Mobiilia oppimista

Screenshot_2014-07-22-22-07-25

Automobiilit, nuo autojen alkuperäiset nimitykset tulevat monien sivistyssanojen tapaan kreikan ja latinan kielistä. ”Itsekseen liikkuva” kulkuneuvo muuttikin matkustamisen mallia. Vajaa 10 vuotta ajassa taaksepäin, kun TVT-innostus oli iskenyt, ajattelin opetuksen kehittämistä lähinnä opettajan työvälineiden ja materiaalin kehittämisenä, digitaalisen aineiston kasaamisena. Toki harmittelin ATK-luokan hankalaa käytettävyyttä ja sitä, ettei opiskelijat kovin paljon pystyneet tietokoneita hyödyntämään. Luin pioneerihankkeista, joissa ammatilliseen opiskeluun oli liitetty mobiilioppimista. Mobiilioppiminen? Kuulin, että siinä käytetään opiskelijoiden kännyköitä (aika ennen älyluureja) ja esimerkiksi työssäoppimisen yhteydessä voi asioita raportoida, ottaa kuvia tai viestitellä opettajan kanssa. Muistan ajatelleeni, että mobiilioppimisesta minä pysyn kaukana, sellainen ei mahtunut visioihini.

Tässä sitä nyt ollaan, vuonna 2015 lähes jokainen lukiolainen kantaa nettiä mukanaan omassa älykännykässään. Monet työskentelyn välineet, ohjelmat ja tiedostot ovat siirtyneet pilvipalveluihin. Elämme murrosvaihetta, jossa mobiilit laitteet, tabletit, kännykät ja muuten kevyet ja liikuteltavat, langatonta verkkoa käyttävät läppärit ja chromebookit ovat tulleet lukioihin. Akku kestää parhaimmillaan koko koulupäivän ja tämä vapauttaa opiskelijan irti sähköjohdon ja nettipiuhan liekasta. Murrosvaihe tarkoittaa kuitenkin sitä, että eri lukioissa kuljetaan mobiiliasioissa eri tahtia. Joissakin on taloudelliset resurssit mahdollistaneet mobiililaitteen hankinnan kaikille opiskelijoille, joissakin vain opiskelijoiden omat laitteet on realismia ja BYOD (tuo oma laitteesi) haastaa opetuksen. Miten suunnitella opetusta, tehtäviä ja oppimista siten, että kukin eri käyttöjärjestelmillä ja laitteilla pystyy tasapuolisesti osallistumaan ja tekemään hommia laitteesta riippumatta. Lienee veilä sellaisiakin lukioita, joissa omat laitteet ovat pelkästään nuorison suosimien sosiaalisen median hyödyntämistä salaa pulpetilla penaalin tai käsilaukun takana siten, ettei opettaja huomaa…

Osana digikehittäjäopettajakoulutusta olen päässyt pohtimaan mobiilipedagogiikkaa. Sain tehtävän miettiä, mihin  oppimisen tai opetuksen haasteisiin mobiilit laitteet tuovat tai voisivat tuoda ratkaisua. Nyt ymmärrän niiden muuttavan opetusta kenties samassa suhteessa kuin autot muuttivat hevosvankkureilla liikkumiseen tottuneiden ajattelua.

Minusta mobiililaitteiden käyttö tuo ainakin

  • tasa-arvoa: ei tarvitse kisata koulun koneista (ATK-luokka ja läppärikärry) tai kuikuilla olan yli läppäriä vaan jokaisella on opiskelijalla on laite (1:1 -periaate koska lähes jokaisella on älykännykkä)
  • osallistumista: erilaiset kisailut, vastausohjelmat, padletit, answergardenit, kahootit yms. antavat jokaiselle tilaa osallistua. Ei vain ne 5 aktiivista viittajaa.
  • helppoutta tiedonhakuun ”boxin ulkopuolelta”, (=oppikirjan)
  • spontaaniutta, pääsemme kännykällä applikaatioihin hetkessä ilman etukäteisiä ATK-luokan varauksia tai läppärikärryn roudaamista. Hetkessä laitteet on esillä ja netti on auki – vrt. ”mennäänpä nyt ATK-luokkaan, onhan kaikilla tunnukset tallella, kirjautukaan koneille…ai on hidas…tähän menee aina 5-10 min”
  • toki oppimisympäristö myös koulun ja luokan ulkopuolella tulee paremmin käyttöön ja monenlainen raportointi helpottuu.

Opettajanpöytäni on ankkuroitu vielä tällä hetkellä SMARTboardin lähelle, piuhoja menee sinne ja tänne, läppärin, dokumenttikameran ja SMARTboardin välillä. Olisiko parin vuoden päässä tilanne, jossa jumppapallolla istuen tai seisomatyöpisteen äärellä ohjaan opiskelua tabletilla, itsekin siirtyneenä mobiiliien käyttöön?

Saila Frosti, Kouvolan Lyseon lukio

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s