Hiljainen tieto koulumaailmassa

Käsittelen tässä kirjoituksessa hiljaisen tiedon merkitystä koulu kontekstissa kahdesta hyvin erilaisesta näkökulmasta. Nämä näkökulmat ovat pohdituttaneet minua viimeaikoina hyvinkin paljon. Hiljaisella tiedolla tarkoitan tässä kirjoituksessa tietoa, jota ei ole sanallistettu eikä yhteisön ulkopuolinen henkilö tule helposti tämän tiedon piiriin. Toisaalta hiljainen tieto on tässä kirjoituksessa ennenkaikkea taitoja, jopa pedagogista viisautta, siis kokemuksellista tietoa, joka ei tule jaetuksi kouluyhteisössä.

I

”Tätäkään ei opetettu yliopistossa” – toteaa uusi opettaja kun saapuessaan ensimmäisenä aamulla opettajanhuoneeseen ei muistanutkaan laittaa muille kahvia valumaan. Ja siitäkös hän valituksen sai.

Koulujen toimintakulttuuri on täynnä erilaisia käytänteitä joihin uudet opettajat joko ”törmäävät” tai oppivat matkan varrella. Ne voivat olla pitkän ajan kuluessa syntyneitä tapoja, jopa normeja, jotka ohjaavat päivittäistä arkea. Ne ovat niin automatisoituneita, että kysyttäessä perusteluja tietylle toiminnalle, opettajien voi olla vaikea sanallistaa niitä. Monet asiat koulujen toimintakulttuurissa ovat implisiittisen oppimisen kautta siirtyneitä, siis kyseenalaistamatta opittuja ”kirjoittamattomia sääntöjä”, että ne eivät koskaan ole olleet tarkastelun tai keskustelun kohteena. Kun uusi opettaja ihmettelee jotakin tapaa, tulee hän törmänneeksi tähän normiin ja usein reaktio on jotakin muuta kuin hedelmällinen arvokeskustelu.

Monessakin mielessä hiljainen tieto on kouluyhteisössä negatiivinen voima. Se voi toisaalta jähmettää ja jäykistää toimintakulttuurin kehittymistä sekä opettajien suuren vaihtuvuuden vuoksi haitata jopa uuden opettajan integroitumista yhteisöön. Negatiivisella hiljaisella tiedolla on myös pedagogista toimintakulttuuria jähmettävä vaikutus. Kouluilla on yleensä ”oma tapa” millä arviointia tehdään tai millä tavalla opetus on käytännön tasolla järjestetty. Onhan nyt aivan selvää, että asiat tulee tehdä niinkuin ne on aina ennenkin tehty, eikö?

Hiljaisen tiedon ehdoton ongelma on, että sitä on hyvin vaikea tehdä näkyväksi. Ulkopuolisen on täysin mahdotonta ensi näkemältä arvioida sitä mikä asia jää sanomatta. Yhteisön jäsenet kasvavat hiljaisen tiedon piiriin ja se tulee yhteisön jäsenten tietoisuuteen monesti ”vahingossa”.

Suurissa linjoissa olisikin erittäin tärkeää, että kouluissa sanallistetaan toimintakulttuuria muutenkin kuin järjestyssääntöjen osalta. Myös mentori/kummi- tai tutoropettaja järjestelmä koulun sisällä voi helpottaa tätä.

II

Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut tekemisissä muutaman eläkkeelle juuri jääneen opettajan kanssa ja olen olen jäänyt pohtimaan hiljaisen tiedon merkitystä ja sitä miten valtavasti taitoa, tietoa ja osaamista katoaa joka kevät eläkekahvien myötä.

Katsoin viime keväänä kun kuvataideopettaja pakkasi yli 30 vuoden aikana kertynyttä opetusmateriaalia, niin fyysistä kuin digitaalistakin, pahvilaatikoihin. Ennen kesälomia luokka oli puhdas ja siisti – tyhjä – jotta seuraava uusi opettaja voi alkaa rakentamaan omaa pedagogista maailmaansa. Mietin miten paljon kokemusta oppilaan ohjaamisesta, erilaisten prosessien hallinnasta, pedagogiikasta ja niin edelleen(!) lähtee hänen matkassaan pois. Lähes samanlainen esimerkki yhteinäiskoulun erityisopettaja, jolla noin 35 vuotta takana opettajana. Jäi eläkkeelle. Kahvit keväällä, sitten lomille. Millainen uskomattoman huikea näkemys oppimisesta, oppimisen vaikeuksista ja vaikkapa erilaisista opetus metodeista – pedagogiikasta. Molemmat opettajat nähneet useat opetussuunnitelma uudistukset. Osaavat suoraan muodostaa synteesin koko hommasta.

Miksei me osata hyödyntää tätä uskomatonta hiljaista tietovarantoa? Eikö meidän kulttuurin perusperiaatteita ole tiedon siirtäminen seuraavalla sukupolvelle? Miksei se toteudu koulukontekstissa tai toteutuu ainakin huonosti? Usein se edellinen sukupolvi nähdään kouluissa aivan turhaan kehityksen jarruina ja änkyröinä. Olen usein keskusteltuani näiden konkareiden kanssa mykistynyt siitä ammattitaidosta jonka he omaavat.

Pitäisikö jokaisen viimeisiä vuosia koulussa olevien vähentää tunteja opetuksesta ja käyttää vaikkapa se muutama tunti viikossa mentorointiin. Rakenteellisesti se ei olisi hankalaa ja maksaisi itsensä varmasti takaisin. Pitäisikö meidän luoda jonkinlainen mentorointi järjestelmä joka toimisi tutoropettajuuden tavoin rinnalla kulkemisena? Yhteisopettajuutta kisälli – mestari hengessä. Minä ainakin kannatan tällaista!

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Hiljainen tieto koulumaailmassa

  1. Auli.ojala sanoo:

    Suomi on hiljaisen tiedon hyödyntämisessä takapajula! 🙂 Läntinen naapurimaa osaa jo!

    Liked by 1 henkilö

  2. liisailomaki sanoo:

    Erinomainen kirjoitus!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s