Arkipäivää TVT-vastaavana

Ihmettelen, miten aikuiset ihmiset eivät jaksa tai pysty muistamaan perusasioita.  Esim. miten kirjaudutaan O365-ympäristöön ja Applen Icloudiin. Käsitteen tili ymmärtäminen on joillekin hämärää. Kun saisi ensin kirjautumiset, appsien lataaminen, Wordin perusteet selitettyä apua tarvitseville, voisi alkaa vasta kehittää tätä digimaratonia kunnassa yksikössämme. Pilvipalvelut vasta siintävät kaukana… Siis niiden hyödyntäminen opetuksessa.

Kaikki ei ole aina näin mustaa tai mustavalkoista.

Kyse on siis aikuisista ihmisistä työpaikalla ja heidän tukemisestaan.

 

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia

Miksi digiä?

By Tuomas O. Jantunen

Ensimmäisessä digiopetapaamisessa keskusteltiin tarkoituksesta jota digivälineiden pitäisi palvella. Mitä me sitten haluamme digiltä?

Se, mikä minua on ajanut it:n käyttöön on varsin käytännöllistä: se että asiat eivät ole sidottuja aikaan tai paikkaan. Tieto on käytettävissä mistä tahansa käsin ja milloin tahansa. Suurin osa opiskelijoistani on kiireisiä työelämässä ja varmasti arvostavat sitä, että kurssiin liittyvä materiaali on saatavissa verkossa tai että käsiteltävät asiat ja kotitehtävät tulevat kurssin omaan google-kalenteriin jokaisen tapaamisen jälkeen. Tässä kalenterissa on se etu, että jos opiskelija käyttää sitä muutenkin, hän voi integroida sen omaan kalenteriinsa, jonka näkee vaikka älypuhelimessa ilman tarvetta navegoida vartavasten tietylle verkkosivulle.

Toinen tekijä, joka on ohjannut omaa digivälineiden käyttöä on ollut oman työpaikan ”virtuaalisuus”: kun ei ole fyysistä työhuonetta tai pysyvää opetuspaikkaa, kaikki materiaali pitää olla saatavilla verkossa,  jotta siihen pääsee käsiksi eri koneilta. Tämän takia siis pilvipalvelut (Dropbox, Google Drive). Kun itse käyttää näitä työvälineinä, on ollut itsestäänselvää hyödyntää niitä myös opetusryhmän kanssa. Opiskelijoiden kirjoitelmat eivät hautaudu roskapostiin sähköpostissa, kun ne ladataan suoraan verkkokansioon (Dropitto.me). Toisaalta omat tärkeät arkistot ovat käytettävissä vaikka ulkomailla ollessani. Teen etätyötä koko ajan, kun en ole luokkahuoneessa.

Kaikki käyttämäni sovellukset ovat tietenkin ilmaisia. Olen pyrkinyt myös yksinkertaisuuteen ja helppokäyttöisyyteen: kurssin alussa riittää kolme osoitetta (google-kalenteri, verkkokansio (josta opiskelijat saavat materiaalia) ja palautuskansio (Dropitto.me).

Omaa käyttöä voisin siis kuvailla lyhyesti: käytännön tarve ja sähköisen ratkaisun helppous.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Mallin antaminen ja ohutta yläpilveä

Opiskelukaverin kanssa pohdittiin sitä, että on tärkeä rakentaa sitä tekemistään opetustyössä mahdollisimman selväksi. Aikanaan eräs harjoittelukoulun opettaja käytti mielestäni hyvää termiä mallittaminen. Digipuolella se tarkoittaa mielestäni sitä, että pitää pikku askelin mennä eteenpäin, näyttää riittävän kokoinen tekemisen malli, jota oppija pääsee kokeilemaan ja harjoittelemaan samalla hyvien mokien tekemistä. Mokista oppii, etenkin pedagogi.

Pedagoginen infrastruktuuri tuntuu teknisellä puolella koko ajan menevän eteenpäin. Opettajan ja oppijan kapasiteettiyksikkö ei välttämättä pysy samassa vauhdissa. Pitää siis tehdä valintoja.

Työpaikallani eräs johtoryhmän jäsen tuiskahti, että mihin pilveen se viimeisin tieto asiasta nimeltä x oli nyt tallennettu. Nörtimpi joryjäsen selvensi, että kaupungissammekin on jo kolme pilveä: hallinnon, opetuksen ja Googlen pilvi. Siellä sitten leijutaan mukana, jos oikea pilvi löytyy. Cumulus, cirrus vai nimbostratus?

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Viime hetkessä

Taas on kello yli kymmenen illalla ja sain juuri palautettua viime hetkessä tuntien seuranta selostuksen. Kuinka tyypillistä, että tehtävät palautetaan juuri viimeisellä hetkellä (oma gradukin tuli palautettua, niin että ehdin juuri ja juuri valmistua vielä vanhassa tutkintojärjestelmässä 2008). Tästä tulikin mieleen, että oman ajankäytön suunnittelu. Pitäisi kai tehdä asioita aikaisemmin kuin viimeisessä hetkessä. Taas tuli konkreettisemmaksi meidän lukiossa tämän lukuvuodella oletettu käytänne. Kurssin alussa keskustelemme / teemme yhdessä muistiinpanoja Wilmassa opettajien kesken millaisia laajempia tehtäviä kukin kurssillansa aikoo opiskelijoilla teettä jakson aikana. Tämä siitä syystä, etteivät kaikki laittaisi tehtävien palautuksia kurssin loppuun. Pitäisi kai väännellä yhdistettyä aikataulu/todo-listaa jonnekin pilveen.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Pelit veivät mennessään..

Usemman vuoden ajan olin pähkäillyt keinoja saada lapset innostumaan kirjoittamisesta. Toki aina voi maanitella ja määrätä tekemään erilaisia tehtäviä ja kirjoittamaan erilaisia tekstejä, mutta onko loppuutulos hyvä, ellei sydän ja mieli ole täysillä mukana. Tässä on myös riskinä auktoriteetin tuoma pakko ja sitä kautta mahdollinen inho koko touhua kohtaan. Itselläni ratkaisu löytyi harjoitteluaikaisen ohjaajan mentoroimana. Hänen kanssaan käydyt lukuisat keskustelut sytyttivät pieniä ja suuria ideoita. Erityisesti hänen intonsa opetustyötä kohtaan sai minutkin innostumaan ja miettimään jotain uutta. Viimeinen niitti koko touhulle oli Tutki, pelaa ja kirjoita -koulutusohjelma, jossa huikeiden vetäjien ja motivoituneiden kollegoiden ajatusten saattelemana päätin ryhtyä kokeilemaan.

Syntyi The Amazing Race tosi-tv-formaatin pohjalta samanniminen oppimisroolipeli, jossa oppilaat kilpailevat toisiaan vastaan pareina. Kilpailussa jokainen lapsi kehittää itselleen roolin ja parinsa kanssa yhteisen tekijän, jolloin heistä muodostuu joukkue. Joukkueen tehtävänä on matkustaa ympäri maantieteellistä aluetta (Suomi, Pohjoismaat, Eurooppa, koko maailma), suorittaa erilaisia tehtäviä sekä matkustaa ja taistella aikaa vastaan. Alue määrittyy ikäkauden mukaan. Kolmannella aloitimme Suomesta, neljännellä laajensimme Pohjolaan, viidennellä tutustuimme Eurooppaan ja kuudennella kruunasimme peliputken kiertämällä koko maailman.

Toiminta perustuu joukkuiden ylläpitämään blogiin, johon he taltioivat virtuaalimatkansa päiväkirjana. Päiväkirjamerkinnät koostuvat matkapäivistä sekä tehtäväkuvauksista. Kirjoituksissa oppilaita kannustetaan sekoittamaan faktaa ja fiktiota mahdollisimman paljon. Matkustaminen ja vapaa-aika ovat fiktiivisempää, mutta tehtävissä pitää olla faktat kohdallaan, jotta opettaja voi olettaa oppilaiden oppivan uutta. Tehtävät itsessään ovat eri oppiaineiden yhdistelmiä ja ikäkaudelle kuuluvia tavoitteita. Mukaan on otettu jokainen oppiaine, jotta voidaan pelata useamman viikon ajan hyvällä omatunnolla.

Tehtävissä on mukana luonnollisesti paljon kirjoittamista. Tämän lisäksi mukana on erilaista englanninkielistä materiaalia, soittotehtäviä, liikuntaa ja suunnistusta, laskemista sekä historiaa ja luonnontieteitä. Matkoilla on tullut tutuksi eräoppaan ammatti sekä poronhoito saamelaisten elinkeinoja, ajankohtiaiset suomalaiset huippu-urheilijat, mutta myös Antiikin Kreikan jumaltarut, Gaudin arkkitehtuuri, Mozartin synnyinseudut ja intiaanien kulttuuri. Pilvenpiirtäjät ovat olleet mukana pakopisteharjoittelussa, kuten myös origamit kuvistöissä. Aasian matkalla on opiskeltu monsuunisateita ja riisinviljelyä. On myös tehty uutislähetyksiä Unkarin pakolaisongelmista ja haastateltu olympiavoittajia.

Kilpailun ydin on kuitenkin kirjoittamisessa. Lapset saavat lähtiessään matkakassaan 3000 euroa. Rahoilla he ostavat lentolippuja sovitulta verkkosivustolta ja maksavat liput pelinjohtajalle. Vastineeksi blogikirjoituksista pelinjohtaja maksaa palkkiota 600 euroa / 200 sanaa. Lisäksi rahaa ansaitaan myymällä pelinjohtajalle kuvistöitä ja suorittamalla soittotehtäviä. Pelin lopputuloksen ratkaisevat blogin sisältö, matkustamiseen käytetty aika sekä säästöön jääneet rahat.

Näillä eväillä huikea seikkailu on valmis. Opettaja ohjaa työskentelyä ja huolehtii tekniikan toimivuudesta. Tietokoneet, tiedonhankinta, keskustelu ja kirjoittaminen sujuvat lennokkaasti ja jokainen joukkue voi suunnitella omaa työskentelyään ja matkustamistaan jatkuvasti. Lasten motivaatio on ollut huippuluokkaa ja lopputulokset upeita. Keskimäärin kaikki pääsevät ajoissa maaliin ja onnistuvat säästämään rahaa.

Opettajan näkökulmasta keskeisin tavoite, eli innostaa lapset -erityisesti pojat- kirjoittamaan, täytyy kirkkaasti. Vai onko jotain muuta keinoa saada neljäsluokkalainen keskiverto kaveri kirjoittamaan yli 200 sanaa omaa kirjoitusta joka päivä kolmen viikon ajan, oppimaan paljon uutta ja tekemään siinä sivussa paljon muutakin taitojensa karttumisen eteen?

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Robotiikka – puuhastelua vai oppimista

Olemme 4.luokkani kanssa pilotoineet koulumme VexIQ robottien käyttöönottoa tämän kevään ajan ja pääsiäisenä olisi tarkoitus laittaa robotit eteenpäin seuraavalle ryhmälle. Aloitimme projektimme aivan alusta eli tutustuimme Youtuben avulla siihen, millaisia roboteista voisi tulla ja mitä niillä voisi tehdä. Tutustumisen jälkeen aloimme pienissä ryhmissä rakentaa ohjeiden mukaisesti kauhallista robottia. Rakennusprojekti oli yllättävän hidasta, sillä osia oli paljon ja ne olivat hyvin samannäköisiä. Legoilla leikkimisestä oli selvästi hyötyä jo ihan ohjeiden lukemisessa. Kun robotit olivat vihdoin valmiina, koitti se suuri hetki, kun pääsimme kirjoittamaan ensimmäisiä ohjelmointikomentoja roboteille. Olimme aiemmin tehneet koodeja Scratchillä ja onneksemme tämä ohjelma oli hyvin samantapainen. Riemu oli suuri, kun robotin saikin niin helposti liikkeelle. Osa innostui kehittämään robottia eteenpäin ja monesta suusta kuului, miten kivaa tämä on. On kivaa, kun koulussa saa vaan leikkiä.

Oppilaiden iloset kommentit koulussa leikkimisestä herätti minut pohtimaan, mitä kaikkea me oikeastaan opimme vai oliko tämä kaikki vain pitkää, suurimmalle osalle miellyttävää, leikkiä. Opimme ainakin ohjeiden lukemista ja huomioimaan pieniä eroja osissa. Opimme hahmottamaan, millaisista osista itse robotti koostuu ja millä tavalla olisi mahdollista jatkotyöstää ja muokata robotteja omaan tarpeeseen sopivimmiksi. Opimme, että virheitä tulee pakostakin. Joskus niiden vuoksi joutuu pakittamaan enemmän taaksepäin, joskus taas pääsee vähemmällä. Tämä jos mikä harjoittaa hermoja ja pätee niin rakennus- kuin koodausvaiheeseenkin. Opimme ohjelmoimaan robottia peruskäskyillä ja joillain erikoisemmillakin testauksilla. Jouduimme  soveltamaan matematiikan tietoja ja taitoja miettiessämme, kuinka pitkän matkan robotti etenee/kääntyy annetuilla käskyillä. Opimme käyttämään kauko-ohjainta. Oppilaat oppivat ettei ope todellakaan tiedä kaikkea. Tämän vuoksi tiimityö, kokeilu ja vertaisohjaus kukoistivat. Eli kyllähän siinä jo opittuja asioita ja harjoiteltuja taitoja yhteen projektiin kertyi – vaikka kerrankin oppiminen tuli huomaamatta ja kivalla tavalla leikkien.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

ITK:ssa opiskelu suurennuslasin alla ja excelissä

Vuoden poissaolon jälkeen oli taas kiva olla ITK:ssa. Ilmeisesti tämän vuoden teema on oppimisanalytiikka, josta kuultiin heti alussa innostavia puheenvuoroja maustettuina mainioilla esimerkeillä Paulo Bliksteinin esityksessä ja sitten uudelleen pitkin päivää.

Opettajana kiinnitti huomiota muutamien puhujien tapa korostaa sitä, että opiskelusta kerätystä datasta voi olla hyötyä myös opettajalle. Itse ajattelin ensimmäisenä, että datasta on hyötyä nimenomaan opettajalle. Tämä varmasti siirtyy sitten opiskelijankin eduksi. Tähän asti data, johon ope pääsee käsiksi, on ollut hyvin vähäistä. Omien pistareiden ja tuntifiilisten kääntäminen järjestelmälliseksi opiskelun analyysiksi on työlästä. Opiskelun siirtäminen sähköisiin oppimisympäristöihin tuottaisi paljon lisää tiedonpalasia ja tuntiharjoittelun saisi helposti muutettua numeroiksi ja otettua tehokkaasti osaksi formatiivista arviointia.

ViLLEn esittely toi hyvin esiin opiskelijan työskentelyn analysoinnin hyviä puolia samalla, kun melko innokkaasti korostettiin järjestelmän hyviä tuloksia. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa on mahdollista erottaa opiskelijat, jotka ovat jäämässä jälkeen. Tapausesimerkissä kun neljännes kurssista oli käyty, valtaosa keskeytyksistä ja hylätyistä oli jo näkyvissä. Varmasti joka opettajasta olisi kiva, jos nelosia ja keskeyksiä saisi edes vähennettyä.

Tässäkin esityksessä tuli tosin esiin, että varhainen puuttuminen vaatii resursseja. Eikä datan kerääminen ole helppoa, jos tiedon keruu ei ole keskeinen (vaikka tietysti toivottavasti luonnollinen ja huomaamaton) osa opiskelua. Olisi myös hauska nähdä, onko interventioilla ollut vaikutusta. Onko neljänneksen kohdalla puuttuminen jo liian myöhäistä, jos tippuminen/motivaation lopahdus tai mielenmuutos on jo tapahtunut?

Uusissa opetussuunnitelmissa korostetaan arviointia entisestään. Itsearviointi on tärkeää ja tällainen data on tietysti opettajan apuna myös opetuksen arvioinnissa ja kehittämisessä. Pekka Peuran ja Lauri Hellstenin kokemukset Polku-palvelun hyödyntämisestä ja itsearvioinnista niissä olivat mielenkiintoisia. Hyvin järjestetty itsearviointi ja hyvät itsearvioinnin taidot ovat tarpeen myös, kun opetusta viedään flipped classroomin tai flipped learningin suuntaan. (Olisi ollut hauska kuulla Ari Myllyviidan kokemuksista myös tästä näkökulmasta, mutta lisää löytynee blogista.) Mutta voiko opettaja käyttää itsearviointidataa opetuksen analysonnissa, jos arvioinnin tekijät ovat hyvin erilaisia arvioijia?

Toinen oppimisanalytiikan hyödyntämistä opettajan työssä hankaloittava tekijä on myös vertailupohjan vähäisyys. Kuinka yksittäinen opettaja voisi tehdä johtopäätöksiä kehittelemästään arviointiasteikosta, johon hän on saanut 26 vastausta? Toisaalta lähes kaikissa kouluissa rinnakkaisluokkia ja rinnakkaiskursseja menee vuodessa sen verran, että yhdistämällä voimia koulussa/aineryhmässä ja tekemällä datan keruusta ja vertailusta vuosittaista, useimmat koulut voisivat yksinäänkin saada nopeasti kokoon järkevän kokoisen aineiston, jonka avulla voidaan esimerkiksi ennustaa opiskelumenestystä, tuen tarvetta tai kuten ViLLEn tapauksessa jopa oppimisvaikeuksia.

Näillä tuntemuksilla on hyvä jatkaa huomiseen. Yhtä innostavaa ja monipuolista päivää odottaessa. 🙂

Kategoria(t): Uncategorized | 3 kommenttia