Vastarannan kiiskinä

Hieman yskien etenee alkutaipaleeni kohti DigiKehittäjäOpettajuutta edelleen. Joka toinen päivä kyseenalaistan kaiken, mitä olen tekemässä. Joka toinen päivä sitten jostain tulee uusi toivon pilkahdus. Niinkuin nyt tällä viikolla luin tämän jutun Hattulalaisesta ruotsin ja saksan opettajasta Heini Syyrilästä, joka käyttää luovalla tavalla kielten opetuksessaan kaikenlaista materiaalia pääsiäismunien muovikoteloista lasten liikennemattoihin. Lue tästä koko juttu: http://yle.fi/uutiset/3-9571020. Erittäin mielenkiintoinen, innostava ja motivoiva juttu.

Jutun pääsisältö oli toiminnallinen kielten opettaminen, mutta siinä oli muutama sivulauseen kaltainen lausahdus, joka itselleni palautti taas uskon kaikkeen tähän, mitä yritän omassa kielten opetuksessani toteuttaa. Tässä suoraa lainausta jutusta:

Digitaalisuus on kouluissa ollut kuuminta hottia jo jonkin aikaa. Monenlainen tekemällä oppiminen nivoutuu luontevasti yhteen myös digin kanssa, muistuttaa Syyrilä.

– Minä olen nimenomaan lähtenyt digitaalisuuden kautta, eli opetukseni on sekä perinteistä kirjaopetusta, digisovellusta että toiminnallista. Siinä ovat kaikki kolme tiiviisti toisiaan tukemassa ja joka tunnilla vaihdellaan tehtävästä toiseen. Voi olla, että on digitehtävä ja sitten ollaankin lusikat kädessä.

Halleluja, sanoin minä! Juuri noin! Eihän se digitaalisuus sulje pois toiminnallisia menetelmiä. Asia, jota ainakin itse olen saanut välillä jopa rautalangasta vääntää.

Digitaalista oppimista vastustetaan esimerkiksi juuri sillä, että se vie aikaa toiminnallisuudelta, kielen oppimiselta (!) ja esimerkiksi kirjoittamiselta. Että jos käytetään digitaalisia apuvälineitä, johtaa se auttamattomasti oppilaiden käsialan huonontumiseen. Niin, no. Totta kai käsiala huononee, eikä kehity, jos sitä ei harjoituta. Moni muukin taito heikkenee, jos sitä ei harjoita. Mutta minä kysynkin, että kuinka moni itseään kunnioittava opettaja laiminlyö käsinkirjoittamisen harjoittelun? Oikeasti? Miksi digitaalisen oppimisen mahdollisuuksien näkeminen tarkoittaa automaattisesti sitä, ettei opettaja enää näe arvoa vanhoissa hyvissä taidoissa, kuten esimerkiksi juuri lukeminen ja käsin kirjoittaminen. Jotenkin esimerkiksi iPadien käyttö osana opetusta nähdään porttiteorian tavoin, että sen kerran kun härpäkkeitä käyttää niin saakin heittää hyvästit sekä oppilaiden lukutaidon että käsialan kehittymiselle. Pah, sanon minä, ja pyydän näin ajattelevia tutustumaan tarkemmin järkevään oppimisteknologian käyttöön.

Usein vastustus digiteknologialle osana oppimista tuntuu kumpuavan vanhasta kunnon muutosvastarinnasta. Lisäksi omien taitojen tai oman näkemyksen rajoitteuneisuus tuovat esteet sille, että edes näkisi, millaisia asioita digiteknologia mahdollistaa. Monet digipedagogiikkaa tuntemattomat opettajat kun käsittävät ’digitaalisen oppimisen’ synonyymina digioppikirjoille. Ja täten, kun digioppikirjat = huono (koska opiskelijat itse haluavat paperiset oppikirjat [tämä argumentti tekee tyhjäksi minkään positiivisen liittämisen aiheeseen ”digioppikirjat”]), myös digitaalinen oppiminen = automaattisesti huono. Sivuhuomautuksena sanottakoon, etten itse tule tuskin koskaan korvaamaan vanhoja kunnon oppikirjoja – niitä paperisia – niiden digitaalisilla näköispainoksilla.

On erittäin vaikea puhua ’digitaalisesta oppimisesta’ asiasta tietämättömien kanssa, koska käytännössä tällöin ei edes puhuta samoista asioista. Eri ihmiset ymmärtävät eri termeillä niin erilaisia asioita. Ja ne tietämättömät luulevat vain tietävänsä, mitä eri termit tarkoittavat, ja mitä ylipäänsä termi ’digitaalinen oppiminen’ tarkoittaa. (No niitä painettujen kirjojen digitaalisia näköispainoksia tietysti! Ja ne huono, koska ne huono ja kaikki opiskelijatkin sanovat niin. Touché ja tuo digiin hurahtanut keskustelukumppani taas servattu kjäh kjäh.) [Tässä vaiheessa servatun kasvoilta kuvastuu Suuri Epäusko ja Ihmetys. Usein suukin jää vielä auki ja sanattomuus valtaa koko mielen ja kehon. Tässä vaiheessa tuo servattu usein kohauttaa hämmentyneesti olkiaan, tuntee itsensä typeräksi ja poistuu lannistuneena keskustelupaikalta.] Keskustelu tällaisista asetelmista onkin melkoinen mahdottomuus. Trust me, been there. 🙂 Muistan lukeneeni jotain samankaltaista muistaakseni jostain Talouslehden artikkelista. Eli kuvatunlainen tilanne on tuttu myös bisnesmaailmassa. En pikaisen googletuksen jälkeen kuitenkaan onnistunut kyseistä artikkelia löytämään, joten harmikseni en nyt voi tarkemmin juttua referoida.

Elinikäistä oppimista alettiin korostaa joskus 2000-luvun alussa, muistaakseni. Mutta tuntuu, että osin opettajakunta, opettamisen ammattilaiset, ne jotka työkseen yrittävät saada muita ihmisiä oppimaan, suhtautuvat oman oppimisensa kehittämiseen kielteisesti tai ainakin hyvin nihkeästi. Olen kuullut lausahduksia, kuten ”Minä kyllä osaan jo opettaa”, ”Me olemme kyllä jo pitkään opettaneet uuden opetussuunnitelman mukaisesti, ei meidän tarvitse muuttaa mitään” ja ”Minä kyllä itse tiedän, miten pitää opettaa, en tarvitse Opsia sitä itselleni kertomaan. Luotan siihen, mitä itse ajattelen asiasta.” Siinä onkin sitten vähän huonot lähtökohdat henkilökohtaiselle kehittymiselle ja uuden oppimiselle. Ja minkäs tälle teet?

No. Uusimmassa Opettaja-lehden mielipidekirjoituksessa ”Laatua lomaa lyhentämällä” (numero 15, ilmestynyt 8.9.2017) ehdotettiin kesäloman lyhentämistä (argh ainako tätä). Siinä viitattiin MTV:n uutiseen (31.8.), jossa OAJ:n erityisasiantuntija Jaakko Salo oli todennut suurena huolena olevan puutteet opettajien osaamisessa. Salo oli kaipaillut työajalla taphtuvaa täydennyskoulutusta. Kirjoittajan mielestä kesäloman lyhentäminen on vastaus ongelmaan. (Tässä vaiheessa itkin pikkuisen.) Tällöin kirjoittajan mukaan poistuu vastuu yksittäisen opettajan harteilta kehittää omaa osaamistaan a) pelkkää harrastuneisuuttaan ja b) työajan ulkopuolella. En oikein tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Että tällä yhdellä ylimääräisellä viikolla opettajan olisi määrä kehittää henkilökohtaista osaamistaan koko lukuvuoden edestä. Eikö sen kehittymisen ja uusien asioiden oppimisen pitäisi kuitenkin olla läsnä koko ajan? Eikö sen pitäisi olla ikäänkuin sisäänrakennettuna opetuksen ammattilaisiin? No. Eihän se ole. Ja sehän se suuri ongelma juuri onkin. Eikä minulla ole siihen mitään ratkaisua. Mutta yhtä pakollisen kehittymisen lisätyöviikkoa en kyllä näe minkäänlaisena ratkaisuna. Tai no, huonona sellaisena toki. 🙂

Oppilaiden osallistuminen oppimisprosessin suunnittelulle nähdään usein huonona asiana. Olen muutamaan otteeseen kuullut seuravaa tarinaa: ”Minä laitoin oppilaat tekemään työtä. Saivat suunnitella kaiken itse ja toteuttaa myös. En asettanut mitään rajoja [”koska Ops tämän kieltää”]. Lopputulokset olivat ihan kaameita, eivätkä oppilaat oppineet mitään.” Siinäkin vika nähtiin ainoastaan uuden Opetussuunnitelman mahdottomuutena. Painoa ei juurikaan annettu etukäteissuunnittelulle, asioiden etukäteen harjoittelulle tai opettajan ohjaustavan kehittämiselle. Eihän oppilas kykene omassa tuotoksessaan(kaan) käyttämään taitoja, joita hänellä ei ole, eli taitoja, joita ei ensin ole yhdessä harjoiteltu. Eihän netistä kykene etsimään mitään järkevää tietoa, jos päässä ei jo valmiiksi ole jotain järkevää – eihän silloin löytämäänsä tietoa yksinkertaisesti kykene tutkiskelemaan kriittisesti kun ei ole mitään mihin verrata tai peilata. Emme voi toki kasvattaa, eikä mielestäni uusi opetussuunnitelmakaan edes ohjaa kasvattamaan oppilaita Émilemäiseen uimaopetustyyliin. Oman käsitykseni mukaan ei uusikaan Opetussuunnitelma kiellä opettamista. Vai olenko taas ymmärtänyt jotain todella väärin?

Toinen kipukohta on arviointi. Numeroarvioinnin puuttumista pidetään mahdottoman huonona asiana. Se estää kuulema oppilaiden oppimisen sekä tekee realistisesta arvioinnista mahdotonta. Että siinä kuulema käy niin, että kun sitten se numero ensimmäistä kertaa tulee ja oppilas saakin seiskan, vaikka on aina luullut olevansa kympin oppilas, niin siinä sitä sitten ollaan vaikeuksissa vanhempien edessä. Olen yrittänyt varovasti ehdottaa, että jos ensimmäinen numero tulee yllätyksenä sekä oppilaalle että tämän huoltajalle, niin jossain ollaan jo aiemmin menty vähän vikaan. Miksi me opettajat, jotka vielä aiemman Opetussuunnitelman aikaan pystyimme arvioimaan oppilaiden osaamista realistisesti numeroin, nyt  sitten yks kaks olisimme siihen täysin kykenemättömiä. Miksi? Miksi muka? Uudessa Opetussuunnitelmassa kun kuulema ohjataan arvioimaan kaikkien oppilaiden osaamista tyyliin ”osaat todella hyvin”, eikä ketään saa arvioida tämän todellisten taitojen mukaan, koska numeroita ei anneta. [Hölmistynyt ilme, suu raollaan, olkien kohautus, vetäytyminen paikalta hissukseen.]

Itse olen ymmärtänyt, että arvioinnin tulee edelleen olla realistista. Mutta että nykyään pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kannustavaan palautteeseen oppimisprosessin aikana, ja että nimenomaan oppilaan työtapoja ja edistymistä voi ja pitääkin arvioida positiivisella, mutta silti realistisella tavalla. Eräskin opettaja totesi, että hän ei kerta kaikkiaan voi omatuntonsa takia antaa kuudennen luokan oppilaalle kymppiä siitä hyvästä, että oppilas itse arvioi osaavansa haluamansa asiat täydellisesti [uusi Ops ohjaa kuulema arvioimaan tällä tavoin], jos tämä kyseinen oppilas todellisuudessa ei hallitse edes kielen alkeita. No ei. Ei tietenkään voi, sillä ohjenuoranamme kielten arvioinnissa kuudennen luokan keväällä toimii Eurooppalaisen viitekehyksen Suomalaisen sovelluksen taitotasokuvaukset ( http://www02.oph.fi/ops/taitotasoasteikko.pdf ).

Olen käyttänyt uuden opetussuunnitelman tulkitsemisesta jo aiemmin sanontaa ”Lukea kuin piru raamattua”, ja edelleen olen sitä mieltä, että tämä pätee.

Minusta on tuntunut viimeisen vuoden (lukuvuosi 2016 – 2017) aikana, että taistelen tuulimyllyjä vastaan. Minusta kun uusi opetussuunitelma on täynnä hyviä asioita ja mahdollisuuksia. Minusta digitaaliset apuvälineet tuovat uusia, hienoja mahdollisuuksia kielten opetukselle. Mutta tulen jatkuvasti ammutuksi alas ja uskoni horjuu. Olenko minä ihan pihalla? Olenko minä ihan väärässä? Mitä olen ymmärtänyt väärin? Miten olen ymmärtänyt uuden opetussuunnitelman ihan eri tavoin kuin niin monet muut?

Terveisin, Maarit

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s