Digi kuvaa aikaansa – asenteet ja tavat muutospaineessa

Digikehittäjäkoulutukseen hakiessani tiesin asettavani itselleni suuren haasteen – olenhan lähinnä itseoppinut myöhäisherännäinen tietokoneen ja mobiililaitteiden käyttäjä. Kun joskus 80-luvulla kodissamme välkkyi uudenkarhean Vic 20:n kirkas valo, se ei tullut minun huoneestani. Minua eivät olisi voineet tietokonepelit ja kryptiset kirjainyhdistelmät välkkyvällä tietokoneruudulla vähempää kiinnostaa. Tietokone ostettiin perheessämme tietenkin minua vuotta nuoremmalle veljelleni. Tuolloin tietotekniikka oli vahvasti – ainakin perheessämme – poikien juttu. Myöskään Commodore 64 tai Amiga eivät herättäneet sympatiaani. Koskaan minulta ei tietokoneiden käyttöä kielletty, mutta kiinnostuksenkohteeni olivat muualla. Mahdollisuuksia esimerkiksi koodaamisen harjoitteluun olisi kyllä ollut tarjolla muistaakseni jopa yläkoulussa valinnaisella ATK-kurssilla.

Opiskeluaikojen kokemukseni tietokoneista ovat olleet yhtä aikaa hupaisia ja karmeita. Muistan, kun 90-luvun puolivälissä kiltahuoneessamme lähetin ensimmäinen sähköpostini vieressä istuvalle kaverilleni ja yhdessä ihmettelimme, miten viestini näkyi pian hänen ruudullaan. Ilo oli ylimmillään. Jotain kirjallisuusopintoihin liittyvää työtä kirjoittaessani kaverini Acer 385:lla työni katosi yhtäkkiä taivaantuuliin. Vaikka seminaarityötä kuinka etsittiin asiantuntijoidenkin voimin, lopullista versiota ei ikinä löydetty. Onneksi olin tallentanut työni myös korpuille, ettei koko työtä tarvinnut kirjoittaa ihan kokonaan uusiksi. Tekstinkäsittelyohjelmien käyttö oli tuolloin 90-luvun puolivälissä pitkälti opiskelijan omalla vastuulla. Yliopistolta oli turha odottaa kovinkaan paljon ohjausta tietokoneen käyttöön. Näin ainakin muistelen, tosin voi olla, että kursseja oli tarjolla, mutteivät ne minua kiinnostaneet. Pro gradua varten opiskelin itsenäisesti ystäväni ohjauksessa Exceliä: kuvia, ristiintaulukointia ja kaavioita. Sen koomin en tuohon ohjelmaan ole ehtinyt tarttua, vaikka olenkin huomannut, miten hurjanhienoja graafisia toteutuksia sillä saakaan aikaiseksi.

Työelämässä olen kouluttautunut jonkin verran näissä digiasioissa, jotten joutuisi lauletuksi suohon ja jotta uskottavuuteni oppilaiden silmissäkin säilyisi. Hyvin omavaraisesti ja -ehtoisesti on kouluttautumisen voinut hoitaa ainakin Espoossa. Ketään ei ole väkisin viety digiasioita oppimaan. Olen tarttunut härkää sarvista ja yrittänyt pakottaa itseni toisinaan epämukavuusalueellenikin esimerkiksi hakeutumalla koulumme TVT-tiimiin ja tähän koulutukseenkin. Pakon edessä olen löytänyt motivaation oppia. Nyt koulutuksen loppuvaiheessa täytyy kyllä myöntää, että motivaatio on ollut kovasti hukassa ja pari viikkoa sitten ajattelin jo hetken heittää koko leikin kesken. Ohjelmointi- ja pelillisyysjaksot ovat vieneet yöuneni ja palauttaneet minut pahasti maanpinnalle. Illuusio siitä, että osaisin jo jotain, on kerrassaan häipynyt.

Noin kuukausi sitten epätoivoisesti yritin väsätä jonkinlaista opetuspeliä, jota oppilaiden kanssa pelaisimme. Monta tuntia katsoin opetusmateriaalia Moodlesta ja pyörittelin erilaisia mahdollisuuksia. Kaikki ideani kaatuivat siihen, että pelini kehittelyyn ja toteuttamiseen pitäisi varata aivan älyttömän paljon aikaa. Taitoni näissä asioissa ovat niin alkeelliset, että päätin toteuttaa yksinkertaisen muistipelin ja yhdistä viivalla -harjoituksen Make it -sovelluksella. Hohhoijaa – kylläpä tuli surkea lopputulos ja sovelluskin on kovin kankea.

Toisaalta kun oman lapsensa kanssa virittelee eteisen seinään green screeniä ja auttaa teknisissä ongelmissa ja kuvauksissa, jotta hän saisi matskua YouTube-kanavalleen, tietää, ettei enää oikein ole edes valinnanvaraa jättää TVT-taitojaan kehittämättä. Digiloikata täytyy edes jonkin verran, jotta voi kantaa vastuunsa myös vanhempana. Oman taitotasonsa voi testata esimerkiksi EU:n perustaitotestillä: https://perustaitotesti.fi/ . Digitaitojaan voi myös testata ja treenata: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/29/digitreenit-testaa-digitaitosi-ja-hanki-uusia .

Haasteena muutos itsenäisestä puurtajasta tiimityöskentelijäksi ja digikielen taitajaksi

Tätä digikehittäjäopettajakurssia suorittaessani olen alkanut ymmärtää yhä enemmän niitä, jotka eivät jaksa ottaa suurtakaan digiloikkaa tai etenevät näissä asioissa etanan vauhtia. Kyse ei ole monelle ainoastaan digitekniikan haltuunotosta vaan paljon suuremmasta muutoksesta – nimittäin ajattelutavan ja toimintakulttuurin muutoksesta. Digiasioiden lisäksi pitää omaksua ja hyväksyä samaan aikaan suuria muutoksia oman oppiaineen opetuksen tavoitteissa ja pedagogiikassa. Mielessä pyörivät sekalaiset kysymykset: Miten minä itsenäinen, kaiken itse oppinut ja kaiken itsenäisesti selvittänyt aikuinen yhtäkkiä kykenenkin turvautumaan toiseen ammattilaiseen ja suunnittelemaan oppitunteja yhdessä? Miten pystyn sietämään tätä kaikkea keskeneräisyyttä, kun minut on ohjelmoitu ratkaisemaan itsenäisesti ongelmat ja selviytymään yksin vaikeistakin haasteista? Miten jaamme vastuun oppituntitilanteissa, kun olen tottunut olemaan luokassa se, joka määrää? Miksi minun pitäisi keskeneräisin tiedoin ja taidoin ottaa oppitunneille jokin ohjelma oppilaiden kanssa käyttöön, jotta he saisivat nähdä epävarmuuteni ja pitää minua pilkkanaan? Miksi minulla, joka olen tehnyt työtäni vuosikausia, meneekin yhtäkkiä tolkuttomasti aikaa tuntien suunnitteluun ja erilaisten arviointikäytänteiden miettimiseen? Luottamusta digiloikkaan eivät lisää myöskään mielipidepalstojen jatkuvat ristiriitaiset kirjoitukset digiloikan hyödyistä ja haitoista. Juupas-eipäs-keskusteluun on sorruttu myös tällä elämänalueella, kuten nykyisin niin monessa muussakin asiassa.

Oma lukunsa on vielä digimaailmassa käytetyn kielen – digijargonin –  oppiminen. Vieraalta kieleltä voivat monesta kuulostaa esimerkiksi nämä TVT:n FaceBook-ryhmissä esitetyt kysymykset: Saako docs.comissa liitettyä Sway-esitystä julkiseen dokumentinjakopalveluun tai mikä olisi hyvä appi iPadille, jolla voisi gopro-videonauhoituksen kaapata näkyviin livenä? Moni ahdistuu uuden kielen opettelemisesta niin paljon, että heittää hanskat tiskiin. Jos esimerkiksi opettelee uutta sovellusta ja sen käyttö alkaa tökkiä, digiasioihin perehtynyt osaa heti esittää oikeat kysymykset, mutta noviisilta menee koko energia jo siihen, että hän miettii, miten asettelisi kysymyksen niin, että tulisi ymmärretyksi. Illat pitkät pitäisi katsella netistä erilaisia tutoriaaleja tai esittää asiantuntijaryhmissä kysymyksiä, jotta oppisi käyttämään sovelluksia ja ohjelmia monipuolisesti. Avuksi on kirjoitettu onneksi jo pieniä sanakirjoja digikielen oppimiseen Tässä yksi esimerkki: https://www.jamk.fi/fi/Tietoa-JAMKista/Materiaalit/asiakaslehti-12016/digi-suomi-minisanasto/ .

Monesti olen miettinyt esimerkiksi Facebookin digiryhmissä esitetyistä kysymyksistä, miten voi olla mahdollista, että näiden sovellusten ja ohjelmien haltuunotto edellyttää välillä melkoista salapoliisityötä. Luvattoman huonosti vaikuttavat nämä ohjelmat ohjaavan käyttäjiään, kun näyttävät asiantuntijatkin olevan välillä suurissa vaikeuksissa. Monen sovelluksen käytettävyydessä olisi varmasti paljon parannettavaa.
Digikehittäjäopettaja motivoijana uuden oppimisessa

Olen ajatellut, että tehtäväni digikehittäjäopettajana on olla keskeneräisenä digitaitajaesimerkkinä ja luoda uskoa heihin ja kannustaa heitä, jotka vielä kompastelevat tällä kuoppaisella digitiellä. Tehtävänä on olla apuna miettimässä, mitkä tietotekniset sovellukset ja härpäkkeet mihinkin pedagogiseen haasteeseen soveltuisivat parhaiten ja avaamassa aloittelijoille digikielen saloja. Haluan myös muistuttaa noviiseja siitä, että motivaatiota uuden oppimiseen on turha odotella. Hyvä on välillä haastaa itsensä ja vaikka pakottaakin oppimaan digiasioita. Nyt kun olen itse perehtynyt monipuolisesti – kiitos tämän kurssin – digitalisaation tarjoamiin opetus- ja oppimismahdollisuuksiin, minulla on jo tarpeeksi uskottavuutta ottaa kantaa ja esittää mielipiteeni niin sanotusta digiloikasta. Lisäksi minulla on mahdollista ottaa opetukseeni mukaan ne asiat, jotka koen pedagogisesti tärkeiksi ja hyödyllisiksi. Minun ei tarvitse turvautua vain kuulopuheisiin, sanomalehtien mielipidekirjoituksiin ja uskomuksiin.

Vaikka ahdistusta näissä digiasioissa välillä kovastikin pukkaa, en silti aio luovuttaa. Olen mielestäni löytänyt itselleni käyttökelpoisen ja hyvän tavan oppia ja omaksua. Stressiä uuden oppimisesta en suostu enää näissä digiasioissa tuntemaan. Tämän kurssin ilmapiiri on luonut mielestäni lempeästi vaativa mutta kannustava. Vaatimukset on asetettu yksilöllisesti ja tällainen blondi- ja humanistikiintiössäkin kurssille hyväksytty on pystynyt omalla tavallaan suoriutumaan kurssista.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Ajatuksia digistä

Ajatuksia digistä ja vähän muustakin

Nykyisin lehdet ovat täynnä kirjoituksia digitasaation puolesta ja vastaan. Kirjoitukset koskevat usein työelämää, mutta varsinkin viimeaikoina on yhä enemmän kirjoitettu asiasta koululaisia ja opiskelijoita ajatellen. Kantaa ovat ottaneet niin opettajat kuin koululaiset ja opiskelijatkin. Tämä on tietenkin ymmärrettävää kun uuden OPSin käyttöönottoa on kiireellä valmisteltu. Digisalisaatiohan on tärkeä osa uuden OPSin linjauksia.

Usein puhutaan diginatiiveista ja kuinka kaikki sähköisyyteen liittyvä olisi heille itsestään selvää ja helppoa. On totta, että opiskelijamme ovat diginatiiveja siinä mielessä, että jo heidän syntyessään netin käyttö ja yleensäkin erilaisten sähköisten työkalujen käyttö on ollut mahdollista. Kaikki nuoret eivät kuitenkaan ole diginatiiveja siinä mielessä, että he olisivat koko ajan itse käyttäneet digitalisaatiota hyväkseen. Päinvastoin osa nuorista kokee digitaalisten työvälineiden käytön vieraaksi itselleen. Eli kuten on tuotu esiin, termin diginatiivi käyttö vaatii usein tarkennusta.

On kaikille selvää, että digitalisaatio on muuttanut ja muuttaa koko yhteiskuntaa. Ja koska koko yhteiskunta muuttuu, täytyy koulumaailmankin muuttua. Koulumaailma ei voi jäädä yksin omaksi saarekkeekseen, vaan koulun nimenomaisena tarkoituksena on valmistaa koululaisia ja opiskelijoita yhteiskuntaa ja tulevaa työelämäänsä varten.

Opettajan työ siis muuttuu muun yhteiskunnan muutoksen mukana. Ja näin sen mielestäni täytyykin olla. Ja näin se on aina ollut. On kuitenkin tärkeää, että kuljetaan niin, että kouluissa otetaan huomioon pedagogiikka eikä ajatella vain ja ainoastaan että sähköisyys on kaiken a ja o. On paljon opiskelijoita, joiden digitaalisten työkalujen käyttö vaatii täydennystä. Nämä opiskelijat usein osaavat käyttää älykännykkäänsä mutta tekstinkäsittelytaidot ovat auttamattoman puutteelliset. Opettajille on myös selvää, että sähköiset työkalut eivät välttämättä sovi jokaiseen tilanteeseen vaan paperilla ja kynälläkin on paikkansa.

On ollut myös mielenkiintoista havaita kuinka kahtiajakautunut opiskelijoiden mielipiteet ovat esimerkiksi koskien sähköisiä oppikirjoja. Osa opiskelijoista on ottanut heti käyttöönsä sähköisen materiaalin ja osa pitää kynsin ja hampain kiinni paperikirjoistaan. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä me ihmisethän olemme erilaisia.

Mutta maailma muuttuu koko ajan. Muutos on nopeaa ja se tuo tullessaan yhä uusia ja erilaisia asioita kouluelämäänkin. Mielestäni on mielenkiintoista tehdä työtä koulumaailmassa juuri tällä hetkellä kun muutokset ovat isoja ja niillä on merkittäviä vaikutuksia tulevaisuuteen. Muutoksia on varmasti tulossa vielä paljon. Juuri viime viikollahan saimme taas lukea lehdistä ja netistä kuinka oppiaineita mahdollisesti tullaan pisteyttämään yliopistoon pyrittäessä. Kaikella tällä on suuri vaikutus paitsi opiskelijoiden jatko-opintoihin ja tulevaisuuteen myös tietysti opettajien työhön.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kiltakoulut opiskelijan osaamisen asialla

Ammatillinen oppilaitoksemme on mukana valtakunnalisessa kiltakouluverkostossa, jonka toimintamallia on kehitetty opetushallituksen rahoittamilla hankkeilla. Kiltakoulu  tunnuksen saavat koulutusalat toteuttavat opetusta ja edistävät oppimista mm. digivälineitä ja mediaa hyödyntäen. Tavoitteena on antaa opiskelijoille vahva ammattitaito ja työelämävalmiudet tuleviin työtehtäviin sekä kannustaa opiskelijoita uuden oppimiseen.  Näihin tavoitteisiin pyritään lisäämällä opetuksessa työelämäyhteistyötä ja yrittäjyyttä, tiimityötaitoja, sekä hyödyntämällä oman osaamisen dokumentoinnissa digityökaluja. Kiltakoulujen toimintamallissa pedagogiset ratkaisut tukevat näiden taitojen kehittymistä ja kiltatunnuksen saaneet koulutusalat ovat miettineet pitkälle opetuksen toteutuksessa hyödynnettäviä ratkaisuja juuri opiskelijan tiedon, taidon ja asenteen kehittymiseksi.

Tällaisia konkreettisia ratkaisuja opetuksessa ovat esimerkiksi ryhmien integrointi yhteen oppimisympäristöön niin, että eri lukuvuosina aloittaneet opiskelijat toimivat toistensa tutoreina vertaisoppien. Näin opiskelijoiden tiimityötaidot kehittyvät ja opiskelijoita valmennetaan alusta asti työelämän todellisiin vaatimuksiin. Kiltakouluista valmistuvan opiskelijan valttikortteja ovat hyvät tiimityötaidot, aktiivisuus ja hyvä suhtautuminen työhön. Kiltakouluissa käytetään digivälineitä oppimisen tukena, jonka avulla kehitetään kunkin ammattialan digitaitovaatimuksia ja näin huolehditaan, että opiskelijoillakin on viimeisin osaaminen. Opiskelija dokumentoi oppimistaan, jolloin opiskelijalle koituvan hyödyn lisäksi opettaja pysyy kartalla jo opitusta sekä lisäoppia vaativista asioista. Opiskelijoille suositellaan koottavan opiskeluistaan henkilökohtainen portfolio, josta on hyötyä työnhaussa. Portfolio toimii myös itsearvioinnin ja työpaikalla tapahtuvan arvioinnin tukena. Portfolio voi olla esimerkiksi ammatillinen some-profiili.

Ammatillisen koulutuksen reformin mukaiset toimintamallit ja rakenteet sopivat hyvin yhteen Kiltakoulujen kanssa. Rakenteiden ja työjärjestysten jäykkyydet vähenevät, jolloin opiskelijoiden yksilölliset ominaisuudet ja tarpeet voidaan entistä paremmin huomioida opintoja poluttaessa. Digikehittäjäopettaja koulutus on tukenut erityisesti digiohjaustaitojen kehittymistä ja aionkin hyödyntää näitä taitoja rakentaessani kiltakoulutoimintamallille koulutusalamme oppimisympäristöjö verkkoon.

Mikäli kiinnostuit Kiltakoulut-toimintamallista, lisää voit käydä penkomassa linkistä.

Henna Ström-Kallio

Kategoria(t): Uncategorized

DIGI-miitit

Sateisena ja synkkänä marraskuun iltana minun askeleeni veivät EduLabiin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan järjestämään DIGI-miittiin. Ne ovat digitalisaatio-ohjelmaan liittyviä avoimia keskustelutilaisuuksia, joita Kasko on suunnitellut järjestettäväksi kerran kuussa Helsingissä. Kutsu tilaisuuksiin on lähtenyt Wilman kautta kaikille kaupungin peruskoulujen ja lukioiden oppilaiden vanhemmille ja opettajille.

Tilaisuudet on rakennettu niin, että niissä on lyhyet puheenvuorot aiheesta, jonka jälkeen keskustelu on vapaata. Tilaisuudessa on mukana keskustelemassa Kasvatuksen ja koulutuksen tietohallinnon ICT-kehittämispäällikkö, kehittämispalvelupäällikkö, suunnittelija ja asiantuntijaopettajia.

Seuraamani DIGI-miitin teemana oli Digitaalisuus, mitä se on ja miten sen toteutumista mitataan. Paikalle oli tullut järjestäjien ja asiantuntijoiden lisäksi kourallinen ihmisiä, jotka olivat tuplaroolissa – opettajia sekä vanhempia. Vieressäni istui tilaisuuden ainoa huoltaja ja illan edetessä selvisi, että hänenkin puolisonsa oli opettaja. Ei siis mikään kummoinen yleisömenestys.

Meille selvisi että kouluille on tulossa digimittarit, joilla mitataan digitalisaation toteutumista koulussa. Miten se tapahtuu, jäi epäselväksi. Ehdotuksia oli huoltajille osoitetuista kyselyistä koulun tietoliikenteen määrän seuraamiseen. Mittarit ovat tulossa kouluille jo keväällä, joten sittenpä nähdään. Itse jäin miettimään mitä mittarilla halutaan mitata ja millaista tietoa tällaisilla mittareilla saadaan?

Digitalisaatio puhuttaa joka puolella ja mielipiteitä tuntuu olevan joka suuntaan. Miksi tällaiset kymmeniä tuhansia Helsingin koululaisia koskevat asiaan liittyvät yleisötilaisuudet eivät kiinnosta käytännössä ketään? Tai ei tämä ainakaan, eikä se edellinen. Vielä on yksi mahdollisuus: 29.11. on aiheena Ilmiöoppiminen. Josko nyt nappaisi aihe useampaa keskustelijaa?

Tiina Antikainen

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Lukio uudistuu – taas!- oletko valmis?

 

Kannoin korteni kekoon ja kävin vastaamassa pari viikkoa sitten OPH: n #Uusi lukio kyselyyn siitä, millainen tulevaisuuden lukio pitäisi olla. Uskon, että aika moni lukion opettaja on sinne jättänyt mielipiteensä, mutta en usko, että niillä on lopulta suurtakaan merkitystä. Muutamana menneenä viikkona lukiomaailmassa on herättänyt kiivasta keskustelua opetusministerin ajama lukiouudistus. Tämän mukaan Suomessa on 2019 uusi uljas lukio, jossa painottuvat nykyistä enemmän matematiikka, luonnontieteet ja kielet. Päämääränä on lisätä lukion vetovoimaa yleissivistävänä ja korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana kouluna, vahvistaa lukio-opetuksen laatua ja oppimistuloksia sekä sujuvoittaa siirtymistä korkeakouluun. Keinoja ovat yksilölliset ja joustavat opintopolut, niiden vaatima ohjaus ja tuki sekä oppiainerajat ylittävät opinnot ja korkeakouluyhteistyö.

Edellinen uudistus lukiossa aloitettiin syksyllä 2016, kun otettiin käyttöön uusi opetussuunnitelma. Mielestäni teemme jo noita mainittuja uudistuksia uuden opetussuunnitelman käyttöönoton myötä: kehittelemme yksilöllistä oppimista, luomme oppiainerajat ylittäviä opintokokonaisuuksia, kehitämme ja monipuolistamme arviointimenetelmiä jne.

Myös digipedagogiikka kulkee tiiviinä osana näitä OPS uudistuksia. Digitalisaatio on mahdollistanut tehokkaan ja laaja-alaisen tiedonhaun ja tiedon kriittisen tarkastelun, se on lisännyt autenttisuutta kielten oppimiseen, tarjoaa sovelluksia, jotka auttavat oppimisvaikeuksista kärsiviä, sen avulla voidaan harjoitella yhteistä tiedon tuottamista ja tiimityöskentelytaitoja, sen avulla voidaan luoda yksilöllisiä oppimispolkuja, se tarjoaa oppimisanalytiikka arvioinnin tueksi, ja sen avulla voidaan luoda luovia ja innovatiivisia oppimiskokemuksia sekä kansainvälistä yhteistyötä. Mahdollisuudet ovat rajattomat; mutta olemme vasta alkutaipaleella digioppimisen syvemmässä hyödyntämisessä ja uudenlaiset menetelmät sekä niiden sisäistäminen vaativat aikaa sekä opettajilta, että opiskelijoilta alkaakseen tuottaa tulosta. Silti lukio-opetuksen laatua pitäisi taas parantaa! Kärjistetysti voisi kysyä, että missä vaiheessa se on jo ehditty todeta ei-laadukkaaksi ja kenen toimesta?

Opetusministerin mukaan edellisellä hallituskaudella toteutettu lukiouudistus jäi liian vaatimattomaksi ja tässä välissä ehdittiinkin jo aloittaa reaaliaineiden tuntijakouudistus kokeilu 30 lukiossa; oma opinahjoni mukaan lukien, Tuntijakokokeilun tarkoituksena on testata valinnanvapauden lisäämistä lukio-opinnoissa ja tulokset tästä kokeilusta saadaan vasta 2020, mutta Lukiouudistusta suunnitellaan aloitettavaksi jo 1.8.2019, eli kokeilun tuloksia ja vaikutuksia ei ehditä analysoimaan ennen uudistusta.

Opetussuunnitelmauudistuksen lisäksi lukiossa on jo käynnissä toinenkin merkittävä ­uudistus: ylioppilaskokeiden sähköistyminen; 2019 kaikki kirjoitettavat aineet tullaan tekemään sähköisesti. Jo yksistään tämä on lisännyt opettajien työtaakkaa huomattavasti, samoin opiskelijoiden epävarmuutta mm. tarvittavien ohjelmien osaamisessa.

Nämä molemmat – sekä OPS, että sähköinen YO-tutkinto – on toteutettu suunnittelusta alkaen hyvin pikaisella aikataululla ja kiire uudistaa lukiota tuntuu siis jatkuvan. Tällä hetkellä pinnalla on myös korkeakoulujen opiskelijavalinnan uudistaminen; tavoitteena ylioppilastodistusten arvosanojen painoarvon lisääminen sisäänpääsyssä jo vuonna 2020. Esiteltyjen mallien perusteella arvosanojen painotukset ja lukiouudistuksen painopisteet näyttävät korreloivan: luonnontieteellis-matemaattiset aineet tuovat enemmän pisteitä kuin reaaliaineet ja kielet. Uusi tuntijakomalli yhdessä korkeakoulujen sisäänottomallin kanssa tulee mitä ilmeisimmin ohjaamaan tulevaisuuden lukiolaisten valintoja tiettyyn suuntaan. On pakko kysyä takaako tämä yhtäläiset jatko-opintomahdollisuudet kaikille?

En tarkoita, että kaikki uudistukset olisivat huonoja, mutta tällä hetkellä tuntuu, että lukio on jatkuvasti kiihtyvässä uudistuksen syklissä, josta puuttuu selkeä päämäärä ja suunnitelmallisuus – sekä käsitys siitä, millaiseen lopputulokseen tämä johtaa sen tärkeimmän, opiskelijan, kannalta.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Pilipaliopetusta

 

Kari Uusikylä on puhunut koulujen opetuksen pilipalisoitumisesta. Pilipalisaatio on erään opettajan lanseeraama käsite, jonka mukaan tärkeimmäksi asiaksi elämässämme tulee laite, joka toimii ja vanhenee huomenna käsiin. Opetus muuttuu pirstaleiseksi, tehdään jotain, mutta ei välttämättä kunnolla, tai ollaan vain tekevinään ja laite muuttuu itsetarkoitukseksi.
Kieltämättä koulujen opetuksen digitalisoitumisesta puhutaan yleisesti paljon. Laitteiden määrät ja koulujen nettiyhteydet ja niiden toimivuus tai toimimattomuus tuntuu olevan yleinen puheenaihe, kun opettajat eri kouluista kohtaavat. Helposti tulee kuva, että laitteet ovat kaiken keskiössä – jos näin on, niin silloin itse digitalisaatio on mielestäni ymmärretty väärin.

Digitalisaatio on tätä päivää ja koulu on osa yhteiskuntaa ja silloin myös digitalisaatio kuuluu koulun arkeen. Se mahdollistaa monipuolisemmat opetusmenetelmät ja opetuksen eriyttämisen. Mutta vaatii uudenlaista ajattelua opetukseen ja uudenlaisten pedagogisten ratkaisujen käyttöä. Tärkeää on että digitalisaatio on osa oppilaan oppimista ja pedagogista kokonaisutta, ei irrallinen lisä.

Opettaja ei muutu uudistumisen myötä statistiksi, vaan opettajan rooli on tärkeä kokonaisuuden näkijänä ja oppimisen ohjaajana. Hän motivoi ja suuntaa opetuksen. Laitteet ja ohjelmat eivät takaa hyvää opetusta, vaan tarvitaan ammattitaitoinen opettaja, joka osaa ottaa ne toimivaksi osaksi opetusta. Opettaja huolehtii, ettei opetus muutu pilipaliopetukseksi.

Opetuksen keskiössä on edelleen oppilas ei laite. Tai ei opplas yksinään, vaan opetuksen keskiössä on vuorovaikutus ja yhteisö. Niistä opetuksen tulee yhä enemmän lähteä liikkeelle. Yhdessä tekeminen ja vuorovaikutustaidot ovat tulevaisuudessa opetuksen tärkeimpiä asioita.  Digitalisaatio luo tähän uusia mahdollisuuksia, ei suinkaan vähennä.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Reformi tuo kouluihin digikulttuurin muutoksen

Koulutuksen järjestäjän näkökulmasta ammatillisen koulutuksen reformi tuo isoja muutoksia, mutta opettajan työssä painotukset tulee näkymään vahvimmin opiskelijoiden henkilökohtaistamisessa, uraohjauksessa ja yksilöllisten opintopolkujen mahdollistamisena. Reformi on aiheuttanut paljon puhetta siitä, kuinka koulutusta siirretään työelämään ja oppilaitoksissa ei enää opeteta, vaan opettajan rooli muuttuu ohjaavaksi ja valmentavaksi.

Opiskelijoiden hekilökohtaistamisessa ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamisessa olennaista on kysyä opiskelijoilta itseltään miten he oppivat asioita mieluiten ja minkälaisessa ympäristössä. Eräskin opiskelija vastasi kirjoittavansa mieluiten muistiinpanoja ja oli erityisen mielissään siitä, kun meillä ammatillisessa koulutuksessa saa käyttää kirjoittamiseen digitaalisia välineitä oppitunnilla. Näin ammatillisen oppilaitoksen näkökulmasta digitalisaatio onkin juuri  toimintatapojen uudistamista. Sitä kuinka digitaalisuus ja uudet tutkinnon perusteet antavat oppilaitoksille ja opettajille mahdollisuuden toteuttaa ja kehittää toimintakulttuuria. Reformin myötä digikulttuurin muutos on käsillä juuri nyt.

Tarkemmin ajateltuna olen todella mielissäni reformista ja ammatillisen koulutuksen nyt kohdanneesta digimuutoksesta. Ennen ajattelin digitalisaation olevan vain tekniikkaa ja laitteita, mutta  kun aloin tarkastella sitä avoimesti oppimisen mahdollistavasta näkökulmasta ymmärsin sen hyödyn. Kun nähdään digitalisaatio rajattomana yhteistyökenttänä, uusia pedagogisia menetelmiä mahdollistavana ja tiedon tuottamisen kanavana, tarjoaa se erinomaisen väylän oppimiselle, ohjaamiselle ja opiskelijoiden omien polkujen toteutumiselle.

Digiaikakauden tuoma muutos on mahdollisuus, jolla vastataan muuttuvan maailman malliin. Eletään digitalisaation kautta, jossa työelämä muuttuu ja näin ollen myös oppilaitosten on vastattava muuttuvaan työelämän tarpeeseen. Muutosvasteeseen ei kuitenkaan voida vastata ilman tavoitteita, vaan oppilaitoksen digitalisaatiolla on oltava selkeä suunta, tavoite johon digiloikata. Digitaalisuus erilaisilla menetelmillä, oppimisalustoilla ja sovelluksilla tarjoaa meille mahdollisuuden opettaa nuorista ennakkoluulottomia, muuntautumiskykyisiä, joustavia sekä osaavia ammattilaisia työelämään.  Digityökalut antaa opiskelijalle mahdollisuuden ottaa vastuuta omasta oppimisesta ja toteuttaa yksilöllisiä oppimispolkuja.  Digitaalisilla opetusmenetelmillä siirretään tekemisen ja oivaltamisen vastuu opiskelijalle tiedon tuottajana. Tai parhaimmillaan oppija dokumentoi ja itsearvioi omaa osaamistaan esimerkiksi digitaalisella osaamisportfoliolla. Näin opettajan rooli myös muuttuu ohjaavaksi. Digitalisaation tavoitteena on oltava oppiminen.

 

Henna Ström-Kallio

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi