Vaellusta digipoluilla

Aloittaessani muutama vuosi sitten luokanopettajan työt huomasin, että koska olen nuori, monet kollegat olettavat automaattisesti, että kuulun niin sanottuihin diginatiiveihin ja ymmärrän tieto- ja viestintätekniikkaa keskivertoa enemmän. Olen toki tottunut käyttämään tietotekniikkaa opiskellessani ja muutenkin se on kuulunut elämääni. En ole kuitenkaan ollut mitenkään erityisen innostunut vaan olen tyytynyt peruskäyttötaitoihin.

Aiemmin en ollut myöskään kovin innostunut tieto- ja viestintätekniikan käytöstä opetuksessa. Koulullemme hankittiin pari vuotta sitten iPadeja ja niitä on tullut koko ajan lisää. IPadit toivat tietotekniikan käyttöön helppoutta, jota olin kaivannut esimerkiksi käyttäessäni ekaluokkalaisten kanssa tietokoneluokassa koko oppitunnin tietokoneille kirjautumiseen. Tietotekniikan opetus ei toki voi rajoittua vain iPadeihin, mutta niiden kanssa sen aloittaminen tuntui helpommalta.

IPadien innoittamana suurin osa näinä vuosina käymistäni koulutuksista on liittynyt erilaisiin sovelluksiin tai kasvattanut muuten tietoteknistä osaamistani. Olen koulutuksissa rakentanut oppimiskokonaisuuksia, harjoitellut ohjelmointia, opetellut käyttämään kymmeniä erilaisia sovelluksia ja saanut paljon uusia ajatuksia tietotekniikan pedagogiseen käyttöön. On tullut sellainen olo, että osaan ja haluan kehittää tietotekniikan käyttöä luontevana osana oppimista.

Koulutuksissa olen innostunut ja palannut intoa puhkuen takaisin töihin valmiina kokeilemaan saman tien kaikkea oppimaani ja jakamaan sitä myös muille. Sitten olen törmännyt siihen arkeen, jossa ekaluokkalainen ei vielä osaa kaikkia kirjaimia, uuden sovelluksen opetteluun kuluisi useita oppitunteja, suunnitteluajan viekin pedagogisten paperien täyttö ja kaikki YT-aika menee opetussuunnitelman valmisteluun.

Olen joutunut rauhoittumaan innostukseni kanssa. Alkuopetuksessa täytyy lähteä liikkeelle pienin askelin – myös tietotekniikan kanssa. Otamme tietotekniikkaa mukaan oppimisen tukemiseen silloin, kun se tuntuu järkevältä. Käytämme iPadin sovelluksia erilaisten äidinkielen ja matematiikan asioiden drillaamiseen, kuvaamme sekä valokuvia että videoita, harjoittelemme palautteen antamista toisille, kirjoitamme pieniä tarinoita, harjoittelemme etsimään tietoa, teemme animaatioita ja pieniä ohjelmointiharjoituksia. Tässä kaikessa auttavat tarvittaessa koulun 5. ja 6. luokkalaiset digituutorit.

Rauhoituttuani olen oppinut huomaamaan, kuinka paljon oppilaat jo osaavat kouluun tullessaan. Kaiken opettelua ei siis tarvitsekaan aloittaa alusta ja ekaluokkalaisetkin voivat opettaa toisiaan ja opettajaansakin. Alkuopetuksessa rakennetaan perustaa sille, että tietotekniikkaa voi myöhemmin käyttää yhä monipuolisemmin. Erityisesti nyt siirryttäessä uuteen opetussuunnitelmaan tieto- ja viestintätekniikan opetusta täytyy ajatella yhä selkeämmin oppimispolkuna, jota täytyy jatkuvasti päivittää. Ajatuksena siinä on, että aluksi opetellaan perustaitoja, joita voidaan sitten ylemmillä luokilla soveltaa.

Olen löytänyt innostuksen tieto- ja viestintätekniikkaa kohtaan ja kouluarjen keskellä onnistunut myös säilyttämään osan tuosta innostuksesta. Koen, että olen tällä omalla oppimispolullani kuitenkin vasta alussa. Seuraavaksi haluaisin innostua yhä enemmän toisten opettajien jakamista ideoista ja heidän kanssaan myös omassa koulussani ja siten tuoda uutta opetussuunnitelmaa käytäntöön. Opettajilla on erilaista tietotekniikkaan liittyvää osaamista, mutta luontevia tapoja sen jakamiseksi ei vielä koulussamme ole kovin paljon. Tätä oman työn kuormittavuutta vähentävää toimintaa kehitetään ja kehittämistä jatketaan koko ajan.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Pikkuruiset digiloikat

Menetän tässä blogineitsyyteni, joten suokaa anteeksi, tässä vasta otan horjuvia ensiaskeleitani suoltamalla tätä tajunnan virtaa. Blogien lukijanakaan en ole kokenut, vaan olen seuraillut lähinnä muutamaa matka- ja ruokablogia.

Nyt tämän koulutuksen myötä olen tutustunut aivan uuteen maailmaan: teidän, kurssikaverieni, valtavaan osaamismäärään. Mietin, miten itsekin pysyisin tässä kaikessa mukana.

Koulutus on antanut paljon ideoita ja rohkaissut kokeilemaan uutta. Olemme käsitelleet monipuolisesti eri aihealueita ja joutuneet pohtimaan omia käytänteitämme. Hyvä niin! Parasta on silti varmasti ollut se, että on kuullut muiden käytänteistä ja muiden tunteja seuraamalla on päässyt parastamaan ideoita.

Kokemuksieni tästä digiloikkimisesta ovat hyvin samanoloisia kuin Ullan ja Liisan. Oma digitalisaationi alkoi 1980-luvun alussa USAssa vaihto-oppilasvuotenani. Tutustuin jollain matematiikan kurssilla reikäkortteihin, joiden käytöstä minulle ei ole jäänyt minkäänlaista mielikuvaa tai ymmärrystä. Asiat pyyhkivät nuoren blondin päästä yli ja vauhdilla. Tein toki tunnollisesti sen, mitä käskettiin, mutta syväoppimisesta ei voida puhua.
OKL:ssä gradun tekemisen yhteydessä oli myös jonkinlaista pientä tietotekniikan käyttöä. Todellakin jonkinlaista, koska tämäkään ei jäänyt minulle jakeluun… Pitkät paperimatriisit raksuttivat ulos tietokoneen kirjoittimesta. Onneksi ohjaaja auttoi vaikeiden komentokäskyjen tekemisessä ja tulosten tulkinnassa. Aivojeni johonkin poimuun on syöpynyt sana DIR, mitä se sitten tarkoittaakaan?
Löysin äskettäin kaappeja siivotessani vanhan ”gradulerpun” ja tajusin, etteivät ”korputkaan” ole enää käytössä. Niitä löytyy koulultamme vaikka kuinka paljon. Kehitys kehittyy huimaa vauhtia.
Äitiyslomani aikana oli ensimmäiselle työpaikalleni ilmestynyt Applen ”kottaraispönttöjä”. Sellaisen hankin sitten innokkaana itsekin kotiini. Parin kuukauden palkka meni sen maksamiseen, mutta ymmärrys ja into tietotekniikka kohti alkoi kasvaa. Eihän tämä olekaan niin vaikeaa! Valinnaiskursseilla opetin oppilaille erilaisia tietokonejuttuja ja koin olevani kehityksen etunenässä. Se oli huisin hauskaa!
PC-koneet tuntuivat silloin ihan toiselta maailmalta. Yksi askel kerrallaan lähdettiin liikenteeseen, ei hötkyilty vielä eteen päin! Kilpailu Macien ja PC-koneiden välillä oli kovaa, Applelle ei nähty kovin valoisaa tulevaisuutta. Vähitellen työpaikallani sitten todettiin, että tulevaisuus on PC-koneissa ja Maceista hankkiuduttiin eroon. Onneksi niissäkin siirryttiin vähitellen Windows-ympäristöön, joka helpotti siirtymää. Pysyin kärryllä. Ou jee!

Ohjelmointi vuonna 2016, mitä nyt? Ei ihme, että vähän huolestuttaa, kun en silloin ensimmäisessä aallossa päässyt mukaan ohjelmoinnin aallon harjalle, vaan jäin heti alussa sinne kaatuvan aallon alle. Taasko edessäni olisi se mystinen DIR? Juttelin tässä joku aika sitten yhden kollegan kanssa kaupassa. Hänellä oli mukana teini-ikäinen poikansa. Keskustelumme ajautui uuteen opsiin ja sen mukanaan tuomaan ahdistukseen. Tietenkin myös ohjelmointiin. Tämä teinipoika sanoi, että todella moni nykynuori luulee osaavansa ohjelmoida, mutta todellisuudessa he osaavat kytkeä yhteen valmiita palikoita, jotka joku muu ohjelmoinut.
Ovatko nämä paljon puhutut diginatiivit nuoremme kuitenkaan niin taitavia, kun luullaan? He osaavat joitain paljon käyttämiään kikkoja, mutta valtavan paljon myös aivan perustaitoja puuttuu. Siihen varmasti tarvitaan uuden opsin vaatimaa digitalisaatiokehitystä. Kunhan me opettajat vain pysyisimme sillä kuuluisalla kärryllä.

Summa summarum: kouluttaudu, ole utelias, innostu, älä arkaile, harjoittele, verkostoidu… Ja ole ahkera!
On ollut onni vähitellen tajuta, että ohjelmointi ei ole enää pelkästään tuota ohjelmointikieltä eikä minun ehkä tarvitse alakoulussa sitä osatakaan.
Ohjelmointi on kykyä pilkkoa ongelma osiin.
Ohjelmointi on loogista ajattelua kehittävää, koska ohjelmoidessa täytyy pohtia, miten ongelman voisi pilkkoa osiin.
Ohjelmointi auttaa tajuamaan, miten asiat toimivat.
Ohjelmointi on kykyä antaa yksikäsitteisiä komentoja oikeassa järjestyksessä niin, että käskyn saaja toimii oikein ilman tulkinnanvaraisuutta.

Jippii! Tätähän minä teen koko ajan työssäni. 🙂

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kohti osaamista

Hyppäsin tähän digiosaaja junaan käsittämättä ollenkaan, mitä tämä oikein tarkoittaa. En kuitenkaan ollut tiedottomassa tilassa teknisen kehityksen vaiheista. Vaikka koulutaipaleeni alussa kirjoitettiinkin mustepulloon kastettavalla puuvartisella mustekynällä, niin kehityksen kelkassa olen pyrkinyt pysymään.

Ensimmäinen kosketukseni tosi tekniseen juttuun oli 70- luvun alussa vierailu Tornedals Skolanin tiloihin Haaparannalla kotikaupunkini naapuriin. Siellä ne olivat,videokasetit hyllyssä. Pitkä rivi jotain aivan ihmeellistä tallennettua kuvaa ja videolaitteet kasettien katselua varten.

Varsinainen tietokonekohtaaminen tapahtui Torniossa Lapin kullan tehtaalla, jossa oli suuren jääkaapin kokoisia tietokoneita. Niitä me lukiolaiset katsoimme ihmetellen. Moni varmaan mietti, että mitä niillä oikein tehdään. Ihmettelyä riitti, kun näimme koodatut reikäkortit.

Alkutaipaleeni tietokoneen käytössä perustui yliopiston keskustietokoneeseen. Tilastollinen SPSS – kurssi helpotti tutkielmien tilastollisten laskujen tekemistä. Mathcad oli ohjelma, jonka tarkoituksena oli helpottaa matematiikan opiskelua. No, ei se ainakaan kohdallani helpottanut. Vanha laskin raksutti helpommalla.Ihmeellistä se oli kirjoittaa tutkielmaa ilman pilalle menneitä sivuja tai korjauslakkaa. Ja saada vielä lopuksi työ tulosteena yhteisestä yliopiston tulostimesta.

Ensimmäinen pc hankittiin kotiini joskus 80 – luvun lopussa. Siitä se sitten lähti. Kirjoittaminen, tulostaminen ja vihdoin internet avasi aivan uuden maailman. Koululla, jossa työskentelin järjestettiin kurssi osoitekenttään kirjoittamisesta ja hakusanojen valinnasta ja tarkasta kirjoitusasusta. Kolmea salaperäistä w:tä ei saanut unohtaa.

Nyt, kun muistelee nykyisen kouluni tietotekniikan alkutaivalta, niin voi vaan todeta, että helpoksi on mennyt. Näillä nykyisillä laitteilla voi tehdä niin paljon ja paljon helpommin.

Viime vuosien nopea kehitys pitää näin vanhaakin ihmistä kiireisenä oppimaan uutta. iPad aamulla, päivällä ja illalla, kotona ja koulussa. Jos kaiken tai vaikkapa puoletkaan kaikesta tärkeästä opittavasta ehtisi oppia ja omaksua, niin ei laitetta ehtisi kädestään laskea pois. Tiedon tulva on valtava, verkostot pukkaavat ideaa toisensa perään. Lue, kokeile, osallistu, keskustele, kirjaudu ja käytä opetuksessa ja opetuksen tukena. Aikuiset lapset jo ehdottelivat ruutuaikaa. Minua vaan kiinnostaa oppia aina uutta.

Kaiken muun ohella koulutus on ollut monelta osin hyödyllinen. On vaan ehdittävä suunnitella ja toteuttaa opetusta, hoitaa kuntoa ja kotia ja ennenkaikkea tärkeimpänä olla mummo 5-vuotiaalle digiosaajalle.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Vuoden kestävä projekti

Tämän päivän webinaarin innoittamana ajattelin julkaista ajatuksiani meidän blogissa.

Tämä syksy lähti käyntiin melko tavallisesti. Aina elokuussa on kutinaa vatsanpohjassa, että mitäs jännää tänä vuonna. Erityisesti, kun minulla on valmistava luokka ja tutustun heihin vasta lukuvuoden ollessa jo melko pitkällä. Mutta vielä elokuussa ei ollut merkkejä mistään mullistavasta…

Melko pian syyskuussa oli tarvetta iPadien päivittämiselle ja pyörittämiselle koulullamme, joten minä tomerana tanttana ryhdyin hommaan! En ehkä voisi sanoa olleeni tästä niin kiinnostunut, mutta koin uudet materiaalit, välineet, vehkeet ja keinot erittäin tarpeellisina sekä tärkeinä. Tämä johti minut ipadien hallintakoulutukseen (Merakin yms) ja tämä manööveri johdatti minut LOISTO-koulutukseen. Nyt oli jo koittanut lokakuu ja LOISTO-hankkeelle tuli tueksi digikehittäjäopettaja 2 -koulutus. Tadaa! Täällä sitä oltiin.

Pitkin syksyä opiskeltiin asioita, harjoiteltiin ja kehityttiin. Digikehittäjäkoulutuksessa on tullut hirmuisen paljon uusia asioita hyvin monipuoliselta alueelta. Olen pitänyt mielekkäänä, että koulutus on kattanut sekä tietoturvaa, käyttöä, ohjelmia että opettamista. Harmi on se, että tätä kaikkea joutuu tekemään perustyönsä ohessa, aika ei meinaa riittää. Välillä ollaan itketty epätoivossa ja välillä naurettu väsymystä. Mutta onneksi onnistumisen kokemuksia on ollut riittävästi, jotta tätä on jaksanut tehdä.

Näin loppumetreillä voisin sanoa, että viime vuosi on ollut antoisa. Paljon olen oppinut itse, paljon on pitänyt selvittää ja paljon on maailma avartunut. Mutta eniten minua ilahduttaa se, kuinka paljon tästä vuodesta ja oppimisesta on ollut hyötyä käytännön tasolla. Ja kuinka pienin keinoin pystyn auttamaan kaveria sekä helpottamaan niin monen työtä ja arkea.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Kamerakynäilyä

Osallistuin viime viikolla kevään viimeiseen OPS-pajaan. Tilaisuuden alussa Ismo Kiesiläinen esitteli kehittelemäänsä Kamerakynä-menetelmää. Pohdimme aluksi, mihin kaikkeen videointia voi hyödyntää oppimistarkoituksessa. Esille nousi ainakin seuraavia käyttötarkoituksia: Tarinoiden kertominen, tallentaminen, esitysten tekeminen, uuden asian opettaminen, havainnollistaminen, arviointi jne.

Kamerakynää käytetään lyhyiden videokuvausten tekemiseen. Ajatus on, että kuvataan jokin lyhyt video, jota ei välttämättä tarvitse editoida mitenkään. Videoimalla kuvataan vaikka kevään merkkejä, tunnetiloja tai havainnollistetaan jokin kertolasku. Mahdollisuudet aiheiksi ovat lähinnä rajattomat. Ajatus on, että oppilaat kuvaavat jotain ja opettavat toisilleen kuvaamansa videon avulla jonkin asian.

Kamerakynä toimii mainiona vertaisoppimisen välineenä ja toimii kaikenikäisten oppilaiden kanssa. Kuvaamisen välineeksi riittää mainiosti (melkein jokaisen taskusta löytyvä) älypuhelin.

Ensi syksyllä avataan kaikille opettajille avoin http://www.kaikkikuvaa.fi/edu/  Silloin on mahdollista laajentaa tietämystään kamerakynän käytöstä ja muustakin videointiin liittyvästä.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kieli, yhteisö ja media

Kivi, sakset, paperi, puhelin
Valmistava luokka: 12 oppilasta. Ei yhteistä kieltä. Tavoite: yhteisen kielen oppiminen. Yhteinen kieli: suomi.
Lukuvuoden alussa oppilaiden luottamus Google Translateriin on horjumaton. Se on nopea, kätevä ja aina saatavilla kännykässä. Mitään muuta ei tarvita. Kaikki maailman kielet ovat taskussani.
En väitä vastaan. Jokaisella on puhelin, koulun netti on avoin kaikille oppilaille ja googletranslatorit kehittyvät koko ajan. Annan luvan käyttää kännykkää apuvälineenä. Ideaalissa maailmassa homma toimii, todellisuudessa ei. Käännökset tuottavat melkein yhtä monta merkitystä kuin on kieltä luokassa. Kääntäminen on nopeaa, mutta ei edistä asioiden muistamista. Lisäksi ne tavalliset kännykän käytön haittapuolet: on liian helppo antaa periksi ja viihdyttää itseään.
On huhtikuu ja  oppilaat käyttävät edelleen kännyköitä tunnilla. Erilaisista merkityksistä olemme päässeet merkityksien rakentamiseen yhdessä. Neuvottelemme, keskustelemme ja käytämme kuvia apuna. Merkitykset rakentuvat yhteisössä kieltä käyttämällä, kuten kielessä yleensäkin. Toivon, että pääsemme riittävän lähelle yhteistä merkitystä. Yksilö ei voi päättää merkityksestä ilman neuvottelua.
Sanojen muistamiseen käytämme Quizletiä, Thinglinkiä, Memriseä… Ensimmäisen koulunviikon kotitehtävä oli muuten ottaa valokuva ilosta. Abstraktien käsitteiden oppiminen vaatii jo keskustelua enemmän. Kuva voi olla sytyke, mutta asioilla on syy ja seuraussuhteita tai samanaikaisia prosesseja, jolloin sana voi olla enemmän kuin yksi kuva. Samalla tavalla kuin kuva voi olla yli tuhat sanaa.
Kieliopin kertaukseen sopii Kahoot ja lukuisat nettitehtävät. Teemme retken lähiympäristöön, joka meidän tapauksessamme sisältää Sellon palveluineen. Tehtävänä on kuvata kaikki kirjoitetu tuotokset, jossa näkee käytettävän partitiivia. Retken jälkeen siirrämme yli 200 valokuvaa yhteiseen One Drive –kansioon. Oppilaat tutkivat kuvia, lisäävät kuviin kielioppiselityksiä ja huomiovärejä. Kielitietoisuus näyttää lisääntyvän. Oppilaat ovat bonganneet partitiiveja maahan heitetystä roskastakin.
Luetun ymmärtämiset hoidamme tiedonhakutehtävinä. Kuinka paljon arkista asioiden hoitoa löytyy netistä! Varaamme matkoja, neuvottelemme elokuvalippujen varaamisesta, tilaamme nettikaupasta, tutkimme Espoon palveluja. Oppilaat ovat nopeita ja tottuneet käyttämään nettiä. Annan tehtäväksi jokaiselle käydä apteekista sopivaa käsitavaralääkettä ikävään vaivaan. Kirjoitan jokaiselle lapulle taudin nimen: jalkasieni, päänsärky, ripuli, yskä, allergia… Sitten apteekkiin. Tehtävänä on ottaa valokuva lääkkeestä. Vikkelä oppilas menee nettiin, etsii Apteekkituotteet.fi sivulta lääkkeen, näyttää kuvaa kännykästä apteekin myyjälle ja myyjä näyttää hyllypaikan. Olen tavallaan tyytyväinen, mutta vähän pettynyt. Suuta ei tarvinnut taaskaan avata… Toisaalta vuorovaikutusta kyllä oli.
Puhelimilla äänitämme parikeskusteluja, joista parit tekevät kirjallisia kysymyksiä. Kuuntelemme niitä yhdessä SmartBoardin kaiuttimen kautta ja oppilaat vastaavat kysymyksiin. Nauhoitamme myös haastatteluita. Joitakin jännittää, eivätkä he haluaisi esiintyä tällä tavalla. Mahtaako videoiden teko onnistua? Annan kotitaloustunnille tehtäväksi äänittää keittiössä tapahtuvia ääniä. Ääni ja tekeminen. Osaatko yhdistää? Hajut! Niitä ei voi vielä äänittää, eikä kuvata, mutta Suomen haju on oppilaiden mielestä puu. Pakko lisätä hymiö. :)
Musiikki yhdistää ja kieli sosiaalistaa oppilaat osaksi ympäröivän yhteiskunnan nuorisokulttuuria. Osa oppilaista on jo löytänyt Antti Tuiskun, Robinin ja Sannin. Joku osaa ulkoa laulujen sanat. Jotkut asiat vaativat taas keskustelua enemmän. Kuten Sannin ”Että mitähän vittua, mulla alkaa huumori loppua”. Päästään puhekielen ytimeen. Onneksi joku on tehnyt Youtube videon, jossa on sanat. Tunteet eivät tunne rajoja. Kaikki ovat heti asioiden äärellä.
Olemme vierailleet Google Earthin ja Mapsien avulla ulkoavaruudessa, napajäätiköllä, Amazonian sademetsässä, Irakissa, Afganistanissa, Thaimaassa, Kiinassa, Syyriassa, Libanonissa, Virossa, SriLankassa, Filippiineillä ja Gumbölen Hirviportissa. Samalla helppoudella oppilaani elävät sosiaalisen median kautta useassa eri paikassa ja todellisuudessa. Yritän auttaa heitä rakentamaan identiteettiä myös tänne, Suomeen. Kieli on sosiaalistumisen ja suomalais-maahanmuuttajaidentiteetin rakentamisen väline. I speak Finnish. What´s your superpower?
Vaula Kyyhkynen, Leppävaaran koulu

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Yhteistoiminnallista työskentelyä Blogien äärellä

Olen perustanut usealle luokalle koulullamme luokkien omia blogeja. Blogia varten on tehty oma gmail-tili, jotta se ei ole sidoksissa opettajan henkilökohtaiseen sähköpostiin. Tällöin tunnukset voi luovuttaa toiselle opettajalle, jos luokan opettaja vaihtuu tulevaisuudessa. Blogeja on linkitetty koulumme kotisivuille, jotta vanhemmat löytävät ne. Lisäksi olemme tehneet 3-4 –luokille fronter -huoneen 3-4,  jonne kaikkien kuuden luokan blogit linkitettiin. Seuraamme toistemme blogeja, joten ilmoituksia uusista päivityksistä tulee etusivullemme WordPressiin. Olen pyytänyt jokaisen oppilaan huoltajilta kirjallisen luvan julkaista oppilaan töitä ja hänen kuviaan (tunnistamattomana) kyseisessä blogissa.

Blogi on ollut 3-luokkalaisille erittäin hyvää ylöspäin eriyttävää äidinkielen kirjoittamistehtävää. Arjesta kertominen ytimekkäästi ja innostavasti ei ole helppoa, mutta onnistuu kuitenkin taitavilta kirjoittajilta yhteistoiminnallisesti. Joskus kirjoitamme koko luokka yhdessä niin, että ope kirjoittaa ja oppilaat ”sanelevat” yhdessä. Lisäksi oppilaat ovat opetelleet kuvaamaan, muokkaamaan kuvia ja lisäämään niitä artikkeleihin.  Linkittämiset olen tehnyt itse.

Blogi toimii työskentelyalustana. Siellä on uskonnon portfolio (oppilaiden tuottama materiaali, koska meillä ei ole kirjoja käytössä) Blogissa on nyt uutena osiona kirjavinkkaukset, joka toimii lisätehtävänä niille, jotka ovat jo suorittaneet 3-luokalle kuuluvan lukudiplomin. Kevään aikana lisäilemme tarinoiden saarelle lisätehtävänä oppilaiden kirjoittamia tarinoita muiden luettavaksi. Lisäksi suunnittelen lisääväni blogiin kesäkuulumiset sivun, jonne jokainen voi lähettää kuvia kesätapahtumistaan loman aikana.

Blogi on lisännyt yhteenkuuluvuutta: Blogin päivittäminen on aina yhteistoiminnallista, kerromme yhteisistä kivoista hetkistä ja luemme blogeja yhdessä. Vanhemmat ja isovanhemmat käyvät ahkerasti lukemassa kuulumisiamme. Blogista on tullut oppilaille todella tärkeä koulukuulumisten tiedottamiskanava.

kuvaa klikkaamalla voit kurkata meidän blogia!
kuvablo

Niina Manninen, Saunalahden koulu

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi