Viime hetkessä

Taas on kello yli kymmenen illalla ja sain juuri palautettua viime hetkessä tuntien seuranta selostuksen. Kuinka tyypillistä, että tehtävät palautetaan juuri viimeisellä hetkellä (oma gradukin tuli palautettua, niin että ehdin juuri ja juuri valmistua vielä vanhassa tutkintojärjestelmässä 2008). Tästä tulikin mieleen, että oman ajankäytön suunnittelu. Pitäisi kai tehdä asioita aikaisemmin kuin viimeisessä hetkessä. Taas tuli konkreettisemmaksi meidän lukiossa tämän lukuvuodella oletettu käytänne. Kurssin alussa keskustelemme / teemme yhdessä muistiinpanoja Wilmassa opettajien kesken millaisia laajempia tehtäviä kukin kurssillansa aikoo opiskelijoilla teettä jakson aikana. Tämä siitä syystä, etteivät kaikki laittaisi tehtävien palautuksia kurssin loppuun. Pitäisi kai väännellä yhdistettyä aikataulu/todo-listaa jonnekin pilveen.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Pelit veivät mennessään..

Usemman vuoden ajan olin pähkäillyt keinoja saada lapset innostumaan kirjoittamisesta. Toki aina voi maanitella ja määrätä tekemään erilaisia tehtäviä ja kirjoittamaan erilaisia tekstejä, mutta onko loppuutulos hyvä, ellei sydän ja mieli ole täysillä mukana. Tässä on myös riskinä auktoriteetin tuoma pakko ja sitä kautta mahdollinen inho koko touhua kohtaan. Itselläni ratkaisu löytyi harjoitteluaikaisen ohjaajan mentoroimana. Hänen kanssaan käydyt lukuisat keskustelut sytyttivät pieniä ja suuria ideoita. Erityisesti hänen intonsa opetustyötä kohtaan sai minutkin innostumaan ja miettimään jotain uutta. Viimeinen niitti koko touhulle oli Tutki, pelaa ja kirjoita -koulutusohjelma, jossa huikeiden vetäjien ja motivoituneiden kollegoiden ajatusten saattelemana päätin ryhtyä kokeilemaan.

Syntyi The Amazing Race tosi-tv-formaatin pohjalta samanniminen oppimisroolipeli, jossa oppilaat kilpailevat toisiaan vastaan pareina. Kilpailussa jokainen lapsi kehittää itselleen roolin ja parinsa kanssa yhteisen tekijän, jolloin heistä muodostuu joukkue. Joukkueen tehtävänä on matkustaa ympäri maantieteellistä aluetta (Suomi, Pohjoismaat, Eurooppa, koko maailma), suorittaa erilaisia tehtäviä sekä matkustaa ja taistella aikaa vastaan. Alue määrittyy ikäkauden mukaan. Kolmannella aloitimme Suomesta, neljännellä laajensimme Pohjolaan, viidennellä tutustuimme Eurooppaan ja kuudennella kruunasimme peliputken kiertämällä koko maailman.

Toiminta perustuu joukkuiden ylläpitämään blogiin, johon he taltioivat virtuaalimatkansa päiväkirjana. Päiväkirjamerkinnät koostuvat matkapäivistä sekä tehtäväkuvauksista. Kirjoituksissa oppilaita kannustetaan sekoittamaan faktaa ja fiktiota mahdollisimman paljon. Matkustaminen ja vapaa-aika ovat fiktiivisempää, mutta tehtävissä pitää olla faktat kohdallaan, jotta opettaja voi olettaa oppilaiden oppivan uutta. Tehtävät itsessään ovat eri oppiaineiden yhdistelmiä ja ikäkaudelle kuuluvia tavoitteita. Mukaan on otettu jokainen oppiaine, jotta voidaan pelata useamman viikon ajan hyvällä omatunnolla.

Tehtävissä on mukana luonnollisesti paljon kirjoittamista. Tämän lisäksi mukana on erilaista englanninkielistä materiaalia, soittotehtäviä, liikuntaa ja suunnistusta, laskemista sekä historiaa ja luonnontieteitä. Matkoilla on tullut tutuksi eräoppaan ammatti sekä poronhoito saamelaisten elinkeinoja, ajankohtiaiset suomalaiset huippu-urheilijat, mutta myös Antiikin Kreikan jumaltarut, Gaudin arkkitehtuuri, Mozartin synnyinseudut ja intiaanien kulttuuri. Pilvenpiirtäjät ovat olleet mukana pakopisteharjoittelussa, kuten myös origamit kuvistöissä. Aasian matkalla on opiskeltu monsuunisateita ja riisinviljelyä. On myös tehty uutislähetyksiä Unkarin pakolaisongelmista ja haastateltu olympiavoittajia.

Kilpailun ydin on kuitenkin kirjoittamisessa. Lapset saavat lähtiessään matkakassaan 3000 euroa. Rahoilla he ostavat lentolippuja sovitulta verkkosivustolta ja maksavat liput pelinjohtajalle. Vastineeksi blogikirjoituksista pelinjohtaja maksaa palkkiota 600 euroa / 200 sanaa. Lisäksi rahaa ansaitaan myymällä pelinjohtajalle kuvistöitä ja suorittamalla soittotehtäviä. Pelin lopputuloksen ratkaisevat blogin sisältö, matkustamiseen käytetty aika sekä säästöön jääneet rahat.

Näillä eväillä huikea seikkailu on valmis. Opettaja ohjaa työskentelyä ja huolehtii tekniikan toimivuudesta. Tietokoneet, tiedonhankinta, keskustelu ja kirjoittaminen sujuvat lennokkaasti ja jokainen joukkue voi suunnitella omaa työskentelyään ja matkustamistaan jatkuvasti. Lasten motivaatio on ollut huippuluokkaa ja lopputulokset upeita. Keskimäärin kaikki pääsevät ajoissa maaliin ja onnistuvat säästämään rahaa.

Opettajan näkökulmasta keskeisin tavoite, eli innostaa lapset -erityisesti pojat- kirjoittamaan, täytyy kirkkaasti. Vai onko jotain muuta keinoa saada neljäsluokkalainen keskiverto kaveri kirjoittamaan yli 200 sanaa omaa kirjoitusta joka päivä kolmen viikon ajan, oppimaan paljon uutta ja tekemään siinä sivussa paljon muutakin taitojensa karttumisen eteen?

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Robotiikka – puuhastelua vai oppimista

Olemme 4.luokkani kanssa pilotoineet koulumme VexIQ robottien käyttöönottoa tämän kevään ajan ja pääsiäisenä olisi tarkoitus laittaa robotit eteenpäin seuraavalle ryhmälle. Aloitimme projektimme aivan alusta eli tutustuimme Youtuben avulla siihen, millaisia roboteista voisi tulla ja mitä niillä voisi tehdä. Tutustumisen jälkeen aloimme pienissä ryhmissä rakentaa ohjeiden mukaisesti kauhallista robottia. Rakennusprojekti oli yllättävän hidasta, sillä osia oli paljon ja ne olivat hyvin samannäköisiä. Legoilla leikkimisestä oli selvästi hyötyä jo ihan ohjeiden lukemisessa. Kun robotit olivat vihdoin valmiina, koitti se suuri hetki, kun pääsimme kirjoittamaan ensimmäisiä ohjelmointikomentoja roboteille. Olimme aiemmin tehneet koodeja Scratchillä ja onneksemme tämä ohjelma oli hyvin samantapainen. Riemu oli suuri, kun robotin saikin niin helposti liikkeelle. Osa innostui kehittämään robottia eteenpäin ja monesta suusta kuului, miten kivaa tämä on. On kivaa, kun koulussa saa vaan leikkiä.

Oppilaiden iloset kommentit koulussa leikkimisestä herätti minut pohtimaan, mitä kaikkea me oikeastaan opimme vai oliko tämä kaikki vain pitkää, suurimmalle osalle miellyttävää, leikkiä. Opimme ainakin ohjeiden lukemista ja huomioimaan pieniä eroja osissa. Opimme hahmottamaan, millaisista osista itse robotti koostuu ja millä tavalla olisi mahdollista jatkotyöstää ja muokata robotteja omaan tarpeeseen sopivimmiksi. Opimme, että virheitä tulee pakostakin. Joskus niiden vuoksi joutuu pakittamaan enemmän taaksepäin, joskus taas pääsee vähemmällä. Tämä jos mikä harjoittaa hermoja ja pätee niin rakennus- kuin koodausvaiheeseenkin. Opimme ohjelmoimaan robottia peruskäskyillä ja joillain erikoisemmillakin testauksilla. Jouduimme  soveltamaan matematiikan tietoja ja taitoja miettiessämme, kuinka pitkän matkan robotti etenee/kääntyy annetuilla käskyillä. Opimme käyttämään kauko-ohjainta. Oppilaat oppivat ettei ope todellakaan tiedä kaikkea. Tämän vuoksi tiimityö, kokeilu ja vertaisohjaus kukoistivat. Eli kyllähän siinä jo opittuja asioita ja harjoiteltuja taitoja yhteen projektiin kertyi – vaikka kerrankin oppiminen tuli huomaamatta ja kivalla tavalla leikkien.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

ITK:ssa opiskelu suurennuslasin alla ja excelissä

Vuoden poissaolon jälkeen oli taas kiva olla ITK:ssa. Ilmeisesti tämän vuoden teema on oppimisanalytiikka, josta kuultiin heti alussa innostavia puheenvuoroja maustettuina mainioilla esimerkeillä Paulo Bliksteinin esityksessä ja sitten uudelleen pitkin päivää.

Opettajana kiinnitti huomiota muutamien puhujien tapa korostaa sitä, että opiskelusta kerätystä datasta voi olla hyötyä myös opettajalle. Itse ajattelin ensimmäisenä, että datasta on hyötyä nimenomaan opettajalle. Tämä varmasti siirtyy sitten opiskelijankin eduksi. Tähän asti data, johon ope pääsee käsiksi, on ollut hyvin vähäistä. Omien pistareiden ja tuntifiilisten kääntäminen järjestelmälliseksi opiskelun analyysiksi on työlästä. Opiskelun siirtäminen sähköisiin oppimisympäristöihin tuottaisi paljon lisää tiedonpalasia ja tuntiharjoittelun saisi helposti muutettua numeroiksi ja otettua tehokkaasti osaksi formatiivista arviointia.

ViLLEn esittely toi hyvin esiin opiskelijan työskentelyn analysoinnin hyviä puolia samalla, kun melko innokkaasti korostettiin järjestelmän hyviä tuloksia. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa on mahdollista erottaa opiskelijat, jotka ovat jäämässä jälkeen. Tapausesimerkissä kun neljännes kurssista oli käyty, valtaosa keskeytyksistä ja hylätyistä oli jo näkyvissä. Varmasti joka opettajasta olisi kiva, jos nelosia ja keskeyksiä saisi edes vähennettyä.

Tässäkin esityksessä tuli tosin esiin, että varhainen puuttuminen vaatii resursseja. Eikä datan kerääminen ole helppoa, jos tiedon keruu ei ole keskeinen (vaikka tietysti toivottavasti luonnollinen ja huomaamaton) osa opiskelua. Olisi myös hauska nähdä, onko interventioilla ollut vaikutusta. Onko neljänneksen kohdalla puuttuminen jo liian myöhäistä, jos tippuminen/motivaation lopahdus tai mielenmuutos on jo tapahtunut?

Uusissa opetussuunnitelmissa korostetaan arviointia entisestään. Itsearviointi on tärkeää ja tällainen data on tietysti opettajan apuna myös opetuksen arvioinnissa ja kehittämisessä. Pekka Peuran ja Lauri Hellstenin kokemukset Polku-palvelun hyödyntämisestä ja itsearvioinnista niissä olivat mielenkiintoisia. Hyvin järjestetty itsearviointi ja hyvät itsearvioinnin taidot ovat tarpeen myös, kun opetusta viedään flipped classroomin tai flipped learningin suuntaan. (Olisi ollut hauska kuulla Ari Myllyviidan kokemuksista myös tästä näkökulmasta, mutta lisää löytynee blogista.) Mutta voiko opettaja käyttää itsearviointidataa opetuksen analysonnissa, jos arvioinnin tekijät ovat hyvin erilaisia arvioijia?

Toinen oppimisanalytiikan hyödyntämistä opettajan työssä hankaloittava tekijä on myös vertailupohjan vähäisyys. Kuinka yksittäinen opettaja voisi tehdä johtopäätöksiä kehittelemästään arviointiasteikosta, johon hän on saanut 26 vastausta? Toisaalta lähes kaikissa kouluissa rinnakkaisluokkia ja rinnakkaiskursseja menee vuodessa sen verran, että yhdistämällä voimia koulussa/aineryhmässä ja tekemällä datan keruusta ja vertailusta vuosittaista, useimmat koulut voisivat yksinäänkin saada nopeasti kokoon järkevän kokoisen aineiston, jonka avulla voidaan esimerkiksi ennustaa opiskelumenestystä, tuen tarvetta tai kuten ViLLEn tapauksessa jopa oppimisvaikeuksia.

Näillä tuntemuksilla on hyvä jatkaa huomiseen. Yhtä innostavaa ja monipuolista päivää odottaessa. 🙂

Kategoria(t): Uncategorized | 3 kommenttia

Ajatuksia Digikehittäjäopettaja valmennuksen aloituksesta

Viikko sulateltu digikehittäjäopettaja valmennuksen aloitusta  ja oman ryhmän kanssa on ensimmäisiä ajatuksia digitaalisuudesta jaettu WhatsAppissa.  Valmennuksen ohjelma vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja vaatii  osallistujalta  aktiivista osallistumista ja itsenäistä työskentelyä jo ensi metreillä. Seuraavaksi oppimispäiväkirjan aloitus, joka piti aloittaa jo viikko sitten…. Jatketaan mihin jäätiin kaksi viikkoa … Lue loppuun

Galleria | Kommentoi

Opiskelijat mukaan…vaikka kaikkeen!

Uuden opsin hengessä meillä oli juuri lukion kehittämisiltapäivä. Tämä tarkoitti sitä, että iltapäivään osallistui myös koulumme oppilaskunnan hallituksen jäsenet. Meidät laitettiin istumaan neljän hengen pöytäryhmiin, joissa oli sekä opiskelijoita että opettajia. Pöydälle eteemme laitettiin iso fläppipaperi ja post-it noteja. Tehtävänanto oli, että laitamme post-it noteille asioita, joita tulee mieleen annetusta aiheesta. Jokaisella pöydällä oli omat aiheet ja kun käsky kävi, niin siirryimme ryhmänä aina seuraavan pöydän äärelle lisäilemään post-it noteja. Lopuksi sitten fläppipaperit post-it noteineen laitettiin sinitarralla luokan seinälle vieriviereen ja sitten saimme käteemme lukiomme logolla varustettuja tarroja, joita piti käydä liimailemassa niihin post-it noteihin, joita erityisesti kannatimme. Ja rehtori kertoi iltapäivän päätteeksi, että ottaa puhelimellaan kuvat näistä fläppitauluista, että niihin voidaan vielä palata eikä unohdu mitä on niihin kirjattu.

Okei, ensimmäisenä tuli mieleen, että mikä deja-vu jostain vuosien takaa. Miksi ihmeessä meillä oli vuonna 2017 edessämme fläppipaperia ja post-it noteja? Eikö tämä olisi ollut kivempaa/nykyaikaisempaa/tehokkaampaa vaikka Padletillä? Lisäksi ei olisi kenenkään harakanvarpaat-käsialasta pitänyt arpoa, että mitäköhän tuossakin lukee. Plus fläppitaulupaperit (josta muuten sain paperihaavankin eli lisää miinusta fläppipaperille) laitettiin ihan vieriviereen ja se tarkoitti sitä, että seurasi kaaos kun eihän sinne puoletkaan mahtunut tuijottelemaan niitä ja laittelemaan tarroja yhtäaikaa. Voi kuinka siistiä ja kätevää olisi ollut Padletillä…

Ja mietin kyllä myös, että miksi opiskelijat ovat täällä. Opiskelijat itse sanoivat, että ajankohta nyt ainakin oli väärä, koska oli koeviikon, anteeksi arviointiviikon, ensimmäinen päivä, joten olisivat mielummin olleet kotonaan opiskelemassa huomista koetta varten. Minä mietin erityisesti sitä, että onko reilua vetää opiskelijoita mukaan joka juttuun. Erään pöydän äärellä tuli pohtia, että mihin kaikkeen opiskelijoita voisi pyytää mukaan. Ja ihan tosissaan oli ehdotettu mm. työhaastatteluun ja myöskin kurssien suunnitteluun. Kuulostaa ehkä oikein kivalta ja osallistuttavalta, mutta ihan oikeesti miten järjestetään esim. se, että opiskelijat osallistuvat kurssin suunnitteluun? Otetaan esimerkiksi seuraava jakso, joka alkaa ensi viikon perjantaina, jolloin minulla on kaksi ENA6 kurssia, yksi ENA3 ja yksi (uuteen uskoon laittamani) verkkokurssi. Miten saan arviointiviikolla opiskelijat osallistumaan kanssani suunnittelemaan kursseja? Onko se ihan oikeasti realistista/reilua? Minusta tuntuu, että nykylukiolainen on niin stressaantunut ja kiireinen jo ihan muutenkin, niin haluammeko todellakin pyytää heitä vielä vastaamaan jokaisen opettajan wilmaviesteihin ennen seuraavan jakson alkua, että ”Hei, mitäs haluat ENA6 (ja MAB5/KU2/RUB4/MU1/LI3) kurssilla käsiteltävän? Voit vaikka selata läpi oppikirjan ja kertoa mikä kiinnostais tai surffailla vähän ja ideoida jotain uutta. Tarvitsen kuitenkin vastauksen mitä pikimiten, koska minun pitää pistää kurssi kasaan ja kiirettä pitää näin arviointiviikolla, kun pitäisi myös saada arvosanat teille. Hop hop, vaan nyt!” Vai miten tämä on ajateltu ihan oikeasti toteutuvan? En vaan kertakaikkiaan näe sitä, että miten voin suunnitella yhdessä opiskelijoiden kanssa kursseja. Missä välissä? On eri asia, että oppitunnin alussa voin kysyä, että haluatteko, että tehdään X vai Y. Ja mennään sitten sen mukaan. Mutta tämä, että opiskelijat mukaan kurssin suunnitteluun tuntuu hyvin vaikeasti toteutettavalta.

Jos nyt vaan luotettaisiin alan ammattilaiseen, joka on ihan yliopiston käynyt ja saanut aikaiseksi gradunkin, että hän ihan itse suunnittelee kurssinsa ja antaa lasten olla lapsia ja opiskelijoiden opiskelijoita. Call me old-fashioned, mutta jollei joku kerro minulle miten tämä voidaan järkevästi toteuttaa ja ilman, että opettajalle tulee siitä kohtuutonta lisätyötä, niin sori, mutta en aio ottaa opiskelijoita mukaan suunnittelemaan kursseja.

Aina niin, vielä yksi juttu. Yhden pöydän äärellä tuli pohtia, että mitä tutor-opiskelijoiden (meillä ei siis niitä vielä ole) tehtävänkuvaan voisi kuulua tms. Niin, yksi ryhmämme opiskelijoista ehdotti heti, että: ”Se voisikin olla sähköinen tutor. Kysymykset sinne ja aina vuorotellen hallituksen jäsenet vastailevat niihin.” Tervetuloa vuodelle 2017! Sähköinen tutor kuulostaa mielestäni ihan hyvältä! Joten ehkäpä niitä opiskelijoita voi aina joskus kutsua mukaan kokouksiin tms.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Ilmiöpäivät Espoossa

Uusi OPS tuo mukanaan ilmiöpohjaisen oppimisen, jossa opiskelussa lähtökohtana ovat suuret kokonaisuudet eli ilmiöt. Tutustuimme koulussamme ilmiöpohjaiseen oppimiseen järjestettyjen Ilmiöpäivien avulla. Ilmiöpäivät kestivät kolme päivää, maanantaista keskiviikkoon, ja aiheeksi valikoitui nuoruus. Oppilaat saivat itse rajata aiheensa tarkemmin, ainoa vaatimus oli, että sen täytyy liittyä ainakin kahteen eri oppiaineeseen.

Ilmiöpäiviä varten koulussamme perustettiin Ilpo-työryhmä. Kaikki osallistuimme suunnitteluun YT-ajalla, mutta päävastuu oli työryhmällä. Ryhmä teki ilmiöpassin, josta löytyi kaikki tarpeellinen tieto ja johon oppilaat aukaisivat prosessia sen eri vaiheissa. Ennen ilmiöpäivien alkamista oppilaat jaettiin ryhmiin aiheiden mukaan ja opettajat pareittain ottivat kukin yhden ryhmän ohjattavakseen. Ryhmien sisällä oppilaat jaettiin pienempiin ryhmiin, joissa aihetta lähdettiin tutkimaan.

Maanantai alkoi pienen ihmetyksen vallitessa. Kaikki oli suunniteltu tarkasti, mutta silti aamulla tuntui olevan paljon ihmeteltävää ja pohdittavaa. Pian homma lähti pyörimään täysillä. Yksi ryhmä kuvasi videota liikuntasalissa, toinen teki työtään kirjastossa, jotkut kävivät kuvaamassa pihalla ja loput työskentelivät luokissa. Samalla muiden ryhmien oppilaat kävivät kysymässä neuvoa tai haastattelivat työtänsä varten. Tällainen opiskelutyyli poikkeaa normaalista arjesta ja se vaatii paljon opettajalta. Monelle meistä se oli myös oppimiskokemus. Pienen hallitun kaaoksen hyväksyminen ja siitä iloitseminen on välillä vaikeaa.

Tiistaina projektityöskentely oli jo tuttua ja sen vuoksi kaikki tuntui sujuvankin paljon helpommin. Oli ilo seurata kuinka innostuneesti oppilaat tekivät työtään. Toki joukkoon mahtui myös oppilaita, jotka eivät jaksaneet ilmiönsä tutkimisesta kiinnostua, mutta sekin kuuluu asiaan. Keskiviikkona viimeistelimme töitä ja lopulta ne esitettiin toisille ryhmäläisille. Työt olivat pääosin todella hienoja ja yhdessä oppilaiden kanssa annoimme palautetta esityksille.

Painotimme ilmiöpäivissä nimenomaan prosessia, emme niinkään itse lopputulosta. Harjoittelimme koko ajan ryhmätyötaitoja, itse- ja vertaisarviointia sekä projektin tekemistä. Ilmiöpäivien aikana yhteisöllisyys oli huipussaan. Ei ollut väliä, kuka opettaja ohjasi ryhmää, apua kysyttiin siltä, joka parhaiten pystyi auttamaan. Monet tekivät haastatteluja ja sen vuoksi kiertelivät juttelemassa muiden oppilaiden ja opettajien kanssa.
Vaikka ilmiöpäivät imivät energiaa ja voimia, niin kyllä päällimmäisenä tunteena on tyytyväisyys näihin kolmeen päivään.

-Anni-

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi