ei ole irrallinen saareke muusta maailmasta. Kuitenkin mielestäni parhaimmat, aidoimmat ja merkityksellisimmät kontaktit ovat siinä lähellä koko ajan. Nimittäin oppilaat ja kollegat. Ei kun vain hihat ylös ja hommiin.
DigiKehittäjäopettaja 