Haasteita ja mahdollisuuksia – tablettien käyttöä alakoulussa

Tablettien mahdollisuudet

Tablet-tietokoneet ovat tuoneet viime vuosina uusia tuulia perusopetukseen. Laitteita opetuksessaan kokeilleet opettajat ovat huomanneet perinteisen opettaja-oppilas -asetelman muuttuneen ja sen myötä oppilaiden osallistuminen koulutyöhön on lisääntynyt. Laitteiden avulla oppilaat voivat erilaisten projektien kautta muokata, rakentaa, jäsentää ja esittää oppimaansa sekä tietysti etsiä lisää tietoa. Olennainen muutos koulukulttuuriin on oppilaiden osallisuuden ja itse tekemisen lisääntyminen. Tämä vaikuttaa silmin nähden myös positiivisesti kouluviihtyvyyteen. Myös opettajanhuoneeseen tabletit ovat tuoneet mukavaa säpinää vinkkailukulttuurin lisääntymisen muodossa. Luokkien välinen toiminta taas on saanut uuden ulottuvuuden, kun tabletteja enemmän käyttäneet oppilaat toimivat asiantuntijoina ja avustajina muille luokille.

Sähköisten oppimisympäristöjen tulon myötä myös kodin ja koulun väliselle vuorovaikutukselle on avautunut uusi kanava. Luokkien omat sivut valokuvineen, videoineen, linkkeineen ja keskustelupalstoineen leventävät kodin ja koulun välistä rajapintaa huomattavasti ja ohjaavat käyttäjiä myös sosiaaliseen median käyttöön.

Haasteita laitteistoissa ja tvt-taidoissa

Koulussamme on ollut käytössä jo parin vuoden ajan kaksi salkullista iPad-tabletteja. Matkan varrella olemme törmänneet haasteisiin niin tekniikassa kuin logistiikassakin. Yksi keskeinen haaste on iPadin henkilökohtaisuus. Laite on suunniteltu henkilökohtaiseksi välineeksi. Laitteiden yhteiskäytössä emme voi käyttää laitteisiin integroituja sähköpostiominaisuuksia, kameran rullaan jääneet kuvat tulee poistaa jokaisen käyttökerran jälkeen tietosuojasyistä sekä erilaisista palveluista (esim. Dropbox, YouTube) tulee muistaa kirjautua jokaisella kerralla ulos. Muuten laitteen seuraava käyttäjä pääsisi tunnuksilla kiinni edellisen käyttäjän tiedostoihin. Jos oppilailla olisi omat laitteet, tällaisia ongelmia ei olisi. Käytännössä tämä voitaisiin tulevaisuudessa toteuttaa ns. BYOD-periaatteella, jossa oppilaat käyttäisivät omia laitteitaan koulutyössä.

Oman haasteensa tablettien käyttöön on tuonut opettajien erilaiset ja eritasoiset tvt-taidot. Opettajien koulutukseen tulee panostaa resursseja aivan uudella tavalla. Uudelle oppimisen ja opettamisen välineelle ei ”open vanhasta keinopankista” löydykään soveltamismalleja, vaan opettajien tulisi itse saada oivaltaa esimerkkien kautta laitteiden sovellusmahdollisuuksia omassa työssään. Tämä vaatii aikaa ja esimerkiksi mahdollisuuksia seurata kollegojen tunteja omassa ja muissa kouluissa. Toinen mahdollinen keino toteuttaa koulutusta ja uusien oppimisideoiden välitystä on luoda tvt-mentor-järjestelmä, jossa tehtävään valittu opettaja kiertää alueensa kouluissa ”lainattavana samanaikaisopettajana” eli kouluttajana ja asiantuntijana ennakoidun kiertokalenterin mukaan.

Käytännöistä pitää sopia

Kouluun hankittuja yhteiskäytössä olevia tabletteja käytettäessä laitteiden ylläpito (ohjelmien lataaminen, päivittäminen, nollaus tarvittaessa, varmuuskopiointi, siistiminen ym.) on järjestettävä niin, että vastuu on jakamaton ja selvä. Luonnollisin vastuuhenkilö on koulun ATK-vastaava, mutta he tuppaavat olemaan jo valmiiksi ylityöllistettyjä. Laitteiden lainauslistat, esim. nettikalenteri tai muut varauslistat, palautus- ja lainauskäytänteet ja muut yksityiskohdat täytyy sopia yhteisesti koko henkilökunnan kanssa. iPadilla työstettyjen tuotosten tallentaminen kannattaa organisoida ja ohjeistaa niin ikään etukäteen ennen suurien projektien aloittamista. Yksi ratkaisukeino on ollut luoda luokalle oma pilvitallennuskansio esim. Dropbox-ohjelmassa. Ilmaista tilaa on kuitenkin rajoitetusti, eikä esim. paljon tilaa vieviä videotiedostoja ole järkevää tallentaa sinne. Niiden osalta kannattaa harkita YouTube-palvelua, jonka kautta myös videoiden jakaminen ja upottaminen luokan sivuille onnistuu näppärästi. Videot voidaan ladata palveluun joko julkiseksi, piilotetuksi tai yksityiseksi.

Onnistuneen iPad-projektin ABC

  1. Aloita rohkeasti ja älä pelkää epäonnistumista. Lapset oppivat ja omaksuvat ohjelmat nopeasti ja itsenäisestikin. Vaikkei tavoitteeseen välttämättä päästäisi, oppilaat saavat joka tapauksessa projektista paljon oppia ja kokemuksia.
  2. Mieti mitä ehditte tekemään ja missä ajassa. Varaa aikaa tuotosten esittämiseen, kommentointiin ja arvioimiseen.
  3. Anna oppilaiden valita riittävän laajoista aiheista. Suppea rajaus ei innosta rakenteluun ja luovuuteen.
  4. Mieti töiden välitallennus ja loppusijoituspaikka etukäteen.
  5. Ohjeista työt niin, että voit itse olla taka-alalla ja ohjata tarvittaessa. Samoilla ohjelmilla kannattaa tehdä useampi projekti. Ensimmäinen projekti menee aina tekniikan harjoitteluun.
  6. Kannusta oppilaiden kysymään neuvoa ja vinkkejä toisiltaan. Tämä kantaa hedelmää myöhemmin ja muussakin koulutyössä.
  7. Yhdellä laitteella työskentelevän oppilasryhmän koko kannattaa miettiä niin, että jokaisella on hommaa. Sairauspoissaolot eivät saa romuttaa koko ryhmän työtä.

Esimerkkejä luokkani iPad-projekteista

  • Postikortteja (LifeCards)
  • Kasvio- ja kasvintunnistusvideoita (iMovie)
  • Pala-animaatioita (iMotionHD)
  • Euroopan maaesittelyjä (GreenScreen, iMovie)
  • Sarjakuvia useista eri aiheista (ComicBook)
  • Sähköisiä kirjoja eri aiheista (BookCreator)
  • Oppilaiden omia esityksiä eri aiheista (Prezi)
  • Historian puhuvia päitä (MorfoBooth, iMovie)
  • Elokuvia: juoni yhteinen, ryhmät suunnittelevat omat kohtauksensa (kuvaus iPad, tallennus Dropbox, muokkaus ja leikkaus Windowsin elokuvatyökalu)
  • Musiikkia (GarageBand)
  • Osia kokeista ja pistareita, lähinnä monivalintakokeita (Socrative)
  • Virtuaaliselostuksia ja -esittelyjä (Tellagami ja iMovie)
  • Sanapilviä kappaleen käsitteistä ja sanoista (Cloudart)
Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s