Mediakasvatusviikko alkaa N-Y-T NYT!

Mediataitoviikkoa vietetään Suomessa jo kolmatta kertaa. Tänä vuonna teemana on ”Vaikuttaminen ja oma sisällöntuotanto”. Aiempina vuosina teemoina ovat olleet ”Oikeudet ja velvollisuudet netissä” sekä ”Yhdessä parempi internet”. Teemaviikon tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten mediataitoja. Viikon viettoon osallistuu niin päiväkoteja ja kouluja kuin nuorisoryhmiä ja kirjastoja. Mediataitokoulun (www.mediataitokoulu.fi) sivulta opettajat ja muut kasvattajat saavat oppituntivinkkejä ja muuta materiaalia viikon viettoon.

Opettajat kokevat usein riittämättömyyttä, kun sana mediakasvatus sanotaan ääneen. Kuitenkin moni opettaja mediakasvattaa jo nyt tiedostamatta asiaa sen kummemmin. Viime viikollakin sain olla mukana tunneilla, joissa opetettiin tiedonhankintaa, tekijänoikeuksia, luettiin sanomalehtiä ja tuotettiin omia lehtiuutisia, kirjoitettiin yhdessä prosessikirjoitusta tableteilla ja tehtiin omia mykkäelokuvia. Sitähän se mediakasvatus on; oppimista ja kasvamista median parissa.

Mediataitoviikko antaa mahdollisuuden painottaa oppilaiden osallistumista, vaikuttamista ja aktiivista oppimista. Parhaimmillaan mediakasvatus on yhdessä oppimista ja yhdessä kokemista. Laadukkaan mediakasvatuksen kautta oppilas oppii tuntemaan itseään paremmin, ymmärtää omia vaikuttamisen mahdollisuuksiaan. Mediakasvatuksen ei tarvitse pelkästään olla sormi pystyssä varoittamista netin vaaroista, vaikkei nettiturvallisuuttakaan saa unohtaa.

l8

Media kasvattaa lapsiamme. Jos me haluamme, että lapsistamme tulee mediassa vaikuttavia mediafiksuja nuoria, on meidän oltava mukana tuossa kasvatustyössä. Mukavia hetkiä mediakasvatuksen pariin!

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s