Mihin olemme menossa ?

Kun strategiasta puuttuu strategia

Innostuinpa kerran taas niin mahdottoman tylsän ja turhan kokouksen aikana ynnäämään kaikkia tällä hetkellä käytössämme olevia sovelluksia ja alustoja. Jokapäiväiseen tai ainakin jokaviikkoiseen arsenaaliini kuuluu Skype, Hangouts, Google Drive, Googlen dokumentit, Campus pro, Wilma, Skola 24, Intranet, Adobe Connect, Classroom, Answergarden, Quizlet, Kahoot, Didactor, Facebook ja What´s app. Esimies varmaankin otaksui minun kirjoittavan innokkaasti muistiinpanoja kokouksesta. En muista siitä mitään.

En voi kylliksi painottaa miten tärkeää olisi ensin tehdä se kuuluisa strategia, sitouttaa opettajan siihen, opettaa ensin opettajille miten homma tehdään ja vasta sitten tabletit oppilaille. Nyt mennään päinvastaiseen suuntaan, koska haluammehan olla paikallislehden sivuilla esillä kertomassa miten erinomaisen hienosti olemme pysyneet digiloikassa mukana. Sillä aikaa kun johto tyytyväisenä leikkaa lehdestä artikkelin seinälleen kaikkien ihailtavaksi vetää opettaja syvään henkeä, taistelee orastavaa ahdistusta vastaan ja ottaa juuri heti sitten saamansa tabletin kainaloonsa ja toivoo ettei kenelläkään ole mitään kysyttävää kyseisestä vekottimesta. Miten ihmeessä sen saa edes päälle ??

En usko että digiloikassa kyse olisi opettajien vastustamisesta, vaikka toki sitä meidänkin koulussa on. Suuri osa ihmisten suhtautumisesta johtunee epävarmuudesta. Opettaja kun on enimmäkseen tottunut siihen että homma on jotenkuten hallinnassa on helisemässä kun ei enää hallitse luokkansa tekniikkaa. Kontrollin tunne häviää. Ei kiva.

Yle uutisoi v. 2015 opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen huolesta digitaalisten oppimisvälineiden hyödyntämisestä suomalaiskouluissa:

”Ministerin mukaan teollistuneiden maiden järjestön OECD-selvitys osoitti, että Suomessa koulut ovat teknologisesti verrattain hyvin varusteltuja, mutta tietokoneita, tabletteja ja älypuhelimia hyödynnetään oppimisessa keskimäärin vähemmän kuin muissa OECD-maissa”.

On kuitenkin syytä varoa ettei opetuksesta tule sovellusten kanssa kikkailua ja temppujen temmellyskenttä. Satunnainen lukija varmaankin ajattelee ettei tietenkään tule, mutta olen nähnyt ja osittain myös kokenut miten sovellukset ja erilaiset alustat otetaan ensin käyttöön, ja vasta sen jälkeen mietitään miksi. Mitä niillä voi tehdä ?

Vaikka itse olen lapsenomaisen innostunut digin tuomista mahdollisuuksista ja aion vastedeskin kouluttautua oppimaan lisää, en voi olla tuomatta esille muutama ajatus kaukaisesta lapsuudestani.

Kuuntelin tuossa jonkin aikaa sitten tunnetun pedagogisen vaikuttajan esitystä, ja taas tunsin itseni keski-ikäiseksi. Oppilaat saavat kuulemma valita mitä tänään tehdään. Ei tietenkään niin ettei mitään rajoja olisi, mutta kuitenkin. Saavat päättää tuntuuko nyt siltä että aloitamme päivän matikalla vai maantiedolla. Minusta taas tuntuu että olemme menossa ihan väärään suuntaan. Olin hiljaa, halusin kuulla perusteluja. Toinen tärkeä teesi oli että koulussa oppimisen pitää olla hauskaa. Nyt oli jo huomattavasti vaikeampaa hillitä joskus niin turhaa aloitekykyäni. No kivahan se on jos näin on että koulussa on kivaa, ja tottakai jotkut asiat jäävät paremmin mieleen, mutta jos tuo hauskuus ja mielekkyys ovat johtotähtinä, ei mausteina, on tuloksena suunta joka ei ole oppilaan eduksi. Työelämässä kun kukaan ei kysele mitä haluat tehdä ja mihin tahtiin, tai tuntuuko nyt siltä että voisit tehdä sen kuukausiraportin, vaan silloin tehdään.

Kävin kouluni 70-80-luvulla enkä muista yhtään ikävää tilannetta tai tunnetta vaikka meillä ihan perinteinen koulu olikin, liitutauluineen ja ulkoa lukuineen. Elävästi muistan miten opettaja käski meidän harjoitella kertotaulut, yksi kertotaulu / viikko. Oi, sitä puurtamista ja ulkoa muistelua ! Mutta osaan ne vielä tänä päivänä, samaten Maamme-laulun sanat molemmilla kotimaisilla, monet runot jne. En ole koskaan edes miettinyt asiaa siltä kantilta että minua pakkosyötettiin tai että oppiminen ei ollut kivaa. Koulussa oltiin ja siellä opittiin. Joskus oppi meni ihan ohi, mutta väitän että vaikka kuinka tietokoneet ja tabletit olisivat olleet olemassa minun kouluaikanani, en olisi ollut yhtään sen parempi matikassa tai fysiikassa. Paraskaan sovellus ei korvaa hyvää opetusta.

Ovathan toki ajat muuttuneet, ja digitaalisuus haasteineen ja myös mahdollisuuksineen ovat vallanneet luokat tai ainakin koulun johdon.

Kuitenkin muistuttaisin että liitutaulu ei ole poissuljettu. Kun lähdemme innokkaina kohti uusia pedagogisia ratkaisuja, on hyvä muistaa että vanha ei välttämättä ole aina huonoa. Jos se on muuten toimiva, sen voi modernisoida. Opiskellessani aikoinaan opettajaksi painotettiin miten jokaisen oppimistyyli tulisi huomioida. Digitalisaation alla tämä olisi syytä muistaa. Kaikki oppilaat eivät opi tietotekniikan avulla, ja hämmästyksekseni yhä useampi nuori haluaa ja jopa pyytää että pidän perinteisen luennon tai toivovat oppikirjaa. Oppilaani ovat kaikki 16 v + ja opiskelevat siis ammatillisessa oppilaitoksessa. Olen miettinyt näitä syitä ja myös kysellyt heiltä millä tavalla he kokevat luennot verrattuna etäopintoihin. Osa haluaa mahdollisuuden kysellä heti, osaa kaipaa läsnäoloa, osa haluaa minut fyysisesti viereen auttamaan tehtävissä. Täytyy muistaa että he ovat vielä ”pieniä”, erittäin herkässä iässä olevia nuoria jotka ei välttämättä saa tarpeeksi aikuisen läsnäoloa muuten.

 

Olen joululauluja kuunnellessani pohtinut digiloikkaa noin yleisellä tasolla ja miettinyt että sehän on kuin kuoro. Kuoron johtaja valitsee kappaleet ja kertoo muille miten se lauletaan ja tulkitaan. Kappaleet harjoitellaan kunnolla ennen konserttia. Jokainen tekee oman osuutensa, tulee harjoituksiin valmistautuneena ja saa kuoron johtajalta ohjeita miten toimia. Kun on tarpeeksi harjoiteltu ja osataan homma, on aika mennä yleisön eteen.  On hienoa esiintyä kun on tunne että on tehnyt kaikkensa ja on harjoitellut tarpeeksi. Siitä tulee uskomattoman hyvä fiilis, ja taas jaksaa opetella uusia kappaleita. Onnistumisen kautta siis. Olemme ammattitaitoista porukkaa. Kyllä me digiloikan hoidamme kunhan meille ensin annetaan tarvittavat nuotit ja annetaan tarvittava koulutus. Digimuutos ei saa olla johdon egotrippi, vaan yhteinen päämäärä.

Mihin sitten olemme menossa ? Digitalisaatio on tätä päivää, tuo huikeita mahdollisuuksia ja auttaa oppilasta oppimaan monella eri tavalla. Myös opettajan työ muuttuu. Minulla saattaa mennä monta tuntia uutta sovellusta tutkien, blogeja lukien ja uusien ideoiden löytämiseen. Innostun kaikesta uudesta. Aina välillä laitan kuitenkin jarrut pohjaan luokassa, otan tuolini ja menen ryhmäni keskelle, laitan tietokoneen ja puhelimen pois, ja puhumme toisillemme.

Loppujen lopuksi, ei oppilas vuosien kuluttua sitä mainiota sovellusta muista. Hän muistaa sinut.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s