”Kiinnitä piuhat”, käski Liisa

– minäpä hiukan valaisen, mitä siihen tarvitaan –

Aikojen alusta olen kuulunut siihen (harvalukuiseen?) tietokoneenkäyttäjäporukkaan, jota ensin kiinnostaa konepellin alle kätkeytyvä rauta, vasta sitten ohjelmisto. Tätä olen toteuttanut rakennellen kymmenittäin tietokoneita lähipiirin (perhe, ystävät, kollegat, sukulaiset) kysyntää vastaten. Eipä ole rakettitiedettä mutta kuitenkin mielenkiintoista ja ajanhermoillapitävää.

Pääsin myös suunnittelemaan työpaikkani tietoteknistä varustusta alusta alkaen. Hieno homma, tiedän mitä teen, mutta p***eelleen meni.

Alkuperäinen ajatukseni oli välttyä turhilta kaapelivyyhdeiltä opettajan työpöydän vieressä. Laitetaan siihen seinäpaneeliin vain ne liitännät, joita sillä kohdalla tarvitaan. Siitä sitten vedetään määrämittaisilla kaapeleilla loput piuhat. Älytykki, läppäri, dokumenttikamera…

Vietin kesäloman 2014 alkupäiviä perheeni kanssa Lontoossa. Kun avasin menolennon jälkeen puhelimeni, siellä oli rehtorilta viesti. Eipä ollut auttanut jälkeeni jättämäni kaapelointiohje, joo. Kun majapaikkaan päästyäni sain aikaan nettiyhteyden, viestin mukaan ”asia oli jo ratkennut”. Väärin, kuten myöhemmin osoittautui: antamastani ohjeesta oli poikettu juuri siihen väärään suuntaan.

Aloitimme koulunpidon elokuussa. Vastikään remontoiduissa tiloissa oli paljon uutta av-kalustoa ja kaapelointia, jota ryhdyin suurin odotuksin kokeilemaan. Jee, nämä Eivät Toimi.

On se KUMMA JUTTU, ETTÄ SUOMESSA VOI MYYDÄ KAIKENLAISTA TIETÄMÄTTÄ, ETTÄ NE EIVÄT TOIMI YHDESSÄ ja anteeksi vain huutaminen, mutta helpotti, että sain avauduttua. Oli nimittäin yksi ideoista, että ”tilataan kaikki samasta paikasta, niin ne toimivat yhdessä”. Ei onnistunut.

Osoittautuipa sitten alkusyksyn mittaan, että mm. kaikissa uusissa luokissa käytetty muuan asennuspalikka oli väärä. Aktiivikaiuttimien kaukosäädin ohjailee myös dokumenttikameraa (jonka kautta tietokoneen signaalit aluksi kulkivat älytykille) ja saa tietysti aikaan kaaoksen jne. Lokakuussa sain Firman asentajan ja myyntipäällikön tulemaan koulumme. Sain demota kaikesta siitä, mikä Ei Toimi. Ja kas, kylläpä alkoi pikkuhiljaa tapahtua. Toimitettujen uusien osien ja kaapeleiden kanssa systeemi ryhtyi pelittämään vuodenvaihteeseen mennessä. Eipä ole mennyt kuin yksi syyslukukausi ja muutamiakin omia työtunteja.

Olen kevätlukukauden alkajaisiksi saanut pidettyä kollegoille heidän omissa luokissaan koulutushetkiä Uusista Toimivista Systeemeistä ja jee, he ovat innostuneet niistä!

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: ”Kiinnitä piuhat”, käski Liisa

  1. Oi mä pelästyin tuota otsikkoa: olenko (taas) komennellut! Mutta ilmeisesti en?

    Tykkää

Jätä kommentti juvalipa Peruuta vastaus