Vastine Helsingin sanomien mielipidekirjoitukselle Jo riittää digivouhotus – tabletin näytön lääppiminen ei korvaa oppikirjoja (HS 27.9.2017) nimimerkillä Vastarannan kiiski.

Toim. huom. Kirjoitin ja lähetin Hesarille oman vastineen liityen keskusteluun koulujen digitalisaatiosta. Kirjoitin tekstin nimimerkillä, eikä sitä ole julkaistu. Julkaisen tekstin siis täällä blogissa. Hesari tosin julkaisi muutaman muun ihan omalla nimellään kirjoittaman tosi hyvin vastineen. Itse en uskaltanut omaa nimeä laittaa, koska kirjoituksessa otan kantaa koulumme rakenteisiin.

Nyt on sitten minun vuoroni aukaista sanainen arkkuni ja liittyä tähän keskusteluun koulujen digitalisaatiosta. Keskustelusta on puuttunut mielestäni ajan tasalla oleva, faktoihin perustuva tieto sekä oikea käsitys ’digitalisaatiosta’ tai ’digitaalisesta oppimisesta’. Julkaisen omankin mielipidekirjotukseni nimimerkin suojissa, sillä yhtä lailla minä tulisin tämän kirjoitukseni myötä leimatuksi ja saattaisin jopa joutua hankaluuksiin työyhteisössäni.

Kuulun itse ilmeisesti niihin digiuskovaisiin. Tosin yhtäkään kirjoittajan väittämää meistä omaan ajatteluun kykenemättömistä digivouhottajista en allekirjoita. Vaikka uskon täysin digitalisaation suomiin mahdollisuuksiin, en esimerkiksi usko, että tunneäly ja aito kasvotusten tapahtuva ihmisten välinen vuorovaikutus voidaan korvata digihärpäkkeillä. Digitaaliset laitteet tarjoavat sen sijaan uusia mahdollisuuksia vuorovaikutukselle, ja esimerkiksi erilaisten online neuvottelutyökalujen myötä voidaan esimerkiksi vieraissa kielissä käyttää kohdekieltä eri puolilla maailmaa olevien ihmisten kanssa, sanoisinko, ihan aidossa vuorovaikutustilanteessa.

Digitalisaatiosta ja digiloikasta puhumisen vaikeus aiheutuukin nähdäkseni siitä, että samassa keskustelussa ei puhuta edes samoista asioista. Asiaa tuntemattomalle digitalisaatio kun tuntuu merkitsevän painetun oppikirjan korvaamista sähköisellä näköispainoksella, tai kynällä ja paperilla tehtävien kokeiden korvaamista niiden sähköisillä versioilla. Mainitsemani esimerkit ovat opetuksen digitalisaatiota huonoimmillaan; digitaalisuus ei tuo työskentelyyn mitään uutta.

Maailma on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa huimasti. Tällaisessa tietoyhteiskunnassa, jossa lähes jokaisella on käytössään jonkunlainen älylaite, jota kannetaan mukana jopa vuorokauden ympäri, on tiedon ulkoa opettelemisen ja tiedon toistamisen tarve vähentynyt. Nykyinen peruskoulu on tehty teollisen yhteiskunnan tarpeisiin: tuottamaan työntekijöitä yksinkertaisiin työtehtäviin. Nykyään kuitenkin robotit ovat korvanneet monia mekaanisia ihmisten töitä ja uudenlaista osaamista tarvitaan. Tarvitsemme tulevaisuudessa ihmisiä, jotka osaavat rakennella tietoa yhdessä, soveltaa tietoa ja jotka alati epävarmemmaksi muuttuvassa maailmassa pystyvät sietämään myös tuota epävarmuutta. Tulevaisuuden maailmassa ryhmätyötaidot, sinnikkyys ja sisukkuus korostuvat vielä entisestään. Tulevaisuuden kansalaisten kasvattamisen haasteeseen koulu ja uusi opetussuunnitelma laaja-alaisten oppimisen tavoitteiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien myötä (myös muuttuneiden oppiainekohtaisten osuuksien myötä) ainakin teorian tasolla yrittävät vastata, mutta käytännön tasolla asia on vielä toisin. (Kuten olemme mielipidekirjoituksista saaneet lukea.)

Olen itse henkilökohtaisesti tavannut muutosvastarintaisia opettajia. Opettajia, jotka yrittävät kynsin hampain pitää kiinni menneestä. (Näin olen aina opettanut.) Opettajia, jotka peittääkseen oman osaamattomuutensa, perustelevat digivastaisuuttaan pedagogisilla ratkaisuilla. (”Tietotekniikkaa ei voi käyttää, koska oppilaiden käsiala huononee.” Kyseisen lausahduksen sanoi opettaja, joka ei osaa liittää Word-tiedostoon kuvaa.) On totinen totuus, että kouluissa on yhä opettajia, joilla ei ole mitään kiinnostusta tietotekniikkaa kohtaan, ja joilta myös, valitettavasti, perustietokoneenkäyttötaidot uupuvat. Tällaisten opettajien kanssa on äärimmäisen hankala keskustella digitalisaation mukanaan tuomista mahdollisuuksista.

Enkä minä voi näitä opettajia moittia. Ymmärrän heitä täydestä sydämestä. Me opettajat olemme jääneet koko digiloikan kanssa hyvin yksin. Meidät velvoitetaan käyttämään noita digihärpäkkeitä ja erilaisia sähköisiä oppimisympäristöjä, mutta mitään työajalla tapahtuvaa koulutusta meille ei tarjota. Ei ainakaan omalla koulullani ja omassa kunnassani. Kaiken, minkä itsekin olen oppinut, olen opetellut itse oman työaikani ulkopuolella. Olen osallistunut moniin koulutuksiin oman työpäiväni jälkeen, ja iltaisin ja viikonloppuisin olen harjoitellut erilaisten ohjelmien ja sovellusten käyttämistä. Välillä olen pyytänyt apua mieheltäni ja useampanakin iltana olemme kotona kaksin yhdessä harjoitelleet tietokoneen tai iPadin ääressä. Onko oikeasti millään muulla alalla näin?

Tiedän, että monissa kunnissa kouluissa on digitutoropettaja. Opettaja, joka saa ihan palkkaa siitä, että on muiden opettajien apuna digitaalisessa opetuksessa. Meidän koulussamme ei tällaista henkilöä kuitenkaan ole. Meidän koulumme on päättänyt käyttää tutoropettajaresurssin muulla tavalla; tällä hetkellä tutoropettajatoimintaa ei ole. Siis ollenkaan.  Meiltä puuttuu myöskin se oma tietotekniikan Pelle Pelottomamme, joka omaehtoisesti auttaisi, neuvoisi, visioisi ja innovoisi. Jokainen on vähän oman onnensa nojassa. Tästä pääsemmekin toiseen digitalisaatiota hidastavaan tai jopa estävään seikkaan: huono ja näköalaton johtaminen. Sillä koulun johtajahan se päättää, mihin resursseja käytetään. Tiedän, että joissakin kouluissa koulujen Kiky ja Veso -työpäiviä käytetään digitaitojen harjoittelemiseen, mutta ei meillä.

Koulut ovat siis keskenään erittäin eriarvoisessa asemassa. Ne koulut, joilla on oma pioneerinsa tietotekniikan alalla, plus ne tarvittavat ja oikein kohdistetut resurssit, ovat digitalisaatiossaan jo pitkällä. Ja ne koulut, joita omanikin edustaa, tulevat jälkijunassa ilman suuntaa ja ilman strategiaa. Jälkijunassa tuleminen ei, toisin kuin uskotaan, rajoitu kuitenkaan syrjäseuduille. Omakin kouluni sijaitsee Etelä-Suomessa rikkaassa kunnassa, hyvävaraisella asuinalueella.

Eikö nyt olisi aika jo tehdä jotain? Eikö olisi ensinnäkin aika lopettaa yksittäisten opettajien syyttäminen ja syyllistäminen? Eikö olisi aika lopettaa tämä eipäs juupas -väittely digitalisaation puolesta ja vastaan. Eikö ole aika jo puuttua ongelman syihin, eli näköalattomasti johdettuihin organisaatioihin ja väärin käytettyihin resursseihin? Digitalisaatio on tullut jäädäkseen. Nyt olisi aika siis jo järkeistää tämä homma.

 

Terveisin, Turhautunut tabletinlääppijä

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s