Ponnistamassa digiloikkaan

Muutaman vuoden olen ollut Fronterin aktiivikäyttäjä ja tiennäyttäjä. Olen istunut viikonloppuja koneen ääressä tutustuakseni Fronterin salaisiin huoneisiin, opetellut avaamaan ja sisustamaan niitä sekä kutsumaan niihin jäseniä. Luulin olevani kovinkin tvt-taitoinen laadittuani oppilaille projektien ohella sähköisiä kokeita.

Helmikuussa minusta tuli espoolaisena opettajana iPadin haltija. Vastineeksi uudesta tabletista opetustoimi, koko koulutusyhteiskunta ilmoitti odottavansa minulta vahvaa panosta uuden uljaan digisukupolven kasvattajana. Siitä se alkoi – digiahdistukseni. Iltauutisten ja näkemättä jääneiden tv-ohjelmien aikana sekä lukemattomien kirjojen kustannuksella otin haltuun iOS-käyttöjärjestelmää ja erilaisia sovelluksia. Tarjoilin niitä välillä puolivalmisteina oppilailleni, joiden innokkuuden kannattelemina opimme yhdessä lisää. Ahdistus ei tuntunut laantuvan tajutessani ympärillä vellovan loputtoman mahdollisuuksien määrän ja oman kapasiteettini rajallisuuden.

Loppukeväästä lupauduin mukaan koulumme LoistoOpettajakaartiin. En tuolloin todellakaan kokenut kuuluvani Lindy McKeown Orwinin kynämetaforan kärkeen, vaan olin siellä jossakin terotinta odottavassa varressa. Lähdin joukkoon oppiakseni uutta ja haastaakseni itseni asioissa, jotka eivät kuuluneet mukavuusalueelleni. Minun oli luovuttava periaatteellisesta somevastaisuudestani päästäkseni digipedagogiikan kollegaverkostoihin. Ei ole kaduttanut. Mikä tiedon aarrearkku olikaan ulottuvillani, minun ei todellakaan tarvitse keksiä pyörää uudelleen!

LOISTOopettajan roolissa vaatimukset itselle ovat suuret, tunnen sisälläni digiteknologian haasteet monella tasolla. On otettava haltuun uusia sovelluksia ja jaettava niitä kollegoille. Yhteisen ajan tai foorumin löytäminen jakamiselle ja vertaistyöskentelylle ei ole yksinkertaista. Ja tietenkin oppilaat, hehän ovat se tärkein kohde. On helppoa kokeilla erilaisia sovelluksia oppilaiden aktivoimiseksi ja oppituntien piristämiseksi. Puuhastelun sijaan pitäisi kuitenkin luoda kokonaisvaltaisempia pedagogisia kaytänteitä. Jarkko Joki käsittelee aihetta blogikirjoituksessaan ansiokkaasti. Mutta mitä on arkikäytäntö luokkahuoneessa? Pahimmillaan koen kompuroivani digiloikan vauhtiaskeleissa siivotessani Padletista tai TodaysMeetistä teinien valloilleen päästämiä ruumiinosia, jotka singahtavat koko luokkayhteisön nähtäville. Tässä vaiheessa mieleen palaa muisto vihkon sivulle tuherretusta kirkkoveneestä, jonka todistajaksi pääsi vain hihittelevä vierustoveri. Herään nykypäivään ja tulevaisuuteen, mikä tilaisuus minulla onkaan kasvattaa vastuullisia someilijoita.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Ponnistamassa digiloikkaan

  1. simpaus sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Digiloikkiminen oppilaiden perässä on haastavaa, mutta antoisaa. Somekasvatus, (toki sitä sanaa kukaan nuori ei käytä), laahaa harmillisen usein muun digiopetuksen perässä monessa koulussa. Opettajien pitäisi nähdä, mitä somessa tapahtuu ja miten se vaikuttaa oppilaisiin. Kirkkoveneiden (tai nolojen kuvien) julkaiseminen tapahtuu nykyään niin kovin helposti.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s