DIGI-miitit

Sateisena ja synkkänä marraskuun iltana minun askeleeni veivät EduLabiin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan järjestämään DIGI-miittiin. Ne ovat digitalisaatio-ohjelmaan liittyviä avoimia keskustelutilaisuuksia, joita Kasko on suunnitellut järjestettäväksi kerran kuussa Helsingissä. Kutsu tilaisuuksiin on lähtenyt Wilman kautta kaikille kaupungin peruskoulujen ja lukioiden oppilaiden vanhemmille ja opettajille.

Tilaisuudet on rakennettu niin, että niissä on lyhyet puheenvuorot aiheesta, jonka jälkeen keskustelu on vapaata. Tilaisuudessa on mukana keskustelemassa Kasvatuksen ja koulutuksen tietohallinnon ICT-kehittämispäällikkö, kehittämispalvelupäällikkö, suunnittelija ja asiantuntijaopettajia.

Seuraamani DIGI-miitin teemana oli Digitaalisuus, mitä se on ja miten sen toteutumista mitataan. Paikalle oli tullut järjestäjien ja asiantuntijoiden lisäksi kourallinen ihmisiä, jotka olivat tuplaroolissa – opettajia sekä vanhempia. Vieressäni istui tilaisuuden ainoa huoltaja ja illan edetessä selvisi, että hänenkin puolisonsa oli opettaja. Ei siis mikään kummoinen yleisömenestys.

Meille selvisi että kouluille on tulossa digimittarit, joilla mitataan digitalisaation toteutumista koulussa. Miten se tapahtuu, jäi epäselväksi. Ehdotuksia oli huoltajille osoitetuista kyselyistä koulun tietoliikenteen määrän seuraamiseen. Mittarit ovat tulossa kouluille jo keväällä, joten sittenpä nähdään. Itse jäin miettimään mitä mittarilla halutaan mitata ja millaista tietoa tällaisilla mittareilla saadaan?

Digitalisaatio puhuttaa joka puolella ja mielipiteitä tuntuu olevan joka suuntaan. Miksi tällaiset kymmeniä tuhansia Helsingin koululaisia koskevat asiaan liittyvät yleisötilaisuudet eivät kiinnosta käytännössä ketään? Tai ei tämä ainakaan, eikä se edellinen. Vielä on yksi mahdollisuus: 29.11. on aiheena Ilmiöoppiminen. Josko nyt nappaisi aihe useampaa keskustelijaa?

Tiina Antikainen

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Lukio uudistuu – taas!- oletko valmis?

 

Kannoin korteni kekoon ja kävin vastaamassa pari viikkoa sitten OPH: n #Uusi lukio kyselyyn siitä, millainen tulevaisuuden lukio pitäisi olla. Uskon, että aika moni lukion opettaja on sinne jättänyt mielipiteensä, mutta en usko, että niillä on lopulta suurtakaan merkitystä. Muutamana menneenä viikkona lukiomaailmassa on herättänyt kiivasta keskustelua opetusministerin ajama lukiouudistus. Tämän mukaan Suomessa on 2019 uusi uljas lukio, jossa painottuvat nykyistä enemmän matematiikka, luonnontieteet ja kielet. Päämääränä on lisätä lukion vetovoimaa yleissivistävänä ja korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana kouluna, vahvistaa lukio-opetuksen laatua ja oppimistuloksia sekä sujuvoittaa siirtymistä korkeakouluun. Keinoja ovat yksilölliset ja joustavat opintopolut, niiden vaatima ohjaus ja tuki sekä oppiainerajat ylittävät opinnot ja korkeakouluyhteistyö.

Edellinen uudistus lukiossa aloitettiin syksyllä 2016, kun otettiin käyttöön uusi opetussuunnitelma. Mielestäni teemme jo noita mainittuja uudistuksia uuden opetussuunnitelman käyttöönoton myötä: kehittelemme yksilöllistä oppimista, luomme oppiainerajat ylittäviä opintokokonaisuuksia, kehitämme ja monipuolistamme arviointimenetelmiä jne.

Myös digipedagogiikka kulkee tiiviinä osana näitä OPS uudistuksia. Digitalisaatio on mahdollistanut tehokkaan ja laaja-alaisen tiedonhaun ja tiedon kriittisen tarkastelun, se on lisännyt autenttisuutta kielten oppimiseen, tarjoaa sovelluksia, jotka auttavat oppimisvaikeuksista kärsiviä, sen avulla voidaan harjoitella yhteistä tiedon tuottamista ja tiimityöskentelytaitoja, sen avulla voidaan luoda yksilöllisiä oppimispolkuja, se tarjoaa oppimisanalytiikka arvioinnin tueksi, ja sen avulla voidaan luoda luovia ja innovatiivisia oppimiskokemuksia sekä kansainvälistä yhteistyötä. Mahdollisuudet ovat rajattomat; mutta olemme vasta alkutaipaleella digioppimisen syvemmässä hyödyntämisessä ja uudenlaiset menetelmät sekä niiden sisäistäminen vaativat aikaa sekä opettajilta, että opiskelijoilta alkaakseen tuottaa tulosta. Silti lukio-opetuksen laatua pitäisi taas parantaa! Kärjistetysti voisi kysyä, että missä vaiheessa se on jo ehditty todeta ei-laadukkaaksi ja kenen toimesta?

Opetusministerin mukaan edellisellä hallituskaudella toteutettu lukiouudistus jäi liian vaatimattomaksi ja tässä välissä ehdittiinkin jo aloittaa reaaliaineiden tuntijakouudistus kokeilu 30 lukiossa; oma opinahjoni mukaan lukien, Tuntijakokokeilun tarkoituksena on testata valinnanvapauden lisäämistä lukio-opinnoissa ja tulokset tästä kokeilusta saadaan vasta 2020, mutta Lukiouudistusta suunnitellaan aloitettavaksi jo 1.8.2019, eli kokeilun tuloksia ja vaikutuksia ei ehditä analysoimaan ennen uudistusta.

Opetussuunnitelmauudistuksen lisäksi lukiossa on jo käynnissä toinenkin merkittävä ­uudistus: ylioppilaskokeiden sähköistyminen; 2019 kaikki kirjoitettavat aineet tullaan tekemään sähköisesti. Jo yksistään tämä on lisännyt opettajien työtaakkaa huomattavasti, samoin opiskelijoiden epävarmuutta mm. tarvittavien ohjelmien osaamisessa.

Nämä molemmat – sekä OPS, että sähköinen YO-tutkinto – on toteutettu suunnittelusta alkaen hyvin pikaisella aikataululla ja kiire uudistaa lukiota tuntuu siis jatkuvan. Tällä hetkellä pinnalla on myös korkeakoulujen opiskelijavalinnan uudistaminen; tavoitteena ylioppilastodistusten arvosanojen painoarvon lisääminen sisäänpääsyssä jo vuonna 2020. Esiteltyjen mallien perusteella arvosanojen painotukset ja lukiouudistuksen painopisteet näyttävät korreloivan: luonnontieteellis-matemaattiset aineet tuovat enemmän pisteitä kuin reaaliaineet ja kielet. Uusi tuntijakomalli yhdessä korkeakoulujen sisäänottomallin kanssa tulee mitä ilmeisimmin ohjaamaan tulevaisuuden lukiolaisten valintoja tiettyyn suuntaan. On pakko kysyä takaako tämä yhtäläiset jatko-opintomahdollisuudet kaikille?

En tarkoita, että kaikki uudistukset olisivat huonoja, mutta tällä hetkellä tuntuu, että lukio on jatkuvasti kiihtyvässä uudistuksen syklissä, josta puuttuu selkeä päämäärä ja suunnitelmallisuus – sekä käsitys siitä, millaiseen lopputulokseen tämä johtaa sen tärkeimmän, opiskelijan, kannalta.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Pilipaliopetusta

 

Kari Uusikylä on puhunut koulujen opetuksen pilipalisoitumisesta. Pilipalisaatio on erään opettajan lanseeraama käsite, jonka mukaan tärkeimmäksi asiaksi elämässämme tulee laite, joka toimii ja vanhenee huomenna käsiin. Opetus muuttuu pirstaleiseksi, tehdään jotain, mutta ei välttämättä kunnolla, tai ollaan vain tekevinään ja laite muuttuu itsetarkoitukseksi.
Kieltämättä koulujen opetuksen digitalisoitumisesta puhutaan yleisesti paljon. Laitteiden määrät ja koulujen nettiyhteydet ja niiden toimivuus tai toimimattomuus tuntuu olevan yleinen puheenaihe, kun opettajat eri kouluista kohtaavat. Helposti tulee kuva, että laitteet ovat kaiken keskiössä – jos näin on, niin silloin itse digitalisaatio on mielestäni ymmärretty väärin.

Digitalisaatio on tätä päivää ja koulu on osa yhteiskuntaa ja silloin myös digitalisaatio kuuluu koulun arkeen. Se mahdollistaa monipuolisemmat opetusmenetelmät ja opetuksen eriyttämisen. Mutta vaatii uudenlaista ajattelua opetukseen ja uudenlaisten pedagogisten ratkaisujen käyttöä. Tärkeää on että digitalisaatio on osa oppilaan oppimista ja pedagogista kokonaisutta, ei irrallinen lisä.

Opettaja ei muutu uudistumisen myötä statistiksi, vaan opettajan rooli on tärkeä kokonaisuuden näkijänä ja oppimisen ohjaajana. Hän motivoi ja suuntaa opetuksen. Laitteet ja ohjelmat eivät takaa hyvää opetusta, vaan tarvitaan ammattitaitoinen opettaja, joka osaa ottaa ne toimivaksi osaksi opetusta. Opettaja huolehtii, ettei opetus muutu pilipaliopetukseksi.

Opetuksen keskiössä on edelleen oppilas ei laite. Tai ei opplas yksinään, vaan opetuksen keskiössä on vuorovaikutus ja yhteisö. Niistä opetuksen tulee yhä enemmän lähteä liikkeelle. Yhdessä tekeminen ja vuorovaikutustaidot ovat tulevaisuudessa opetuksen tärkeimpiä asioita.  Digitalisaatio luo tähän uusia mahdollisuuksia, ei suinkaan vähennä.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Reformi tuo kouluihin digikulttuurin muutoksen

Koulutuksen järjestäjän näkökulmasta ammatillisen koulutuksen reformi tuo isoja muutoksia, mutta opettajan työssä painotukset tulee näkymään vahvimmin opiskelijoiden henkilökohtaistamisessa, uraohjauksessa ja yksilöllisten opintopolkujen mahdollistamisena. Reformi on aiheuttanut paljon puhetta siitä, kuinka koulutusta siirretään työelämään ja oppilaitoksissa ei enää opeteta, vaan opettajan rooli muuttuu ohjaavaksi ja valmentavaksi.

Opiskelijoiden hekilökohtaistamisessa ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamisessa olennaista on kysyä opiskelijoilta itseltään miten he oppivat asioita mieluiten ja minkälaisessa ympäristössä. Eräskin opiskelija vastasi kirjoittavansa mieluiten muistiinpanoja ja oli erityisen mielissään siitä, kun meillä ammatillisessa koulutuksessa saa käyttää kirjoittamiseen digitaalisia välineitä oppitunnilla. Näin ammatillisen oppilaitoksen näkökulmasta digitalisaatio onkin juuri  toimintatapojen uudistamista. Sitä kuinka digitaalisuus ja uudet tutkinnon perusteet antavat oppilaitoksille ja opettajille mahdollisuuden toteuttaa ja kehittää toimintakulttuuria. Reformin myötä digikulttuurin muutos on käsillä juuri nyt.

Tarkemmin ajateltuna olen todella mielissäni reformista ja ammatillisen koulutuksen nyt kohdanneesta digimuutoksesta. Ennen ajattelin digitalisaation olevan vain tekniikkaa ja laitteita, mutta  kun aloin tarkastella sitä avoimesti oppimisen mahdollistavasta näkökulmasta ymmärsin sen hyödyn. Kun nähdään digitalisaatio rajattomana yhteistyökenttänä, uusia pedagogisia menetelmiä mahdollistavana ja tiedon tuottamisen kanavana, tarjoaa se erinomaisen väylän oppimiselle, ohjaamiselle ja opiskelijoiden omien polkujen toteutumiselle.

Digiaikakauden tuoma muutos on mahdollisuus, jolla vastataan muuttuvan maailman malliin. Eletään digitalisaation kautta, jossa työelämä muuttuu ja näin ollen myös oppilaitosten on vastattava muuttuvaan työelämän tarpeeseen. Muutosvasteeseen ei kuitenkaan voida vastata ilman tavoitteita, vaan oppilaitoksen digitalisaatiolla on oltava selkeä suunta, tavoite johon digiloikata. Digitaalisuus erilaisilla menetelmillä, oppimisalustoilla ja sovelluksilla tarjoaa meille mahdollisuuden opettaa nuorista ennakkoluulottomia, muuntautumiskykyisiä, joustavia sekä osaavia ammattilaisia työelämään.  Digityökalut antaa opiskelijalle mahdollisuuden ottaa vastuuta omasta oppimisesta ja toteuttaa yksilöllisiä oppimispolkuja.  Digitaalisilla opetusmenetelmillä siirretään tekemisen ja oivaltamisen vastuu opiskelijalle tiedon tuottajana. Tai parhaimmillaan oppija dokumentoi ja itsearvioi omaa osaamistaan esimerkiksi digitaalisella osaamisportfoliolla. Näin opettajan rooli myös muuttuu ohjaavaksi. Digitalisaation tavoitteena on oltava oppiminen.

 

Henna Ström-Kallio

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Myydään ja ostetaan

Olin työnantajan tukemana ja velvoittamana messuilla, joilla kuultiin sekä pedagogiikan ilosanomaa että teknologian uuden onnen airuita. Messuilla oli lennokkaita guruja ja oman arkityönsä valintoja esitteleviä ihmisiä puhumassa. Aulatiloissa oli runsain mitoin tarjolla myytäviä tuotteita, karkkeja, kyniä ja silmälasinpuhdistusliinoja.

Kävi mielessä, että hienoin sanoin yritetään markkinoida vähemmän kokeneille kunnallisille hallintoihmiselle uutta evankeliumia isoon hintaan. Ja ellei ole itse rahakassin vartijana, tuote-esittelijältä katosi into puhua. Olipa niinkin, että jossain kohdassa mieleen tuli Keisarin uudet vaatteet; ellei itsellä ole kompetenssia arvioida, miten paljon mikäkin teknologia palvelee pedagogiikkaa, voi olla vaikea erottaa, miten paljon mainospuheissa on todellista painoarvoa koulumaailmassa.

Robottien koodaaminen ja rakentelu kiehtoo osaa opettajista ja oppilaista. Miten saada tulevaisuuden taidoista kaikille kiinnostavia?

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Strategiat ja skenaariot

Strategiat ja skenaariot

OPS-työtä tehdessä usein kuuli toisten ihmettelevän, eivätkö strategiat ja linjaukset ole pelkästään ylemmän tahon sanahelinöitä ja pitäisikö meidän vain käyttää tämäkin aika tuntien suunnitteluun. Oma asenteeni strategioita kohtaan on aina ollut toiveikkaan utelias. Jos kerran näin laajamittaista tutkimus- ja selvitystyötä on jossakin päin maailmaa tehty, sille pitäisi myös löytyä jokin tarkoitus. Mitä olen siis saanut irti strategisista raporteista omaa työtäni ajatellen?

Raportteja ja strategioita tutkiessani olen huomannut olevani menossa omassa työssäni oikeaan suuntaan. Esimerkiksi Opetushallituksen ja Sitran raporteista tulee selkeästi ilmi, että opettajan työtä tullaan tarvitsemaan myös tulevaisuudessa. Digitalisaatio väistämättömänä yhteiskunnallisena tekijänä muuttaa opetuksen kenttää ja vaatii myös työelämässä erilaista kokonaisvaltaista alojen osaamista. Opettajien osaamisen vaikutus ulottuu siis nykyään ehkäpä pidemmälle kuin koskaan. Digitalisaatio yhteiskunnallisena muutoksena on minun mielestäni tarpeeksi painava selitys digitaalisten työkalujen käytölle (pedagogia edellä), monialaisten kokonaisuuksien sisäänajolle oppilaitoksissa sekä monikulttuurisuuden ja moniosaamisen korostamiselle koulutyössä ja arvioinnissa.

Jos osaamme kohdentaa resurssit oikein, oppilaitoksistamme lähiaikoina valmistuvat nuoret arvostavat laadukasta työntekoa sekä tuovat siihen luovuutta ja omanlaisuutta. He ovat valmiita muuntautumaan työelämän tarpeiden mukaisesti ja osaavat monipuolisesti opitun itsearvioinnin kautta seilata myös työelämän merta ilman suurempia vahinkoja. Kaikki tämä edellyttää kestävää kehitystä myös opetuksessa.

-Itse asiassa kestävästä kehityksestä puhuttaessa muutamakin taho mainitsee vinkkejä, jotka ovat käytännöllisiä myös digikehareille. Näitä vinkkejä ovat esim. pienten selkeiden kokeilujen toteuttaminen sekä oman oppimisen jakaminen muille avoimesti.-

Kun vertailee kotimaisia ja kansainvälisiä koulutusstrategioita keskenään, huomaa niin EU:n kuin Pohjoismaidenkin tasolla kiinnitettävän erityistä huomiota heikkojen ja vähävaraisten oppilaiden koulutustasa-arvoon. Myös tiedon avoimeksi saaminen on yhteinen digitaalisuuden mukana tuleva positiivinen tavoite. Strategiat kuvastavat yhteisiä trendejä ja haasteita, mutta näiden lisäksi niistä voi ammentaa myös käytännöllistä hyötyä, kuten konkreettista tietoa rahoitusohjelmista, joiden kautta oma koulu voi hakea tukea digitaalisille löytöretkilleen.

Tatjana Kajala

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Miksi digi saa meidät niin tyytyväisiksi…ja samalla riippuvaisiksi?

 Digivälineistä ja sovelluksista on meille paljon iloa, mutta samalla digi koukuttaa ja tekee monet riippuvaisiksi.  Kuulun näistä kumpaankin kategoriaan.  Useimmiten hyödynnän teknologiaa arjessani. Se tuo tehoa työntekooni ja hommat hoituvat. Toisinaan taas nettipelit ja surffailu vievät mennessään ja mikään ei etene.  Ja välillä iskee suorastaan digiähky niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Koko ajan pitäisi ’olla on-line’  ja tietoinen alan uusista asioista.   

Älypuhelimet uudistuvat jatkuvalla syötöllä ja monet haluavat omistaa niistä viimeisimmän. Voisi sanoa sen olevan todellinen kumppani suorastaan, joka on korvannut puhelimen, kameran ja jopa tabletin uskomattoman nopeassa ajassa.  

Teknologia muuttuu niin tiuhaan tahtiin, että se on nykyään sitä mitä ei ollut vielä keksittykään, kun synnyimme.  Uusia teknologisia mullistuksia syntyy jatkuvasti ja teknologia on kaikkialla. Ei ole oikein enää aluetta, jossa sen tarjoamia välineitä ei olisi hyödynnetty.  Digilaitteita, joita voidaan kontrolloida käsillä tai äänen avulla ja jotka saavat maantieteelliset etäisyydet katoamaan väliltämme on joka puolella arjessamme.  

Tästä seuraa toisaalta välitön tyytyväisyyden tunne siitä, että ’maailma’ on koko ajan käden ulottuvilla ikään kuin ’hallittavissa’, mutta samalla se on illuusiota meitä ympäröivästä ’todellisesta maailmasta’. Monen ihmisen digikäyttö onkin jatkuvaa kamppailua välttämättömyyden ja riippuvaisuuden välillä. 

Viime vuosien teknologiset keksinnöt kiehtovat samalla kun ne huolestuttavat. Ne saavat meidät innostumaan lapsen tavoin, kun seuraamme älykellosta kehomme toimintoja tai laitamme virtuaalilasit päähän ja ’uusia maailmoja’ avautuu edessämme. Teknologian välineet mahdollistavat uudenlaisen unelmoinnin ja scifistä tulee jollain tasolla totta. Endorfiinit hyrräävät kehossa ja tietyt alueet aivoissa aktivoituvat, kun koemme välitöntä mielihyvän tunnetta niitä käyttäessä.   

On kiehtovaa seurata miten pitkälle laitteet, robotiikka, nanoteknologia ja tekoäly voivat korvata ihmisen fyysistä toimintaa ja aivotyötä.  Minkälaisiin vaativiin kysymyksiin teknologian avulla voidaan vastata ja missä asioissa se päihittää ihmisen?  Tulevaisuudessa ajavatko älyautot puolestamme älykaupungeissa ja meidän ei oikeastaan tarvitse enää liikkua vaan kohtaamme toisiamme vain virtuaalisesti? 

Teknologia tuo meille paljon hyvää, mutta samalla haasteita. Laitekeskeisessä maailmassa olen huolestunut siitä, miten digi vaikuttavaa pidemmällä aikavälillä aivojemme toimintaan ja suoristuskykyyn. Miten kärsii unen laatu nettiselailun takaamasta jatkuvasta vireystilasta ja viimeiseksi illalla näpytellyistä whats’ap viesteistä? 

Syyskuussa olin viikon merillä digimaailman tavoittamattomissa.  Pakotettu netittömyys teki hyvää mielelle ja joku solulle. Niinpä joululomalla omat laitteeni menevät taas kiinni, kunhan sitä ennen olen ensin palauttanut kaikki koulutuksemme digitehtävät, kommentoinut oppilaiden sähköiset portfoliot, lukenut tenttiini sähköiset kirjat ja lähettänyt sähköisesti kommentit oppikirjan kustantajalle ja… 

Lomalla en aio kommentoida millään foorumilla mitään, en ostaa netistä mitään, en seurata kenenkään blogia tai twiitata ajankohtaisaiheista. Enkä varsinkaan kertoa sovelluksella missä olen ja kenen kanssa.  Aion myös rohkeasti syödä annokseni ennen kuin kukaan on ehditty kuvata sitä Instagramiin.  Tammikuussa esikoiseni syntyy ja hyppään tuntemattomaan. Ollaan olennaisen äärellä ja ei auta virtuaalimaailman sovellukset. Silloin onkin hyvä pohtia millaiseen teknologian käyttöön haluan lastani alkaa ohjata ja millaiselta mahtaa hänen digitulevaisuutensa näyttävän?  Entä omani?  

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi