Kaksi tai enemmän maailmaa!

Risto Korhosen webinaaritallenteen jälkeen vähän verenpaineet koholla (no hyvä, kun ne ovat muuten liian alhaiset…). Kehotus omalla kustannukasella Lontooseen BETT-messuille, huoh. Vajaa viikko palkatonta virkavapaata, matkat, majoitus ja itse taapahtuman hinta: kuinka moni tavisope ihan oikeasti voi lähteä. Sama koskee ITK-päiviä.

Juu, onhan niitä hankerahoja, mutta oma kokemukseni on, että usein hankkeen koordinaattori kulkee ja ne työmyyrät pysyvät paikoillaan.

Omassa organisaatiossanikin pääosin reksit ja lukiolikelaitoksen muu johto reissaa… Valitettavasti se esimiehiin satsattu input ei muuta arjen toimintatapoja, ei ainakaan niin tehokkaasti kuin toivotaan. Muutoksen pitäisi aina alkaa alhaalta päin, myös opettajanhuoneessa.

Tästä on hyvä esimerkki Jyväskylän normaalikoulu, jossa iPadeihin siiryttiin alkuopetuksesta lähtien. Täällä hetkellä esim. ”toput” tekevät luontevasti töitä Explain Everything-appsin parissa. Mutta onpa laitteiden lisäksi satsattu myös paljon itse ruohonjuureen, eli opettajan täydennyskoulutukseen uuteen työvälineeseen.

Nyt on abi-ikäluokalla koulun tabletti jo luonteva osa arkea eli oppimista. Samalla kuitenkin kuilu yhdellä ja samalla lukion kurssilla istuvien opiskelijoiden välillä tuntuu valovuoden pituiselta: toisella on koulun tarjoama tabletti, toisella ei minkäänlaista puhelintakaan! Tämä on ihan tosi tapaus tältä viikolta.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kaksi tai enemmän maailmaa!

  1. liisailomaki sanoo:

    Merja, totta! Koska olen vuosia saanut nauttia yhteistyöstä hyvien opejen kanssa erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa, olen hyvin ymmärtänyt, että myös opejen työhön pitää varata rahaa. Meillä on meneillään EU-rahoitteinen hanke ja siinä kouluille varattiin rahaa sekä laitteisiin että työhön. Ja nimenomaan opet matkustavat (ainakin Suomessa…) – oli kiva, miten tammikuussa hankekokouksessa mukana ollut ope aika suomalaiseen lakoniseen tyyliin kertoi ihan innostuneensa. Mun linja näissä kehittämishankkeissa on se, että hyvän pitää osua sille, joka on aktiivinen ja tekee, ei edustajalleen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s